lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Valot päälle, Lauri Lyly

23.6.2009 3:00

SAK:n uusi puheenjohtaja Lauri Lyly on – nuorison termein – pahasti kujalla.

Viime vuosina on pidetty paljon meteliä siitä, että etenkin nuorten työelämä on silppuista ja tulevaisuudenkuva hutera. Kutsumanimi uusille väliinputoajille on prekariaatti, tilapäistö.

Juhannuksen Kansan Uutisten Viikkolehdessä Lyly kertoo SAK:n haluavan keskustella prekariaatin kanssa. Siksi Lyly on lähettänyt keskustelupyynnön prekariaatin edustajille.

"Lylyn mukaan tämä kutsu on jo vaikuttanut. Yksittäisiä prekariaatin edustajia on haastateltu lehdissä ja syksyllä SAK järjestää tulevaisuushankkeensa yhteydessä seminaarin, jossa keskitytään juuri tähän aiheeseen", Viikkolehti kirjoittaa.

Anteeksi? Onko Lyly mahdollisesti katsonut puhelinluettelosta prekariaatin numeron ja soittanut sille?

Yksi koko keskustelun teemoista on ollut, ettei paskaduunin tekijöillä ole edustajia tai edunvalvojia. He ovat yksin, ja tarvitsisivat puolestapuhujia.

Lylyn puheista saa tosin kuvan, että panos prekariaatin hyväksi on ollut huima. SAK pystyy halutessaan heiluttamaan hallitusta ja lobbaamaan lakeja mielensä mukaan.

Nyt kovalla ponnistelulla on saatu aikaan pari lehtijuttua ja ihan oikea seminaari.

"Joku onkin joskus sanonut, että jos ay-liike perustettaisiin nyt, se tapahtuisi näiden heikompiosaisten pätkätyöläisten toimesta", jatkaa Lyly Viikkolehdessä.

Lylyn ajatusta voi jatkaa niin, että koska ay-liikettä ei kuitenkaan olla perustamassa nyt, sen ei tarvitse välittää maailman muutoksesta.

Tärkeää ovat perinteet ja niiden Hakaniemessä sijaitsevien seinien ylläpito.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.