22.2.2010 3:00
Eläinaktivistien uusin salakuvakampanja sai turkistarhauksesta vastaavan ministerin pohtimaan ministerivastuun rajoja.
"Minä en voi vastata siitä, jos joku ei hoida eläimiään. Sama juttu, että oikeusministerin pitäisi erota, koska tehdään rikoksia", valisti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk).
Ministerin päättelyketju ei ole ihan tyhjän päällä. Kun lait ja säädökset ovat kunnossa, on vastuu rikkomuksista niillä, jotka luvattomaan toimintaan syyllistyvät. Valtiovallan tehtävänä on toki huolehtia oman toimintansa lainmukaisuudesta, riittävästä valvonnasta ja siitä, että rikkeistä myös rangaistaan.
Hyvinvointivaltiossa on valuvikansa, ja kunnossapidon vuosia jatkunut laiminlyönti on jättänyt jälkensä rakenteisiin. Julkisivukin rakoilee.
Harva verojakaan rakastaa. Tulonjaon tasaus ja yhteisvastuu muuttuvat yleisönosastolla kirosanoiksi. Kyllä Suomessa pitää jokaisen pärjätä omalla työllään – kunhan vaan viitsii tsempata.
Silti jaksamme kuvitella, että jollakulla on edelleen valta ja työkalut ratkaista yhteiskunnan epäkohtia.
Etenkään ministerin osa ei ole herkkua. Sektorihallinnon purku ja palvelurakenteiden pirstoutuminen on luonut hässäkän, jossa yhteiskunnan yläkerta ei enää vastaa siitä, mitä katutasolla tapahtuu.
Poliitikoille sopii pitää yllä vallan illuusiota. Vaaditaan lisää eläinlääkäreitä ja hoitajia, laaditaan toimenpidekokonaisuuksia ja laatusuosituksia. Tällä kaikella peitellään sitä, että tosielämän pelisäännöt muodostuvat toisaalla, arkisemmissa puitteissa.
Ministeri perää kunnilta ryhtiä. Kunta kysyy, mistä saadaan rahat. Kunta itsessään on osistaan koottu himmeli, jonka uusi nimi unohtuu helposti. Kansalaisen silmin kyse on enää nettisivusta, johon on listattu kirjava sakki erilaisia palveluntuottajia.
Jossain istuu aluehallintoviraston eli avin virkamies, joka koettaa ymmärtää, mitä häneltä odotetaan.
Esimerkiksi Mäntyharjun kuntaa avi on huomauttanut siitä, että hoitohenkilöstön mitoitukset jäävät valtakunnallisten suositusten alapuolelle.
Tästä tietysti seuraa se, että kunta päättää vähentää vanhusten hoitopaikkoja (Länsi-Savo 18. 2.). Valtakunnassa on kaikki taas hyvin.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi