30.5.2010 3:00
Hallituksen alkuperäinen idea nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajaa 63:sta 65 vuoteen on paisunut käsittämättömäksi työryhmälabyrintiksi, josta ulospääsy näyttää mahdottomalta.
Runsaan vuoden aikana työryhmien määrä on siinnyt jo kaikkiaan 11:teen – ja päälle vielä pääministeri Matti Vanhasen (kesk) vetämä ohjausryhmä. Samalla aihepiiri on laajentunut jatkuvasti. Ikien lisäksi mukaan tarkasteluun on vedetty nyt myös eläkkeiden taso.
Tähän Vanhanen ilmoitti 5. toukokuuta syyksi tuoreet tilastot, jotka osoittavat, että suomalaisten elinajanodote kasvaa odotettua rivakammin, mistä johtuen myös eläkkeitä leikkaava elinaikakerroin toimii liiankin ärhäkästi – "ampuu yli", kuten pääministeri asian ilmaisi.
Vanhasen selitys kuulostaa erikoiselta kahdestakin syystä. Ensinnäkin Vanhasen mainitsemat "tuoreet" tilastot on julkistettu viime syksynä.
Toisekseen elinaikakerroin toimii juuri niin kuin pitääkin – kuten on tarkoitettu.
Elinaikakerroin on mekanismi, joka vaikuttaa vanhuuseläkkeen suuruuteen. Sen avulla varaudutaan eliniän pitenemiseen. Kerroin siis leikkaa kuukausieläkkeitä sitä mukaa kuin ihmisten elinikä pitenee.
Kertoimen käyttöönotosta päätettiin vuoden 2005 suuressa eläkeuudistuksessa, ja se tuli voimaan kuluvan vuoden alussa.
Ja jo nyt Vanhanen pelkää sen ampuvan yli.
Kertoimen idea oli paitsi varautua piteneviin elinikiin ja sitä kautta paisuviin eläkemenoihin myös kannustaa ihmisiä pidentämään työuriaan. Kertoimen yhteydessä yleensä ilmoitetaankin, kuinka paljon pidempään ihmisen pitää työskennellä, että kertoimen vaikutuksen saa "nollattua".
Ja juuri tätä, entistä pidempään työskentelyä, hallituksen työryhmävyörytyksellä nyt haetaan. Miten siis on selitettävissä, että Vanhanen pelkää samaan tähtäävän elinaikakertoimen toimivan liiankin tehokkaasti?
Ainoa järkevä selitys on, että Vanhanen ei usko ihmisten korvaavan kertoimen vaikutusta pidentämällä työntekoa vaan pelkää eläkkeiden pienentyvän pysyvästi. Kutistuvat eläkkeet vievät euroja verotuloista ja kansantalouden käytöstä.
Kerroin ei ole ollut käytössä edes kuutta kuukautta, kun pääministeriltä on usko mennyt koko mekanismiin.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi