lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Vapaa matkustaja

12.2.2010 3:00

Raitiovaunussa matkusti kovaääninen kansalainen, mikä on ihan tavallista.

Mies kuvaili kanssamatkustajille joutuneensa sairaalan teholle 5,5 promillen kännissä. Henki pelastui, mutta työttömyyskorvaukset menivät. Hän uskoi voivansa saada ne takautuvasti, koska oli todistettavasti ollut estynyt hakemaan niitä teholla maatessaan.

Mies siemaili matkan aikana olutta pullostaan, mikä myös on ihan tavallista. Myös keskellä päivää ja keskellä viikkoa.

Hän kertoi olevansa tulossa putkasta ja menossa varastamaan tavaratalosta hajuvettä, kun putkassa ei päässyt suihkuun. Hyvältä tuoksuvana hän aikoi sitten mennä tavaratalon Alkoon ostamaan lisää juotavaa.

Mies poistui raitiovaunusta Stockmannin pysäkillä. Samalla pysäkillä poistui kaksi tyylikkäästi ikääntynyttä töölöläisrouvaa. Varmaan juuri sellaisia elättejä, jotka demaripoliitikko Osku Pajamäen ja hänen sukupolvensa mielestä raunioittavat yhteiskunnan taloudellisen kestokyvyn.

Sen sijaan mies oli juuri sellainen ihannekansalainen, jota poliitikot, virkamiehet, työnantajajärjestöjen johtajat ja brändityöryhmän jäsenet ovat peräänkuuluttaneet. Hän oli ilmiselvästi toimelias tyyppi, jolla oli tulevaisuudenuskoa, rohkeutta ja halukkuutta ottaa riskejä. Hän oli oikeuksistaan tietoinen palvelujen kuluttaja, joka kuitenkin otti ympäristönsä huomioon.

Mies ei ollut sellainen puhumaton jurottaja, jolla oli heikko itsetunto. Päinvastoin, hän oli sellainen epäsuomalainen suomalainen, joka otti tasa-arvoisesti oman tilansa ja hallitsi seurallisen small talkin.

Sinne katuvilinään mies kuitenkin katosi. Kenties poliitikot, virkamiehet, työnantajajärjestöjen johtajat ja brändityöryhmän jäsenet eivät löydä mieleistään ihannekansalaista koskaan.

Eihän meistä kukaan ole ihan täydellinen, tuskin tämäkään nuorimies. Saattaa olla, että hänellä tuo työuran pidentäminen vähän tökkii.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.