Villi vanhuus

Viime vuosituhannella joku Helsingin yliopistosta soitti ja kysyi, tulisinko puhumaan seminaariin, jonka aihe oli 2000-luvun vanhuus.

Ällistyneenä kysyin: "Minkä takia sinä minulle soitat?"

Puhelimessa kolea ääni sanoi: "Sinä olet 2000-luvun vanhus."

Paha väittää vastaan. Ei meistä kukaan ole 3000-luvun vanhus.

Viime vuosituhannen vanhukset olivat ihan erilaisia kuin me tulevina vanhuksina. Kova elämä vanhensi ennen aikojaan entisajan ihmiset, jotka kituuttivat myös viimeiset vuotensa. Sen sijaan me olemme tottuneet matkoihin, ravintoloihin ja designtuotteisiin. Me irrottelemme rokilla ja samppanjalla. Me luotamme uusiin keksintöihin, jotka pelastavat meidät vanhenemisen haitoilta. Me osaamme vaatia ja saada tahtomme läpi. Meistä tulee ehkä yhä itsekkäämpiä, mukavuudenhaluisempia ja iättömämpiä.

Tulevaisuuden vanhukset voivat olla sietämätön lauma, joka komentelee, oikuttelee ja heittäytyy passattavaksi. Mutta laumana meitä ei saa kohdella, koska yksilöinä tahdomme jatkaa sellaista elämää, mihin olemme tottuneet.

Vanhuusseminaarit ovat lisääntyneet sitä mukaa kun isojen ikäluokkien vanhuus lähenee. Ministeri Kalevi Kivistön mielestä koko ajan käydään mielikuvasotaa, jossa vanhenemisesta tehdään iso ongelma. Kivistö puhui viime viikolla tilaisuudessa, jonne Leiras oli koonnut vaikuttajia vakuuttamaan, ettei eläkepommia pelätyssä laajuudessa tule: isot ikäluokat ovat valtava markkinavoima, joka käyttää palveluja, pitää hauskaa ja shoppailee.

"Kaikki eivät halua hoitokodin askarteluryhmään pudottelemaan herneitä pulloon", kiteytti varatuomari Eira Palin.

Silti puheissa niputetaan samaksi vanhusjoukoksi ihmiset, joilla on 40 vuoden ikäero. Mutta 20-vuotiaat ja 60-vuotiaat ovat yhtä lailla eri porukkaa kuin 65-vuotiaat ja 105-vuotiaat.

Tutkimusten mukaan satavuotiaatkin kykenevät muuttumaan. Itse aion ryhtyä polttamaan paksuja kuubalaisia sikareita. Totta puhuen olen jo vähän harjoitellut.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi