lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Thaimaa on kokovartalovillasukka

9.1.2010 3:00

Hyvä lukija. Nyt joutuu vähän tilittämään. Kävi nimittäin sillä tavalla, että matkustin vuodenvaihteeksi Thaimaahan. Kyllä. Vaikka hiljattain peräänkuulutin tällä palstalla lomanviettoon hiilikuria eli kannustin keksimään ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja kaukomaille suuntautuvalle kaamosevakolle.

En vain voinut vastustaa kiusausta. Pidän vaatimattomista mökeistä ja vanhoista metsistä. No, thaimaalaisen matkailuyrittäjän nettisaitilta löysin mökkerön, joka on rakennettu viidakon puuhun. Ja Thaimaan kansallispuistoissa on maailman vanhimpia viidakoita.

On sitten tullut vähän ruoskittua omia selkänahkoja. Millä tämän perustelee maaemolle? Lentokone röyhtäilee cee-oo-kakkosta mennen tullen sellaiset määrät, ettei hiililaskureita ilkeä enää edes vilkaista.

Sitten muistin palautteen, jonka sain kysyttyäni lukijoilta vaihtoehtoja Thai-reissulle. Eräs matkailualan ihminen kertoi pyöräilevänsä talvellakin töihin. Hän oli laskenut, mikä määrä päästöjä puuhassa jää syntymättä verrattuna autoiluun. Hän ajatteli tällä tavalla oikeuttavansa lentelyjään lomilla.

Kekkasin, että minähän noudatan lentojen hiilijäljen kompensoinnissa seitsemän koon politiikkaa. Minulla ei ole kaaraa, kersaa, kesämökkiä eikä koiraa. Asun kerrostalossa keskustassa ja kävelen töihin.

Moni ehdotti Thaimaan-loman korvikkeeksi villasukkia. Hyvä idea, mutta kun Thaimaa on kokovartalovillasukka. Sen kutovat tasainen, kostea 30 astetta, leppoisat sikäläiset sekä heidän keittiönsä ja nähtävyytensä.

Tavallisia villasukkia pidän joka ilta muutenkin.

Mutta. Thaimaasta olisin valmis nauttimaan huomattavasti harvemmin, jos poliitikoilla olisi rohkeutta puuttua lapasesta lähteneeseen lentomatkailuun. Lentäminen on liian halpaa. Tilaisuus tekee varkaan.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.