16.7.2009 15:42
Riku Nordmanilla on yllään nahkatakki, johon hänen äitinsä Satu Heinonen maalasi Hanoi Rocks -logon 1980-luvulla.
Rock saapui Suomeen 1950-luvulla. Sen jälkeen monta sukupolvea on kasvanut aikuisiksi populaarimusiikkia kuunnellen. Samaan aikaan vanhemmat ovat hämmästelleet lastensa musiikkimakua, pukeutumista ja idoleita. Rock on ollut vuosikymmeniä nuorison kapinaa, jolla he erottuvat aikuisista ja heidän maailmastaan.
Mutta ei ole enää.
Nykyiset viisikymppisetkin ovat eläneet koko elämänsä rockmusiikin aikakaudella. He ymmärtävät lastensa lempimusiikkia paremmin kuin omat vanhempansa. Joskus perheessä kuunnellaan samanlaista musiikkia.
”Sukupolvien välinen kuilu alkaa hämärtyä. Populaarimusiikkia ei voi enää pitää nuorisokulttuurina, koska sitä kuluttavat muutkin. Iäkkäätkin kuuntelevat rockia, ja lastenlaulut ovat entistä enemmän poppia ja rockia”, pohtii Suomen jazz ja populaarimusiikin arkiston johtaja Janne Mäkelä, joka on tutkinut faneja ja fanikulttuuria. ”Musiikki lähentää aivan varmasti perheenjäseniä toisiinsa”, hän sanoo.
Mäkelän mukaan suhtautuminen fanittamiseen on muuttunut myönteiseksi parin viime vuosikymmenen aikana. Nykyään sitä pidetään normaalina vaiheena, jonka nuoret käyvät läpi kasvaessaan aikuiseksi. ”Esimerkiksi vielä 1970-luvuilla popyhtye Bay City Rollersin fanien käyttäytymistä verrattiin Hitlerin joukkokokouksiin, ja faneja pidettiin tahdottomana massana.”
Vanhoja asenteita on edelleen nähtävissä: klassisesta musiikista pitäminen on merkki sivistyksestä, mutta populaarimusiikin kuuntelu on vain ajanvietettä.
”Uskon, että tulevaisuudessa klassisen musiikin ystävistäkin aletaan käyttää sanaa fani. Yleissivistykseen taas kuuluu, että tuntee populaarimusiikin historiaa.”
Mutta se kapina.
Onko se kadonnut kokonaan?
”Musiikissa sitä ei oikeastaan enää ole, mutta musiikin laittoman lataamisen verkosta voi nähdä eräänlaisena kapinana vanhempien arvomaailmaa vastaan.”
Rikulla on äidin Hanoi-rotsi 16.7.2009
Isä, poika ja Johnny Cash 16.7.2009
Äidin ja pojan yhteinen Yö 16.7.2009
Ville Leinonen itkettää Kaijaa ja Irinaa 16.7.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.
THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.
YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.