Alaston mies

Alaston mies hymyilee. Hän istuu ja kuuntelee, kuinka kymmenen alastonta miestä laulaa.

"Paal-jon on-ne-aa vaaan..."

Miehet väristävät viimeistä tavua. Laulu loppuu. Miehet taputtavat.

Alaston mies nousee seisomaan ja kumartaa.

"Kiitos teille kaikille, että olette tulleet tänne", mies sanoo.

Hän on Lasse, ja tänä tiistaina vietetään juhlasaunaa: Lasse on juuri täyttänyt 70 vuotta.

Lasse on hyvällä tuulella. Lassen ystävä Mikko räpsii digikameralla päivänsankarista kuvia.

"Kuvaisit mieluummin hyvännäköisiä naisia!" Lasse kivahtaa.

Miehet nauravat.

Lassekin nauraa.

Kädenpuristus on luja, vanhan nyrkkeilijän puristus.

Lassen nimi on Lars Svartström, ja tämä on Kotiharjun yleisen saunan pukuhuone Helsingin Kalliossa.

Pöydällä on kaksi pulloa Koskenkorvaa. Kauloihin on solmittu hopeanväriset lahjanarut.

Kotiharjun saunassa ei käy vuorineuvoksia: asiakkaat ovat näitä tavallisia miehiä ja naisia.

Ja Lassen tuntevat kaikki, satunnaisetkin kävijät.

Joka tiistai ja torstai Lasse istuu miesten saunan ylälauteella, perimmäisessä nurkassa.

Joskus muinakin päivinä.

Yleensä Lasse saunoo kahdesta kahdeksaan tai yhdeksäänkin, jolloin sauna suljetaan.

Riippuu siitä, onko saunalla pelaajia. Kun Lasse ei ole löylyssä, hän istuu pukuhuoneessa shakkilaudan takana.

Hänen elämässään on ollut kolme tärkeää asiaa, Lasse sanoo. Ensimmäinen on saunominen.

Toinen on shakki. "En muista, milloin olen täällä viimeksi shakissa hävinnyt", Lasse sanoo.

Mutta nyt löylyyn.

Miehet heittävät pyyhkeet lanteiltaan. He kävelevät peräkanaa löylyhuoneeseen.

On hämärää. Lauteet on tehty karkeasta betonista, mutta niiden päällä on tavalliset puulauteet.

Löylyyn mahtuisi ehkä viisikymmentä miestä, jos ahtaisi.

Oven jälkeen vasemmalla on valtava kiuas. Se on kolme metriä korkea pönttö, jota lämmitetään metrin pituisilla haloilla koko aamupäivä.

Lasse kiipeää jyrkät portaat ylös, niin kuin aina.

Ylin laude on melkein kolmen metrin korkeudessa. Se on Piippuhylly, saunan kuumin kolo.

Siellä, perimmäisessä nurkassa, on Lassen paikka.

"Kun lämpö laskee alle 110 asteen, Lasse alkaa kaipailla villavaatteita", sanoo Lassen ystävä Lauri Hiekkaranta.

Kerrotaan juttuja.

Lasse kertoo, että viikonloppuna hän lämmitti mökkisaunansa Sipoossa vain 130 asteeseen. "Eihän siinä edes perse palanut!"

Miehet nauravat.

Lassella on uutta tietoa talvisodan syttymissyistä:

"Kun minä synnyin, niin kaksi viikkoa Stalin jaksoi sitä itkua kuunnella. Sitten se kyllästyi ja sanoi, että menkää hiljentämään se lapsi!"

Miehet nauravat.

Joku huutaa ovelta, laitetaanko löylyä (Kotiharjussa ei heitetä vettä kiukaalle, vaan avataan hanaa kiukaan kyljessä).

Lasse antaa luvan.

Kun päästään vilvoittelemaan, on aika kertoa, millaisia olivat Lassen elämän ensimmäiset 70 vuotta.

Ensimmäinen muistikuva: ikkunalasi ropisee sisään.

Helsinkiä pommitetaan.

Lassen perhe asuu Mannerheimintiellä. Sisäpihalle on osunut pommi, ja paineaalto jyrää ikkunat lasimurskaksi. Lasse osaa vain ihmetellä: miksi lasit tulevat sisään? Ei se edes pelota, niin pieni hän on.

Kun talvisota syttyy, Lasse on vain kahden viikon ikäinen. Hänet lähetetään turvaan Ruotsiin, Malmöhön.

Lasse on sotalapsena Ruotsissa kahteen otteeseen. Vieläkin hän muistaa voileivän, jonka saattaja hänelle laivalla tarjosi.

"Mitään pahaa minulla ei ole sanottavaa Ruotsista", Lasse sanoo nyt.

Kun kaikki sodat on sodittu, Lasse palaa kotiin, Helsinkiin.

Hän on oppinut sotalapsi-vuosinaan jo vähän ruotsia, ja niinpä hänet laitetaan Lärkanin kouluun.

Lassesta tulee kaksikielinen. Kotona puhutaan suomea.

Lasse käy koulut loppuun ja menee vuonna 1958 vapaaehtoiseksi armeijaan.

On yö ja vuosi 1960. Varjoissa hiipii nuori mies. Se on Lasse.

Miksi hän hiippailee pimeässä?

Jos menee vähän lähemmäs, näkee, että Lasse on pukeutunut hameeseen.

Varusmiehenä Lasse on tavannut kauniita naisia. Hän on nuori mies ja kiinnostuu tietysti tytöistä.

Mutta Lasse kiinnostuu myös heidän vaatteistaan.

Ajatus tuntuu aluksi vähän erikoiselta. Armeijan edetessä Lasse ymmärtää, että hänkin haluaa pukeutua hameeseen.

Kun Lasse pääsee armeijasta, hän ostaa itselleen hameen.

Hän pukee sen ylleen kotonaan.

Kukaan ei näe sitä, mutta hame yllä tuntuu oikealta. Lasse ostaa lisää naisten vaatteita.

Ja eräänä iltana hän uskaltautuu pimeälle kadulle. Se menee hyvin. Lasse pääsee turvallisesti kotiinsa.

Lasse alkaa käydä ulkona yhä useammin. Lenkit pimeässä pitenevät.

Maailma vapautuu hiljalleen. Miesten hiukset pitenevät, ja hameenhelmat lyhenevät.

On vuosi 1964 tai 1965. Lasse sanoo tyttöystävälleen, että mene ja osta meille molemmille minihameet. Tyttö ostaa.

"Että mua otti ohimoon!" Lasse manaa. "Tyttö voi pitää hametta ulkona, mutta minä vain sisällä kotonani."

Nyt pitää muistaa, että 1960-luvun Suomessa homoseksuaalisuus on vielä rikos. Ja vaikka ei joutuisi tuomituksi, voi joutua hoitoon: homous on Suomessa tauti aina 1980-luvulle asti.

Lasse ei ole homo. "Jätkistä mä en pidä", hän sanoo.

Mutta yritäpä selittää sitä 1960-luvulla. Naisten vaatteissa ei pääse ravintolaan edes nainen, jolla ei ole seuralaista. Entä sitten mies?

Vuonna 1967 eduskunnan oikeusasiamies antaa lausunnon: mieskin voi kävellä naisten vaatteissa. Päätös koskee miesvankia, joka haluaa lähteä vankilasta naisten vaatteissa, joissa hän on vankilaan tullutkin.

Lasse ymmärtää, että tämä on tärkeä hetki. Hän päättää ryhtyä julkiseksi: silloin hänen vuokraisäntänsä ei voi heittää häntä jonkin tekosyyn varjolla ulos, Lasse järkeilee.

Niinpä vuokraisäntä – ja koko Suomi – saa 1969 lukea Ilta-Sanomista, että Lasse pukeutuu hameisiin.

Eräänä päivänä puhelin soi: "Oletko sinä homoseksuaali", kysyy ääni.

Onpas outo puhelu!

Lopulta soittaja esittelee asiansa: hän on Jorma Elovaara ja perustamassa yhdistystä, joka tähtää vähemmistöjen oikeuksien parantamiseen.

Lasse on yksi kolmesta, jotka allekirjoittavat yhdistyksen perustamispöytäkirjan. Psyke on ensimmäinen yhdistys, joka ajaa homojen ja seksuaalivähemmistöjen asiaa Suomessa.

Siitä kehittyy myöhemmin Seksuaalinen tasavertaisuus, Seta.

Elämä etenee. 1960-luku vaihtuu 70-luvuksi. Lasse uskaltaa pukeutua hameeseen jo päivälläkin.

Ihmiset tuijottavat. Ja joskus huutelevat.

Mutta Lasse ei välitä. Yleensä hän vain kävelee ohi – niin hän tekee nykyäänkin, sillä hän saa kuulla kaikenlaista vieläkin.

Vain kerran käy pahemmin.

Jätkäporukka alkaa soittaa Lasselle suutaan. He vain eivät tiedä, että hameeseen pukeutunut mies on sparrannut Elis Askin nyrkkeilytallissa.

"Kuka sanoi ja mitä sanoi?" Lasse kysyy.

Jätkät eivät peräänny. Yksi heistä tulee lähemmäs.

Tarvitaan vain yksi isku.

Sen jälkeen Lasselle ei huudella.

Lasse työskentelee hotellialalla. Työajalla hän pukeutuu miesten pukuun.

"Sitten kyrpiinnyin siihenkin", Lasse sanoo.

Hän ei halua käyttää solmiota ja miesten pukua edes töissä.

Lasse tietysti ymmärtää, ettei hän voi käyttää hotellissa hametta. Niinpä hän ehdottaa, että voisi käyttää työasua, jota käytetään hotelli Aulangolla: se on hieman merimiestyylinen puku, jossa on epoletit ja kaikki.

"Mutta mitään kravattia minä en pidä!" hän sanoo.

Lasse kiihtyy taas, melkein neljänkymmenen vuoden jälkeen.

Hotellinjohtajalle Lassen ehdotus ei käy. Lasse sanoo itsensä irti.

Vuonna 1974 Lasse tekee lopullisen ratkaisun. Hän kokoaa yhteen housut, kravatit, paidat, takit, kaikki. Siitä tulee iso kasa.

Lasse heittää koko kasan uuniin.Sitten hän sytyttää tulitikun.

Eikä Lasse vedä miesten housuja jalkaansa enää koskaan.

Hän hakee työtä kymmenistä paikoista. Hän on valmis tekemään vaikka mitä. Mutta kukaan ei ota häntä töihin.

Servin siivousfirma on kuuluisa siitä, että sieltä työtä saa aivan kuka haluaa.

Työhaastattelussa nainen tuijottaa Lassen lakattuja kynsiä. Hän ei sano mitään, mutta työtä Lasse ei saa.

Lasse haluaa käyttää aikansa hyödyksi. Hän menee ruotsinkieliseen työväenopistoon Arbikseen opiskelemaan venäjää ja espanjaa.

Iltaisin hän pelaa Arbiksessa shakkia. Siitä vahtimestari tajuaa, että Lassen on oltava työtön: ei hän muuten voisi istua opistolla aamusta iltaan.

Ja Arbiksessa olisi vapaana iltavahtimestarin paikka.

Kyllä työ Lasselle kelpaa. Mutta kelpaako Lasse koulun rehtorille? Nimittäin: "Tässä on sellainen juttu, että minä pukeudun naisten vaatteisiin", Lasse ilmoittaa

Lasse saa paikan. Hän saa vihdoin tehdä työtä niissä vaatteissa, joissa haluaa.

On 1980-luku, ja Lasse elää aika tavallista elämää. Hän käy töissä, pelaa shakkia ja saunoo.

Välillä hän seurustelee. Lassella on pari pitempiaikaista tyttöystävää, neljä avoliittoakin.

Mutta miksi Lasse haluaa pukeutua hameisiin?

Sitä hän ei oikein yritäkään selittää.

Pikemminkin: miksi ei? Nehän ovat vain tekstiilejä.

Ja olihan jo roomalaisilla sotilailla hameet. "Ja ne eivät olleet mitään akkoja!" Lasse kivahtaa.

Lassen käsi puristuu nyrkkiin. Ääni kohoaa. "Miehet on ahdistettu nurkkaan! Tämä on täyttä naurettavuutta!"

Sitten Lasse rauhoittuu taas.

"Mannerheimilla oli korkeat ratsastussaappaat. Miksi sellaisia saisivat käyttää vain naiset?"

Kun Lasselta kysyy, millaisista vaatteista hän pitää, hän vastaa niin kuin tavallinen suomalainen mies: "Mukavista vaatteista. Milloin mitäkin."

Vaatteita hän ostaa vähän mistä sattuu. Ei se niin tarkkaa ole.

Mutta minihameista hän on pitänyt aina.

Jokin aika sitten Lasse näki tv-ohjelman Mieheni on transvestiitti. Siinä mies sanoi, ettei käytä minihametta, koska "se on huorien vaate".

Lasse kimmastuu: "Minulla on minihame, ja minä en ole mikään huora!"

Alastomat vartalot näkyvät Helsinginkadulle asti. Höyry nousee.

Tällaista ei ole ulkomailla.

On pitkälti Lassen ansiota, että edes Helsingissä on yleisiä saunoja.

Vielä 1950-luvulla niitä oli kymmeniä. 1990-luvulla jäljellä oli enää kolme.

Väki lauteilla väheni.

Kantapeikot vanhenivat.

Kotiharjun sauna oli päässyt niin huonoon kuntoon, ettei se houkuttanut uusiakaan asiakkaita.

Sitten tuli vuosi 2000, Helsingin kulttuuripääkaupunkivuosi.

Lasse ja muut Kotiharjun peikot junailivat Kotiharjun saunalle miljoona markkaa avustusta.

Se raha pelasti Helsingin yleiset saunat.

Kotiharju saatiin kuntoon. Mutta ennen kaikkea saunat huomattiin taas. Saunoissa alkoi käydä nuorempiakin ihmisiä.

Nyt polttariporukoita on joskus ruuhkaksi asti. Mutta myös ihan tavallisia ihmisiä ihan tavallisina iltoina.

Vielä muutama naukku viinaa. Vielä muutama erä shakkia.

Lasse tietysti voittaa.

Juhlasaunakin loppuu joskus. Kello raksuttaa kahdeksaa.

Sauna tyhjenee.

Lassen kaappi on ensimmäisen rivin päässä, vaa'an vieressä, shakkilaudan takana.

Lasse kampaa hiuksensa ja alkaa pukeutua.

Ensin alushousut. Ihan tavalliset miesten lyhyet kalsarit.

Sitten punaiset sukkahousut.

T-paita, jossa on rockbändi Motörheadin logo.

Minihame. Farkkukangasta.

Punaiset kumisaappaat, joissa on valkoisia pilkkuja.

Vaaleanpunainen toppatakki, jossa on turkiskaulus.

Lasse tervehtii saunaisäntää.

Hän heittää laukun olalleen, sulkee oven takanaan ja kävelee Helsinginkadulle.

Kotiharjun sauna (Harjutorinkatu 1) ti–pe klo 14–20 (saunomisaika klo 22 asti) ja la klo 13–19 (saunomisaika klo 21 asti). Liput 5 e, 7,5 ja 10 e.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi