Turvapaikkaloikkarit

Suomen ja Venäjän välinen raja on eteläpäästään yksi maailman tarkimmin valvotuista raja-alueista. On piikkilanka-aitaa, hiekkakenttiä, elektronisia tunnistimia, kameroita ja koiria. Vähän niin kuin vielä runsaat 20 vuotta sitten Saksojen välillä.

On tietysti myös loikkareita.

Tänä vuonna kolmattasataa afgaania on yrittänyt jalkapatikassa rajan yli Venäjältä Suomeen. Syynä on taloudellinen ahdinko. Lama on vienyt työt Moskovasta.

Kuten itäsaksalaiselle loikkarille aikoinaan, turvapaikanhakijalle on lottovoitto jäädä kiinni vasta rajan länsipuolella. Venäjän puolella kiinni jääneet pääsevät vankilaan, Suomen puolella napatut vastaanottokeskukseen nauttimaan, jos ei nyt länsisaksalaisia banaaneja, niin ainakin EU:n korkeinta toimeentulotukea.

Rajavartiolaitosta mahtaa kismittää, kun kalliilla valvontatekniikalla saadaan vain nopeutettua turvapaikanhakijan pääsyä valtion leiville.

Lentokoneella Suomeen pyrkivät yritetäänkin pysäyttää jo lähtömaihinsa, käytännössä Turkkiin, jossa suomalaiset rajavartijat ovat kouluttaneet lentoyhtiöiden työntekijöitä raakkaamaan turvapaikkaa halajavat tšetšeenit pois lennoilta.

Syytäkin varmasti on, sillä runsaalla puolella tänä vuonna tulleista afgaaneista ja tšetšeeneistä ei ole ollut perusteita saada Suomesta turvapaikkaa.

EU:lle rajavartiolaitoskaan ei voi mitään. Kaikki Kaukasian kansat pääsevät Suomeen esteettä, kunhan älyävät ostaa liput ruotsinlaivalle.

Rajavartijoiden pulmat osoittavat Suomen maahanmuuttopolitiikan jakomielisyyden.

Jos ihminen ansaitsee turvapaikan Suomesta, hänen kai pitäisi ansaita se, vaikkei rajavartijoiden ohi pääsisikään. Jos taas Suomen rajoja kannattaa valvoa, niitä kai pitäisi voida valvoa, vaikka yliyrittäjät eläisivät taloudellisessa ahdingossa.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi