27.12.2009 3:00
Pääministeri Matti Vanhasen joulun aatonaaton ilmoitus luopua keskustan puoluejohtajuudesta tuntui ensin yllättävän kaikki.
Etenkin kun taustalla olivat Pietarsaari ja lautaset.
Pietarsaaressa Vanhanen piti erityisen jämäkän puheen keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Puheessa Vanhanen hellitti toimitusjohtajan roolistaan ja ryhtyi siksi puheenjohtajaksi, jota oli jo ehditty kaivata. Vanhanen ilmoitti tekevänsä politiikkaa "Isoimmista asioista", "päälauseilla". Puheessa hän ehdotti veronkiristyksiä rikkaille.
Lautaskiistassa hän puolestaan näytti kaapinpaikkaa presidentille ja heitti tasavallan presidentin Tarja Halosen ulos EU:n huippukokouksista.
Kaikki tämä tulkittiin Vanhasen todelliseksi taisteluksi puolueen johtamisesta ja merkiksi lähtemisestä mukaan seuraavaan puheenjohtajakamppailuun.
Keskiviikkona Vanhanen ilmoitti toisin.
Mikä yllätys. Tai ehkei sittenkään. Esimerkiksi kokoomuspiireissä kaikki eivät hämmästyneet.
Vanhanen on niin äärisovitteleva ja varovainen, että räväköitynyttä käytöstä voi tulkita toisinkin – ei merkiksi kamppailusta vaan luovuttamisesta. Kun Vanhanen oli tykönään päättänyt, ettei enää tavoittele puheenjohtajuutta, hänellä oli vihdoin varaa ottaa riskejä.
Kuten hermostuttaa suurituloiset ja ehkä vähän kokoomuskin populistisilla rikkaiden kurittamispuheilla. Tai asettua lautaskiistassa vankkaa kansansuosiota nauttivaa presidenttiä vastaan.
Riskinotto kannatti ja Vanhanen vankisti asemiaan.
Ehkä riskiä olisi kannattanut ottaa jo aiemmin ja vähän useammin. Vallan suojaaja ottaa varman päälle, mutta kun minimoi riskit, tuottokin voi jäädä vaatimattomaksi.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi