Ihan hullu tyttö

Sanja Kosonen istuu punaisessa sirkusprinsessahameessa keskellä pimeää telttaa.

Hänen allaan on 12 millimetriä leveä vaijeri ja kolme metriä ilmaa.

Ilman alla on sirkusteltan lattia.

Täytyy toivoa, ettei Kosonen putoa.

Ei hän putoa. Punaiseen pukeutunut sirkusprinsessa on taltioitu kuvaan esityksessä Barcelonassa. Nyt Kosonen on puhelimessa.

29-vuotiaan nuorallatanssijan ääni kantaa Etelä-Ranskan Nexonista, jossa on meneillään sirkusfestivaali. Kosonen esiintyy siellä nuorallatanssiryhmänsä, ranskalaisen Les Colporteursin eli Kulkukauppiaiden

kanssa.

Miten turkulainen Sanja Kosonen on Nexoniin päätynyt?

Asuntovaunuletkassa. Kosonen on nyt neljä vuotta elänyt kiertävää sirkuselämää – ja tehnyt sirkusteltan korkeuksissa temppuja, joihin vain harva nainen maailmassa pystyy.

Oli vuosi 1995, kun telinevoimistelua harrastava 14-vuotias Sanja Kosonen tutustui Turun Sirkus Ry:n sirkuskerhoon. Hän kokeili nuorallatanssin lisäksi jongleerausta, ilma-akrobatiaa, yksipyöräilyä – ja jäi koukkuun.

”Ihastuin siihen ihmeeseen, joka on sirkuksen kantava voima: eihän ihminen noin voi tehdä. On hienoa, kun huomaa, että hei, tämähän on mahdollista.”

Lukion jälkeen Kosonen hakeutui opiskelemaan Turun taideakatemian sirkuslinjalle, josta valmistutaan sirkusohjaajiksi.

”Koulussa tutustuttiin kaikkiin sirkuslajeihin, mutta olin itse jo sirkuskerhossa valinnut nuoran.”

Ja toisena opiskeluvuonna Kosonen päätti, että hänen olisi lähdettävä ulkomaille opiskelemaan lisää nuorallatanssia. Vuonna 2003 hän haki Ranskan Châlons-en-Champagnessa sijaitsevaan sirkuskorkeakouluun, eikä aikaakaan, kun posti kantoi pääsykoekutsun.

”Se tuntui hienolta, ja odotin, että pääsen näyttämään taitojani. Mutta kyllä tarkoitus oli myös päästä sisään, siihen olin valmistautunut koko edellisvuoden.”

Kahden viikon pääsykokeiden jälkeen homma oli selvä: Kososen täytyisi muuttaa Ranskaan.

”Olin hirveän iloinen ja onnellinen: oli sellainen tunne, että eihän se muuten olisi voinut mennäkään. Mutta sen ymmärtäminen, että muutto Ranskaan on totta, oli melkoista. Olin kuitenkin asunut koko ikäni Turussa enkä paljon matkustellutkaan, joten se oli aika iso muutos elämässä.”

Châlonsin koulun viimeisenä vuonna 2005 Kososta pyydettiin koe-esiintymään Les Colporteurs -nuorallatanssiryhmän uutta Le fil sous la neige -esitystä varten. Esityksen nimi on suomeksi jotakuinkin Nuora lumen alla.

”Heille oli parikin tyyppiä kertoneet, että Châlonsissa on sellainen hullu suomalainen tyttö, johon kannattaa ottaa yhteyttä.”

Kosonen palkattiin kuin palkattiinkin kolmenkymmenen kokelaan joukosta – ja sillä tiellä hullu suomalainen tyttö on edelleen.

Maailman ensimmäiseksi pelkkää nuorallatanssia sisältäväksi esitykseksi mainostettu Le fil sous la neige on kiertänyt Eurooppaa nyt neljä vuotta. Paraikaa esitys on Suomessa Helsingin juhlaviikoilla.

Nuorallatanssista tulee helposti ensimmäisenä mieleen World Trade Centerin tornien väliä 1974 taiteillut Philippe Petit – tai joku muu järjettömissä korkeuksissa tasapainoaan esitellyt.

Les Colporteurs on ihan toista. Hengenvaarallisia korkeuksia ei nähdä. Nuorat on viritetty 1,5–3 metriin.

Perinteistä sirkuksen nuorallatanssiakaan esitys ei ole. Kyse on nimenomaan nuoralla tanssimisesta: akrobaattisia temppujakin käytetään viemään eteenpäin esityksen tarinaa, ilmaisemaan tunteita ja tilanteita. Puolitoista tuntia kestävän esityksen taustalla soittaa kolmen hengen jazzbändi, ja koreografian takaa löytyy kuuluisa ranskalainen nuorallatanssija Antoine Rigot.

Koko esitys on oikeastaan syntynyt Antoine Rigot’n kymmenen vuotta sitten tapahtuneen halvaantumisen takia.

”Antoine ja hänen vaimonsa Agathe Olivier olivat tunnettu nuorallatanssijapari, kunnes Antoine loukkaantui typerästi sukeltaessaan liian matalaan veteen. Joitakin vuosia myöhemmin joukko nuoria nuorallatanssijoita kysyi, miksei hän tulisi kokemuksensa kanssa auttamaan heitä. Antoine ymmärsi, että ohjaamisen kautta hän voikin jatkaa taidettaan.”

Vähitellen Rigot’n päässä alkoi hahmottua nuorallatanssikoreografia, jonka prologina ja epilogina toimii Rigot’n oma elämäntarina. Esityksen kulku puolestaan on muokkautunut harjoitusvaiheen improvisaatioista, joita seitsemän tanssijaa teki Rigot’n antamista teemoista.

Jos Kosonen ei ennen Ranskaan lähtöään ollut juuri matkustellut, niin enää ei voi sanoa samaa. Neljä vuotta Les Colporteursin asuntovaunuletkassa, ja Kososen vaunua vetävän auton mittariin on kertynyt satoja- ja taas satojatuhansia ajokilometrejä.

”Kun menin sirkuskouluun, en ajatellut, että minusta tulee samalla rekkakuski!”

Ratin takana istumista on riittänyt, sillä esitys on kiertänyt Ranskan lisäksi suurimman osan Eurooppaa.

”Voi sanoa, että tosi perinteiseen tyyliin kierrämme. Se on hidasta menoa. Mutta näkeepähän maisemaa.”

Asuntovaunu on pitkään ollut Kososen ainoa koti, mutta vielä hän ei ole kyllästynyt.

”Tämä on tosi nautinnollinen elämäntapa: elämme kuin pienessä kylässä. Aina, kun saavumme johonkin, olemme kotonamme.”

Omassa vaunussa saa olla rauhassa, mutta muuten ei tule yksinäistä: Les Colporteursin seurue on parikymmenpäinen. Tanssijoiden ja soittajien lisäksi siihen kuuluu tekniikka-, valo-, ääni- ja toimistohenkilökuntaa.

Omaa äidinkieltäänkin Kosonen pääsee ryhmässä puhumaan: seitsemän tanssijan joukossa on myös toinen suomalainen, Berliinissä nuorallatanssia opiskellut Ulla Tikka.

Sirkuskiertue-elämään liittyy paljon romanttisia mielikuvia.

”Arkeahan tämä on, ja tietyllä tavalla alkeellista ja simppeliä elämää, sitä laittaa ruokaa ja tiskaa. Mutta on se hirveän hauskaa, että löytää itsensä yhtäkkiä melkein Barcelonan keskustasta ja sitten asuukin siellä hetken. On paljon mukavampaa, kun on koti selässä eikä tarvitse yöpyä kylmiltä tuntuvissa hotellihuoneissa.”

Kosonen viihtyy, mutta mielessä elää myös haave maaseudun rauhasta.

”Totuttautuminen takaisin kerrostaloon olisi varmasti melkoinen sokki. Vaunussa elää kuitenkin ulkoilmaelämää koko ajan. Vaikka vaunu on pieni, niin oven ollessa auki on koko maapallo pihamaana. Siihen tottuu.”

Katsotaan toista kuvaa. Kosonen seisoo punaisessa hameessa ja kärkitossuissa nuoralla, allaan vaijerin lisäksi vain ilmaa.

Periaatteessa se on yksinkertaista. ”Kun pitää kehon tasapainon keskuspisteen nuoran keskuspisteen päällä, niin siellä pysyy.”

Niin, fysiikan lait ovat juuri noin yksinkertaisia.

Mutta käytännössä, tietenkin: hyvin vaikeaa.

Miten Sanja Kosonen on oppinut pysymään vaijerilla?

Ensinnäkin, nuorallatanssi on yksilölaji. Sitä se todella oli Kososelle sirkuskerhosta lähtien. Ammattimaista nuorallatanssinopettajaa ei ollut.

”Nuorani oli hirveän korkealla, kolmessa metrissä. Normaalisti sirkuskouluissa tehdään kahdessa metrissä. Mulla oli patjat alla, mutta se oli silti niin korkealla, etten uskaltanut tehdä siellä oikein mitään. Mutta mulla oli sellainen olo, että jos hengailen ylhäällä mahdollisimman paljon, niin siitä ehkä on jotain hyötyä.”

Toisekseen, ja tässä tullaan olennaisimpaan: ylhäällä oli kivaa.

”Nuorallatanssin tunne tietynlaisesta tasapainotilasta on aika meditatiivinen tila. Koko hermoston ja kaiken keskittymiskyvyn pitää olla läsnä, muuten tippuu. Se on tila, jota kaipaa ja josta nauttii.”

Kosonen muistuttaa, että ihminen on luonnostaan tasapainoa hakeva eläin. ”Meistä jokainen on oppinut kävelemään kahdella jalalla. Ja kun oppi pyöräilemään, millainen olikaan se tunne, kun tasapaino löytyi ekan kerran! Nuorassa on sitä samaa: keho nauttii tasapainon tunteesta.”

Pyörällä ajamisen taitoa ei unohda sen kerran opittuaan – nuorallatanssissa asia ei ole ihan niin. ”Se on taito, jota täytyy pitää yllä. Se vaatii kauheasti arkirutiinia.”

Kuten kaikissa sirkuslajeissa, ei rutiini näy ulospäin. Katsojan silmiin kaikki näyttää helpolta ja kevyeltä.

”Se on tietysti juuri se illuusio, jonka pyrimme antamaan.”

Kun Sanja Kosonen lomamatkalla Gambiassa näytti ihmisille kuvaa työstään, sanoivat ihmiset yksinkertaisesti ”voodoo, voodoo”.

”Heidän mielestään kuva oli jotain ihmeellistä ja taikaa.”

Eivät esiintyjät itsekään onneksi jää ihmeellisen ulkopuolelle.

”Minulle tässä on jotain taianomaista ja selkeästi mystistä. Vaikka olen tehnyt tätä yli kymmenen vuotta, en koskaan voi nuoralle mennessäni tietää, miltä se sillä kertaa tuntuu. Se on arvoituksellista.”

Suomalainen hullu tyttö. Niin Sanja Kososta kuvailtiin, kun häntä suositeltiin Les Colporteursin koe-esiintymiseen. Miksi?

”Treenasin nuoraa Turussa yksin. Luulen, että se johti siihen, että löysin omaperäisen tyylin. Ranskan koulussa he korjasivat kaikki väärät tekniikat, mutta se oma ilmaisu kuitenkin jäi.”

Hulluksi nimittämisellä saattaa myös olla jotain tekemistä sen kanssa, että Kosonen tekee nuoralla akrobaattisia temppuja yleisön edessä. Niitä tekee maailmassa vain muutama nainen; akrobaattimiehiä on jonkin verran enemmän.

Akrobaattisilla tempuilla tarkoitetaan esimerkiksi voltteja, päälläseisontaa ja kärrynpyöriä.

”Vaatii hirveästi työtä, että pystyy saamaan esityskuntoon yhden akrobaattisen tempun. Ja se on sen verran pelottavaa, että täytyy olla jonkin verran päätä.”

Mistä Kososen pää, henkinen kantti, oikein on löytynyt?

”Se on sellaista tietynlaista sisua ja päättäväisyyttä, halua onnistua. Kun maailmassa on muitakin, jotka ovat onnistuneet, miksi en minäkin. Olen vain puskenut eteenpäin.”

Nykyisin Kosonen treenaa päivittäin kahdesta kolmeen tuntia. Ja putoaa. Joka päivä monta kertaa.

Se ei ole mikään iso juttu, vaan yksi osa nuorallatanssia.

”Korkean nuoran kävelijät ovat asia erikseen, ne jotka tekevät pitkiä ylityksiä korkealla. Meidän nuoramme ovat sellaisella korkeudella, että kun putoamme, kukaan ei kuole. Eikä normaalisti edes loukkaannu, vaikka totta kai se riski on olemassa.”

Iso juttu on putoamisesta yli pääseminen.

”Tätä ei tee, jos oikeasti pelkää. Pelko liittyy epäonnistumiseen, sen hyväksymiseen ja sen yli pääsemiseen. Sun ammatti on pysyä nuoralla, ja silti sä tiput.”

Jotkin teknisesti vaikeat liikkeet ovat toki potentiaalisesti vaarallisia. Huono alastulo voi tarkoittaa loukkaantumista.

”Ja kyllä nuora säännöllisesti pari kertaa vuodessa muistuttaa, että sitä pitää kunnioittaa. Vaikka loukkaantumisia tulee harvoin, niin vaijeri raapaisee silloin aika ikävästi. Se tapahtuu yllättäen ja yleensä silloin, kun kaikki tuntuu helpolta.”

Esityksessä kaikki on toisin kuin harjoituksissa, putoaminenkin.

”Teet kaikkesi, ettet tippuisi yleisön edessä. Sitten kun se tapahtuu, pitää tilanne pelastaa jotenkin, koska kaikki 500 ihmistä ovat sen nähneet.”

Yleisön edessä pudotessaan tanssija paljastaa luonteensa. Kososen ranskalais-kolumbialainen kollega esimerkiksi yrittää niin kauan uudelleen, että onnistuu.

Kosonen ei koskaan yritä toista kertaa. ”Pyrin sen sijaan viemään tarinaa eteenpäin. Mietin, mitä putoaminen tarkoittaa lavahahmolleni ja yleisölle.”

Kun tanssija putoaa, päästään itse asiassa lähemmäksi esityksen sisintä.

”Kun nuorallatanssija putoaa, se inhimillistää esiintyjän. Yleisö ymmärtää, että olet ihminen etkä kone. Se on yksi nuorallatanssin ilmaisumuodoista, haurauden näkyminen. Hetki, jolloin inhimillisyys tulee läpi.”

Nainen punaisessa sirkusprinsessahameessa ja kärkitossuissa seisoo nuoralla, kädet ojennettuina.

Hän ei putoa.

Muualla verkossa:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi