10.2.2011 9:00
Tauski Peltonen luopui paidastaan merimaskulaisella pellolla. Takana vasemmalla taiteilijan kotitalo.
Sen piti olla Heidi Malmbergin elämän kahdessadas Tauski-konsertti. Vaikka matkaa Nauvosta Kaustiselle olikin 464 kilometriä, onnistui kortiton Heidi vänkäämään ystävänsä kuskiksi.
Matkaan lähdettiin.
Tien päällä kaksikon välille syntyi suukopua, ja Heidi päätti vaimentaa kaverinsa huudot laittamalla musiikkia – Tauskia tietenkin – kovemmalle. Kuski suivaantui ja iski Heidiä nyrkillä. Heidi tarrasi rattiin, ja auto ajautui toiselle kaistalle. Siitä se kääntyi katolleen ja tienpenkkaan.
Muistoksi jäivät kasvojen arvet ja vioittunut kaularanka, mutta henki säilyi.
Ja se henki syleilee Tauskia: parhaillaankin Heidi seisoo Ravintola Myllylammen piskuisella tanssilattialla ja silmäilee peilipallon hohteessa tavaroita kasailevaa idoliaan.
Eikä Heidi ole yksin.
Paikalle on haaksirikkoutunut viitisenkymmentä muutakin sielua Nummelasta ja lähikylistä. Miehillä on kiiman ja yksinäisyyden kovertama polte silmissään, naisväestöä vaivaa poikkeuksetta vahva humalatila.
Nelissäkymmenissä oleva nainen kertoo, kuinka hänen aviomiehensä kuoli viereen neljä vuotta takaperin. Tauskin musiikki kuitenkin sitoo haavat.
Tauno "Tauski" Peltonen, 48, tarjoaakin lohtua yksinäisille sydämille muutamana iltana viikossa ympäri Suomea. Estradit vaihtelevat pizzerioista suuriin seduloihin, välillä keikkaa heitetään häissä tai hautajaisissa.
Terapiamuotokin saattaa vaihdella rivakasta europopista pateettisiin balladeihin, mutta yhtä kaikki: kansa paranee ja tulee takaisin.
Ovatpa taiteilijan suurimmat hitit, kuten Taivaassa tavanneet, Niin minä sinulle kuulun ja Sinä vain, kajahtaneet usein kirkkojenkin holveissa.
Tauskista ei kuitenkaan imagonsa puolesta olisi varsinaisesti kuoripojaksi, enkelistä puhumattakaan.
Tunnetaanhan mies kohuotsikoista, kuten Tauskin raju tilitys – Syrjähypyt ovat osa elämääni.
Merimaskulainen kylätie päättyy punamullalla suditun kalastajatalon pihaan. Isäntä seisoo ulkona tupakka huulillaan.
Tauski on raamikas mies, joka on sonnustautunut Ed Hardy -paitaan ja piukeaan nahkatakkiin. Hiukset on nostettu geelillä pystyyn, ja kaulassa riippuu metallinen ketju.
Tyyli on perusteellisesti muuttunut vuodesta 1986, jolloin Tauski teki läpimurtonsa laulamalla kappaleen Puistotie Kevään sävel -laulukilpailussa.
"186 senttiä 23-vuotista kuparinväristä miestä varustettuna pronssihiuksilla, taivaansinisillä silmillä, tuuheilla ripsillä ja Markku Aron hymyllä. Osaa laulaakin", mehusteli tuolloin Iltalehden toimittaja Marja Tuovinen.
Voittoa ei tullut, mutta rohkaistunut Peltonen otti seuraavana vuonna osaa Euroviisu-karsintoihin kappaleella Communication.
"Jos Avun raati osui oi-keaan . . . Raision Ritari Ässä menee Brysseliin", povattiin Apu-lehdessä.
Raatilaiset eivät olleet varsinaisia nostradamuksia, sillä jatkoon meni Vicky Rosti Sadalla salamallaan.
Mutta Peltonen päätti yrittää uudestaan. Vuonna 1988 hän pyrki Dublinin finaaliin peräti kahdella kappaleella.
"Hävisin molemmilla sinä vuonna", Peltonen naurahtaa kuivasti ja kulauttaa kurkkuunsa mansikkamehua kustavilaispöydän ääressä. Hän suosii sisustuksessa ruotsalaista uusklassismia.
Seuraavat vuodet Peltonen vietti ravaten maamme lähes jokaisessa laulukilpailussa, mutta heikolla menestyksellä.
"Ysiyks alko usko hiipumaan ja keikat oli nollissa. Mulla oli sopimus pitkäsoitosta Ruohosen veljesten (Matti ja Teppo) kanssa, mutta ne halus lykätä julkaisua. Aattelin sitten piruuttani pyrkiä Euroviisuihin omalla kappaleellani ja sanoitin ja sävelsin kansanlaulunomaisen kappaleen Lauluni sinulle. Se valittiin 550 biisin joukosta karsintoihin, mikä oli mulle ihan hirvee pommi."
Viisufinaaliin lähti kuitenkin Peltosen sijaan Pave Maijanen kappaleellaan Yamma Yamma.
Peltosta asia ei jäänyt kaivertamaan. "Lauluni sinulle alkoi soimaan radiossa, ja tietäähän sen, mitä noille viisuissa pärjäämättömille artisteille käy. Ne painetaan linttaan, ja keikat loppuu."
Sitten tapahtui jotain vielä parempaa.
"Katri Helena lähetti mulle bändin jätkien kautta viestiä, ja toivoi biisiä. Tein sitten kappaleen nimeltä Sinä vain."
Laulajatar ei tuotokselle lämmennyt, ja sitä päädyttiinkin tarjoamaan niin Arja Korisevalle, Paula Koivuniemelle kuin Peltosen nykyiselle vaimolle Virpi Kätkälle.
Kätkä kehotti Peltosta itseään lähtemään kappaleella Syksyn säveleen. Miestä ei innostanut.
"Mä olin niin saatanan väsynyt niihin kilpailuihin. Mähän olin kiertänyt niitä menestyksettä jo yheksän vuotta. Ei multa puuttunut ku sirkushevosen loimi päältä."
Kätkä sai kuitenkin Peltosen pään kääntymään, ja tuottajaksi pestattiin Hausmylly-yhtyeen Jari Karjalainen.
"Se oli tulossa suoraan laivareissulta ja oli kaameassa humalassa. Kaks päivää odotettiin, että se selviäis krapulastaan. Istuttiin puujakkaroilla ja katottiin, kun se kasaili kosketinsoittimiaan. Toisena päivänä mua alko jo vituttaan, mut Virpi sano, et 'oota vaan'. Lopulta Jari nous ja sano käyvänsä paskalla. Se oli poissa puoltoista tuntia, tuli takasin ja sitte tehtiin biisi."
Sinä vain syntyi neljässä tunnissa. "Se oli listaykkösenä kuustoista viikkoa, ja mä muistan, kun Virpi sano, että 'täst saattaa tulla sun uras suurin juttu ikinä'."
Kätkä oli oikeassa. Albumia on myyty reilusti yli 120 000 yksikköä, mikä on yli puolet Peltosen pitkäsoittojen kokonaismyynnistä.
Peltonen haravoi katseellaan ikkunasta avautuvaa merenjäätä.
Vaikka hän ei ole viiteentoista vuoteen yltänyt vastaaviin myynteihin, ovat miehen jämerät kasvot paistatelleet julkisuudessa kuukausittain.
Harvemmin häneltä on kuitenkaan musiikista kyselty.
Tuollaisten otsikoiden kantamina kiiltäväpintaiset lehdet ovat seuranneet kansalaisia huoltoasemien telineistä kotisohville.
Useimmilla suomalaisilla on Peltosesta myös jonkinlainen mielipide, tunsivat he hänen musiikkiaan tai eivät.
"Mul on kauheen rohkea julkisuuskuva ja ajatellaan, että mä sählään ja touhuun, mutta ei se mee ihan niin", Peltonen toteaa ja haukkaa pullaa.
Paljonko julkisuuskuvasta sitten on totta?
"Osa."
Ilmiöstä nimeltä Tauski on mahdotonta puhua mainitsematta 7 päivää -lehteä. Seiska on tehnyt Tauskin kanssa tiivistä yhteistyötä aina aviisin alkuhämäristä lähtien.
On Peltonen toki esiintynyt taajaan muissakin viihdelehdissä, kuten Hymyssä, mutta artikkelien määrässä Seiska on omassa sarjassaan.
"Kun lehti perustettiin, niin nykyinen toimituspäällikkö Anne Pennanen otti muhun yhteyttä ja tuli tekemään ihan nätin perhejutun."
Elettiin vuotta 1992, Peltonen oli juuri muuttanut Tina-vaimonsa ja kahden poikansa kanssa vanhalle maatilalle.
Perheidylli näytti olevan kunnossa, ja keikkaakin soitettiin kahdensadan vuosivauhtia.
Sitten kaikki muuttui.
"Tauskin ja Euroviisuissa edustaneen CatCatin vaaleamman osapuolen, Virpin, 25, suhde on ollut tiedossa viime kesästä läh-tien. Siitä on vaiettu lähinnä Tauskin perheen vuoksi", uutisoi 7 päivää vuonna 1993.
Kovempaa kamaa oli tulossa.
Vaikka Tauski olikin aviossa, hän jatkoi Kätkän riiaamista. Välillä mies yritti erota vaimostaan, välillä rakastajattarestaan. Vuosituhannen lopussa Peltonen yritti vielä kerran pelastaa avioliittonsa, vaimokin tuli raskaaksi.
Sitten Peltonen lähti Hymyn järjestämälle Hymytyttö-matkalle Israeliin ja tutustui Orna Solomon -nimiseen tarjoilijaan. Kaksikko päätyi muutamassa kuukaudessa kihloihin.
"Tauski on rakkauteni, henkivartijani ja prinssini", kehräsi Orna Hymyn haastattelussa.
Tina-vaimon synnyttäessä Tauski lensi Israeliin mielitiet-tyään tapaamaan.
Romanssi kesti lopulta vain kolme kuukautta. "Rakastuin komeaan hurmuriin, mutta minut jätti petollinen paskanpuhuja", Orna manasi Seiskassa.
"Siinä tuli vähän hosuttua liikaa", Tauski myöntelee.
Miten on mahdollista, ettei vaimo moisen sähläyksen jälkeen pannut ukkoa ulkoruokintaan?
"Mun ensimmäinen aviovaimoni oli erittäin rauhallinen persoona."
Porstuan ovi narahtaa, ja Virpi Kätkä astuu sisään.
Samassa tilassa ollessaan pariskunta näyttää ikoniselta ja oudolla tavalla tutulta: aamuruuhkassa heihin törmätessään tulisi mitä luultavimmin tervehdittyä sen kummempia ajattelematta.
Tauskista ja Virpistä onkin kirjoitettu lähes yhtä paljon kuin Matista ja Mervistä.
Kun kymmenvuotinen kolmiodraama päättyi eroon ensimmäisestä vaimosta, Tauski nai Virpin ja teki tämän kanssa kaksi lasta.
"Kun Virpin kanssa mentiin lopulta kimppaan 2003, niin oltiin perse auki. Kyllä ne kipukorvaukset tarpeeseen tuli."
Kipukorvauksilla Tauski tarkoittaa 7 päivää -lehdeltä saa-miaan juttupalkkioita.
"Pienistä 500 euroa, isoin palkkio oli 12 000 euroa, mut se sisälsi kolme juttua."
Jutuissa ruodittiin ryyppäämisiä ja perheriitoja. Vakavimmassa väitettiin Tauskin hakanneen Virpin ja peruuttaneen häämatkan Thaimaahan.
"Taidan ottaa mukaani ex-vaimoni Tinan!" oli Tauski lehden mukaan äkäillyt.
Tauski katsoo kantta inhoten.
"Toi on valetta."
Eikö virkavalta muka ikinä vieraillut Peltosilla perheriitojen päätteeksi?
"Kolme kertaa. Mutta noi lyömisjutut on aivan liioteltuja. Useimpien juttujen taustalla on ehkä totuuden siemen, jota sitten Seiskassa paisuteltiin hullun lailla", Tauski erittelee verkkaisesti.
Joskus solmujen aukomiseen on tarvittu kirkonmiestäkin.
"Kerran ku riideltiin, mä soitin meiät vihkineelle papille ja sanoin, että 'talossa on piru. Tuu kyöräämään se pois'", Tauski hohottaa.
"Ihmiset tietävät Tauskista vain toisen puolen, sen joka ryyppää ja aiheuttaa harmia. Tauski on kuitenkin myös huomaavainen perheenisä, joka asettaa useimmiten perheensä itsensä edelle", Virpi toteaa.
"Ja herkkä taiteilija, jolla on ihania sanoituksia."
Nyt Tauski on molempien mukaan lopettanut alkoholinkäytön perhepiirissä tyystin.
Enää ei siis ainakaan siitä pitäisi löytyä jutunjuurta.
"En edes yhtä saunakaljaa voi ottaa, tai toi Virpi alkaa naputtaa", Tauski sanoo ja katsahtaa vai-moaan. Tämä ei vastaa mitään.
Osa jutuista oli Peltosen mukaan tuulesta temmattuja.
"Joskus kirjoitettiin, että mulla on vielä joku ylimääränen rakastajatar. Joku nainen oli siis soitellut toimitukseen ja väittäny, että meillä on suhde ja että mä olen tullut ikkunasta läpi ja pahoinpidellyt sitä. Kun poliisit meni sit tarkastuskäynnille, niin sieltä löytyikin 130-kilonen nainen, jolla oli vakavia mielenterveysongelmia."
Miksei pariskunta estänyt liioiteltujen juttujen julkituloa?
"Ne aina soitti Seiskasta ja sano, et juttu tulee, osallistutte tai ette. Jos anto kommentit, niin sai sentään rahaa korvaukseks. Se oli ihan kylmää kiristystä, mutta kyllä niillä rivitalon käsirahatkin on maksettu."
Kannattiko suhde sensaatiolehdistöön pitkän päälle?
"Ei se Seiskan luoma pahan pojan maine kokonaiskasassa mikään huono juttu ole. Se meni vaan yli", Tauski toteaa.
"Ne niinku rakensi sen kauhu-skenaarion, jossa mä olen sarvipäinen juoppo. Ne kerto, että lehdet myy helvetisti, kun mä olen kannessa."
Virpi istuu tuolilla ja tuijottaa totisena eteensä. Ilmassa on sähköä. Pariskunta on Tauskin mukaan eronnut "viissataa kertaa". Jälleen on menossa harkinta-aika.
"Virpillä on keskustassa kämppä, ja jos sitä alkaa täällä joku kiukuttaan, niin se voi mennä sitte sinne", Tauski kertoo vakavana.
"Seiskassa kun ilmoitettiin kesällä, että mä oon eronnut Virpistä, niin keikan jälkeen pihassa oli viis taksillista kaatokännisiä akkoja tappelemassa. Mä sanoin niille, et 'menkää mummot himaan'. Mutta kyllä jos mä panisin kanteen, että rouvan paikka on auki, niin tossa olisi kymmeniätuhansia jonossa."
Miksi pariskunta sitten palaa yhteen aina uudelleen?
"Ikävän ja rakkauden takia. Riippuvaisuus toisestahan tulee helposti. Käynhän mä aina samalla huoltoasemallakin."
Enää hän ei omien sanojensa mukaan tarjoa juttuja Seiskaan.
"Mä rajotan julkisuudessa olemista ihan hemmetisti. Osan elämästäni olen jo myynyt keltaiseen lehdistöön."
Virpi tekee lehden kanssa vielä yhteistyötä.
"Kyllä siihen Seiskaankin syntyy riippuvuus", Tauski toteaa.
Aika kuulla vastapuolen puheenvuoro. Seiskan toimituspäällikkö Anne Pennanen vastaa puhelimeen.
Hän ei halua paljastaa Peltoselle maksettuja summia. "Me osallistumme häihin ja yhteenmuuttoihin ja maksamme malleillemme kuvauspalkkiota."
Mikä Tauskista sitten tekee ihmisenä niin kiinnostavan?
"Seiskan vinkkelistä se, että hänen yksityiselämänsä on tapahtumarikasta, vähän kuin tosielämän Salatut elämät."
Väitteitä siitä, että Tauskin elämää olisi liioiteltu lehdessä, Pennanen pitää perättöminä. "Olen jättänyt paljon julkaisematta."
Pennanen on työskennellyt Tauskin kanssa yli kaksi vuosikymmentä. Millainen Tauski on yksityishenkilönä?
"Erittäin impulsiivinen, tyypillinen adhd. Sanoo jotain ja heti perään katuu sanomisiaan. Meillä on näiden vuosien aikana ollut varmaan viisitoista huutokuoroa ja murjotuskautta."
Onko yksi meneillään?
"Ei. Sain juuri Tauskilta sydäntä särkevän kirjeen, jossa hän lähetti suukkoja ja haleja koko toimitukselle. On olemassa paha Tauski ja hyvä Tauski, ja se hyvä Tauski on todella ihana tyyppi."
Sinä vain – ei muut mua huomiseen saa jaksamaan
Sinä vain – yksin pystyt mulle voimaa antamaan
Sinä vain – joka kerran rakkauden sait syttymään
Sinä vain – olet aina ainoain
Tauskin mahtipontinen ääni kietoo ravintola Myllylammen tanssilattian vaippaansa. Heidi Malmberg tuijottaa idoliaan kyynelisin silmin.
Yleisö on taantunut humalaiseksi vellovaksi massaksi, baaritiskin vieressä virnuilee oudon näköinen mies, jolla on neliönmuotoinen kalju pää.
Naiskolmikko noutaa takkinsa narikasta ja poistuu yön lumiseen hiljaisuuteen.
Miksi kesken konsertin?
"Sinä vain tuli jo", yksi toteaa.
Naiset olivat tulleet katsomaan Tauskia ja nähneet tämän.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.
THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.
YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.