Hyvin kiivetty

1982 poninomistajaksi Ansioluetteloissa harvemmin mainitaan lemmikkieläimiä, mutta tämä opetusministeri Henna Virkkusen, 38, (kok) curriculum vitae alkaa ehdottomasti siitä, kun hänestä kymmenvuotiaana tuli poninomistaja

Niin nuorena kavioeläimen omistajaksi, se ei todellakaan ole tavallista. Iso osa tytöistä toki haaveilee hevosista, ja monet käyvät talleilla, mutta omistaminen: se on jotain, joka jää brittiläisten hevoskirjojen ja kotimaisten merjajalojen sivuille.

Virkkunen lienee painostanut vanhempiaan melkoisesti, jotta Tycko-poni käytiin ostamassa?

"Luulen, että mulle oli sanottu, että kun täytän kymmenen, saan ponin. Sitten vain odottelin. Vanhemmat tietysti alkoivat olla aika paineessa, kun syntymäpäiväni lähestyi. Että pitää varmaan käydä ostamassa poni."

Sopiva eläin löytyi ponitallilta Turun seudulta. Tai no, sopiva eläin ei ollut.

"Se oli juuri sellainen, jota ei pitäisi ostaa kymmenvuotiaalle. Nelivuotias, jolla oli ratsastettu vähän, säikky. Ei mikään hyvä hankinta. Se me hankittiin, ja sitten mulla oli poni."

Säikyn Tyckon kanssa oli paljon hankaluuksia, mutta vähitellen poni rauhoittui.

Virkkunen oli myös hankkinut hyvän teoriapohjan. "Olen ollut pienestä asti kova lukemaan, joten olin opiskellut tietysti hevosista kaiken. Ja erään ystäväni kanssa spekuloitiin pari iltaa viikossa ja mietittiin näitä ponin hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä."

Edellisen lauseen sanottuaan Virkkunen naurahtaa.

Se on merkille pantavaa, sillä opetusministeri vaikuttaa aika vakavalta henkilöltä, joka ei tuhlaile hymyjä. Naurahdus tuntuu kuitenkin kielivän huumorintajusta, ehkä jopa ironisesta sellaisesta. Se on varmasti nykyaikana ansioluettelon ansioksi.

Samoin kuin tuo tunnollisuus hevosenhoidossa.

1988–1993 välivuosia

Vuonna 1988 15-vuotias Henna Virkkunen pääsi peruskoulusta ja aikoi jatkaa kauppaopistossa Jyväskylässä, jonne perhe oli muuttanut. Hän ei kuitenkaan aloittanut. Miksi?

"Niin, en oikein osaa välttämättä sanoa. Tiedän, että yksi syy oli se, että jännitin uusia sosiaalisia tilanteita, joissa mulla ei ollut hevosta mukana. Kärsin aika paljon esiintymispelosta ja jännityksestä. Ratsastus ja siihen liittyvä maailma oli tutumpi. Kun olin koko sen kesän kilpaillut, niin kai halusin sitten mieluummin jatkaa sitä."

Virkkunen meni töihin tallille, opettamaan ratsastusta. Työhaastattelussa hän oli niin ujo, että mukana ollut kaveri hoiti puhumisen. Virkkunen itse ei sanonut mitään.

Vuoden tallilla työskentelyn jälkeen Virkkunen kävi vuoden iltalukiota, mutta muutti sitten hevosen kanssa Helsinkiin. Helsingin jälkeen hän asui muutaman vuoden Tanskassa. Siellä Virkkunen esteratsasti ja treenasi työkseen kilpahevosia.

Sekä välivuodet että työ ulkomailla tuossa iässä kuulostavat tavallaan rohkeilta ratkaisuilta.

Mutta Virkkunen sai olla turvallisten hevosten parissa.

Viiden vuoden jälkeen tuli tunne, että hevosura oli nähty. Virkkunen palasi Suomeen.

"Kun tulin takaisin, olin pudonnut aika paljon kehityksen kärryiltä. Esimerkiksi tietotekniikka oli mennyt paljon eteenpäin."

1993 avoimeen yliopistoon

Virkkunen oli 21, kun hän aloitti journalistiikan ja puheviestinnän opinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja meni myös kristillisen opiston journalistiikan kurssille.

Niissä saattoi kurssimaksun maksettuaan opiskella kuka tahansa – oli ylioppilas tai ei.

Varsinainen yliopisto-opiskelupaikkakaan ei jäänyt kauaksi: Virkkunen haki 1994 opiskelemaan journalistiikkaa, mutta jäi ensimmäiselle varasijalle.

1993 työharjoitteluun

Kristillisen opiston kurssin kautta Virkkunen pääsi työharjoitteluun sanomalehti Keskisuomalaiseen. Lamavuonna sen on täytynyt olla kilpailtu pesti. Oliko harjoitteluun vaikea päästä?

"Ei sinne kyllä ollut. Pääsin heti harjoittelijaksi, en tiedä mistä syystä. Kävin tapaamassa varapäätoimittajaa ja pääsin."

Kävin tapaamassa varapäätoimittajaa.

Ennen isosti sosiaalisesta jännityksestä kärsinyt tyttö marssi reippaasti lehden pomon puheille. Aika hurjaa.

Ja jotenkin perustavaa Virkkusen persoonassa.

Virkkunen kertoo, että hän ei ole koskaan ollut papereiden lähettäjä vaan paikan päälle menijä. ”Olen aina mennyt esittämään asian ja kysymään. Pelkällä paperilla ei ehkä pääsisikään, mutta kun menee isoimman pomon juttusille, alkavat asiat edistyä heti.”

Paitsi että Virkkunen selkeästi oli rohkea – ja hyvää vauhtia toipumassa jännityksestään – voi häntä pitää tietyllä lailla estottomana. Häpeämättömänä.

Ihmisenä, joka ei todellakaan vaivaannu mennessään paikkoihin, joihin häntä ei ole kutsuttu.

Sen Virkkunen myöntää. ”Olen päässyt töihin sinne, minne olen halunnutkin. Varmaan kannattaa tehdä niin, että ryhtyy vain hengailemaan paikassa, mihin haluaa. Lopulta käy niin, että siellä ryhdytään maksamaan palkkaakin.”

1993 politiikkaan

Jyväskylään palattuaan Virkkunen oli liittynyt kokoomukseen ja mennyt hengailemaan kokoomusnuorten piiriin – epäilemättä jälleen suoraan ja rohkeasti. Työtä riitti vuoden 1994 presidentinvaalien ja EU-kansanäänestyksen kampanjoissa.

Seuraavana vuonna 1995 Virkkunen olikin sitten jo itse eduskuntavaaliehdokkaana – kuten myös vuonna 2003.

1995 eduskuntavaaliehdokas tuli myös valituksi Jyväskylän kaupungin liikuntalautakuntaan. Lautakuntapaikka tuli tietysti pyytämättä: valinnasta muistettiin kertoa Virkkuselle vasta sen jo tapahduttua.

Virkkunen kertoo, että ensimmäisissä kokouksissa asiat tuntuivat hänestä käsittämättömiltä. Mutta tunnollisella perehtymisellä ne alkoivat aueta – joten kun Virkkusesta 25-vuotiaana vuonna 1997 tuli kaupunginvaltuutettu, olivat kunnallisen päätöksenteon kiemurat jo tuttuja.

Virkkunen korostaa useasti asioiden hyvin hoitamista. ”Sillä olen itse ainakin pärjännyt. Kun olen aina sen saamani tehtävän hoitanut mahdollisimman hyvin, niin jatkossa olen saanut merkittävämpiä tehtäviä ja luottamusta.”

2001 maisteriksi

Avoimen yliopiston opiskelijana Virkkunen saattoi suorittaa vain rajatun määrän opintoja. Tie maisteriopintoihin avautui, kun hän sai erillisen opinto-oikeuden journalistiikan oppiaineeseen.

Opinto-oikeudella Virkkunen pystyi opiskelemaan niin paljon lisää, että hän sai 1999 täyden opinto-oikeuden ja valmistui maisteriksi 2001 – 29-vuotiaana.

Erillinen opinto-oikeus. Se oli varmasti vaikea saada?

”Se oli hyvin harvinaista, eikä journalistiikassa tietääkseni anneta sellaisia helposti. Mutta jostain syystä professori halusi kuitenkin antaa sen minulle.”

Vaatiko se paljon suostuttelua?

”Ei, ei. Mulle asiat ovat vain tapahtuneet. Minua harmittaa, että joudun siihen naiskategoria-ansaan, jossa naisjohtajat kuvailevat asioiden vain tapahtuneen heille – samalla kun miehet esitetään määrätietoisina etenijöinä. Mutta mun näkökulmasta niin on kyllä tapahtunut.”

Sen, että Virkkunen sai työpaikan, lautakuntapaikan ja opinto-oikeuden ilman suurempaa suostuttelua, voisi vielä sivuuttaakin ihmettelemättä.

Mutta älkää unohtako ponia.

Tässä meillä on ihminen, joka sai ponin mankumatta.

Ne, jotka vinkuivat lapsena turhaan hamsteria, saattavat tuntea kateutta.

Se olisi varmasti Virkkusen mielestä turhaa. Hän painottaa saavuttaneensa kaiken omalla työllään. ”Jos jotakin haluaa, pitää tehdä töitä sen eteen. Itse olen ollut pienestä pitäen todella työteliäs ihminen, yrittäjäperheessä kun olen kasvanut.”

2004 äidiksi

Vuonna 2004, 32-vuotiaana, Virkkusesta tuli äiti. Väinö-pojan isä on Hankasalmen kunnanjohtaja Matti Mäkinen, joka aiemmin oli vihreiden kaupunginvaltuutettu Jyväskylässä. Virkkunen ja Mäkinen ovat olleet yksissä kymmenisen vuotta, naimisissa he eivät ole.

Oliko lapsen saaminen ollut Virkkusen haaveissa pitkään?

”Ei, ei se ollut. En ollut ikinä haaveillut perheestä. Pienenä unelmoin aina, että kunpa asuisin aikuisena eläinten kanssa pienessä punaisessa talossa.”

Virkkunen oli 25, kun hän osti itselleen Jyväskylästä pienen punaisen puutalon, jossa asui yksin eläinten kanssa.

”Oikeastaan olin toteuttanut kaikki mun lapsuuden haaveet 25-vuotiaana.”

Täytyy olla tietyllä tapaa hyvin rauhallinen ja levollinen persoona, jos voi edes jälkikäteen arvioida 25-vuotiasta itseään noin.

Virkkunen jatkaa: ”Asun edelleen siinä puutalossa, mutta sitä on laajennettu, kun sinne on muuttanut uutta porukkaa.”

Ministeri painottaa hauskasti sanoja uutta porukkaa.

Sanoilla hän tarkoittaa siis puolisoaan ja lastaan.

Ensimmäiset kaksi viikkoa Väinön syntymän jälkeen Virkkunen yritti elää kuten ennen. ”Että luen tässä nyt sähköpostia, hoidan asioita. Mutta ei sitä pysty, pitää antaa periksi. Todeta, että se maailman tärkeimmäksi muodostunut asia on muuttanut kaiken – ja se on vaan hauskaa.”

2006 lisensiaatiksi

Maisterintutkinnon suorittamisen jälkeen Virkkusen olo oli tuntunut oudon kevyeltä. ”Olin tottunut siihen, että aina jokin keskeneräinen homma oli painamassa, joten halusin hakeutua jatko-opiskelijaksi.”

Virkkusta pyydettiin mukaan kahden turkulaisen jatko-opiskelijan tutkimukseen. ”Sitten kävi niin, että saimme Koneen säätiöltä apurahan ja musta tulikin yhtäkkiä täyspäiväinen apurahatutkija. Taas kävi niin, että ensimmäinen apuraha mitä haettiin, tuli heti.”

Siis taas tuo sama hannuhanhimaiselta tuntuva kaava.

Mutta nyt Virkkunen sanookin heti perään: ”Se on niin väärin, koska niin monet hakevat todella hyvillä suunnitelmilla ja saavat rahaa vain muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. Meille tuli heti vuodeksi ja sitten jatkoakin.”

Poliittisia skandaaleja käsitellyt lisensiaatintyö valmistui 2006. Virkkusen piti jatkaa tohtoriksi.

Mutta sitten olivatkin jo eduskuntavaalit. 2007 kansanedustajaksi

Noissa kolmansissa eduskuntavaaleissaan Virkkunen tuli valituksi.

Painaako kesken jäänyt väitös? ”Ei se paina, koska tulin uuteen työhön kansanedustajaksi. Se oli kuitenkin ollut pitkä tie ansaita ihmisten tuki ja päästä ykköseksi kokoomuksen Keski-Suomen-listalla. Halusin tietysti hoitaa tämän uuden tehtävän.”

2008 ministeriksi

Ja hyvinhän se hoituikin, sillä Sari Sarkomaan (kok) erottua hallituksesta Virkkusesta tuli opetusministeri joulukuussa 2008.

Ja, tietenkin:

”En koskaan ajatellut, että olisi kiva olla ministeri. Kun tulin valituksi eduskuntaan, ajattelin, että hoidan niin hyvin kuin pystyn ne tehtävät, joihin minut valitaan.”

Vastuuntuntoisesti, juuri siten kuin tämän ansioluettelon alussa hoitui poni.

2010 --->

Entä sitten tulevaisuus? Minkä asioiden Virkkunen toivoo tulevan seuraavaksi eteensä? Urasuunnittelusta ei kai tässä vaiheessa viitsi enää puhua.

”Pyrin toiselle kaudelle kansanedustajaksi. Pyrimme saamaan kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi ja Kataisesta pääministerin. Muuta henkilökohtaista tavoitetta kuin jatkokausi eduskunnassa minulla ei ole.”

Ei toivetta ministerinsalkusta?

”Se riippuu kokonaisuudesta, eduskunnan tehtävät ovat myös mielenkiintoisia. Mun elämä ei ole sellaisia ura-askelmia. En ajattele elämääni sillä tavalla.”

Paitsi että joskus Virkkunen tekee väitöksen valmiiksi.

Ja perustaa yrityksen. ”Ja joskus ostan vielä hevosen.”

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi