lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Euroopan virallinen kanava

30.9.2010 13:28

Euroopan unionin puolta miljardia asukasta yhdistää seksi, mikäli Eutubeksi nimetyn EU:n virallisen Youtube-kanavan sisällöstä voi vetää johtopäätöksiä.

Kanavalta löytyvä eurooppalaisten elokuvien seksikohtauksista koostettu video päättyy iskulauseeseen "Let's come together", jonka soveliaan kaksimielinen käännös lienee "yhtykäämme".

Toki EU on paljon muutakin – kuten myös Eutubekin. Positiivista palautetta katsojilta ovat saaneet video satelliittipaikannuksen uusista mahdollisuuksista ja Puolan Solidaarisuus-liikettä muisteleva pätkä, jonka taustalla soi U2. Onpa joku käyttäjä kehunut yleiseurooppalaisesta 112-hätänumerosta kertovaa tiedotevideotakin. Ja sitten kun vielä keksisi, kenelle nämä on tarkoitettu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

NytTen
nousussa

AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.

laskussa

THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.

hyllytetty

YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.