Kaikki auki

Laura Nenonen kirjoitti ylioppilaaksi ja kävi pääsykokeissa. Timi Suomiselle hakukevät on toinen, Jenna Vehviläiselle kolmas ja Tuomas Metsbergille neljäs. Poliitikot puhuvat hakujärjestelmän uudistamisesta, mutta hakijoilla on pinnassa tunteet.

"Ajattelin, että 187,4 senttiä on este teatteriin"

Espoolainen Laura Nenonen, 18, pyrkii Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalle, Kuvataideakatemiaan ja Helsingin yliopistoon lukemaan englantilaista filologiaa ja psykologiaa.

Hän asuu äitinsä kanssa Espoossa ja työskentelee tarjoilijana kahvila-ravintola Tervaspäässä.

Lukion päättötodistuksen keskiarvo: 9,25

Yo-todistus (2010): Lyhyt matematiikka, psykologia, englanti: L, äidinkieli: E, ruotsi: C

Unelma-ammatti lapsena: Prinsessa ja laulaja

Unelma-ammatti nyt: Näyttelijä tai laulaja

Harrastukset: laulutunnit, klarinetin ja kitaran soitto, musiikkiteoria, luova kirjoittaminen, harrastajateatteri, maalaus ja piirtäminen

'Rakastan sitä fiilistä, kun olen lavalla. Haluaisin olla näyttelijä tai laulaja – tai mielellään molemmat. Haluaisin olla vähän kuin Seela Sella: vahva selviytyjänainen.

Ennen ajattelin, että pituuteni, 187,4 senttiä, on teatterimaailmassa este. Mutta hei, en mä nyt kolmea metriä ole!

Kerroin joskus joulupöydässä, että pyrin Teatterikorkeakouluun, ja äitini sanoi, että 'onks pakko'. Nyt hän on jo hyväksynyt teatterihaaveeni.

Menin lukioon, koska en tiennyt, mitä haluan aikuisena tehdä. Siinä kävi päinvastoin: mielenkiinnon kohteita on tullut lisää. Tuntuu vaikealta sulkea asioita pois.

Psykologia on sairaan mielenkiintoista, eikä se loppupeleissä eroa näyttelemisestä. Toista ihmistä ei voi esittää, jos ei voi mennä hänen sisimpäänsä. Jos pääsen lukemaan psykologiaa, lukisin sitä varmaan pari vuotta ja pyrkisin Teatterikorkeakouluun uudestaan, koska olisi inhottavaa luopua teatterihaaveista.

Teatterikorkeakouluun ei paljon voi valmistautua. Koetan ottaa rennosti ja ajatella, että sinne otetaan minut ja kaksitoista muuta. Kuvataideakatemiaan piti tehdä ennakkotehtävinä kokoelmatöitä. Vanhat työt kelpasivat.

Teakin kokeen muut vaiheet saattavat mennä muiden pääsykokeiden päälle. Siinä tapauksessa menen tietenkin Teakin kokeisiin.

Tunnustan, että on hankala pitää lukusuunnitelmista kiinni. Aurinkoisina päivinä ei tee mieli istua sisällä lukemassa. Onneksi asiat tarttuvat nopeasti päähäni: ylppäreissä en lukenut mihinkään kokeeseen yli kahta viikkoa.

Kevät on ollut kiireinen, sillä olen käynyt töissä ja harrastuksissa, suorittanut yo-tutkinnon ja valmistautunut pääsykokeisiin. Tässä rumbassa on ollut kaikki stressioireet a:sta ö:hön: päänsärkyä, nukahtamisongelmia ja väsymystä. Harvan pää kestää, että heti kirjoitusten jälkeen pitää taas lukea. Pääsykokeet voisi pitää syksyllä.

En pelkää mahdollista välivuotta, mutta pelkään lamaantumista."

Pääsykokeiden jälkeen: Laura Nenonen pääsi Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa toiseen vaiheeseen asti, ja yliopiston pääsykokeet jäivät väliin. Kuvataideakatemian pääsykokeisiin ei tullut kutsua. "Ensi vuonna sitten uudestaan! Välivuosi on lopulta juuri sitä, mitä tarvitsen."  

 

"En pysyisi järjissäni, jos jäisin baarielämään"

Jenna Vehviläinen, 21, pyrkii Helsingin yliopistoon opiskelemaan viestintää, johon haki ensimmäisen kerran vuonna 2008. On kirjoilla Jyväskylän yliopiston journalistiikan oppiaineessa (2008). Pyrki aiemmin lukemaan valtio-oppia ja liiketaloutta (2007). On kotoisin Jyväskylästä, josta muutti vuosi sitten Helsinkiin. Työskentelee baarimikkona Kuudes linja -yökerhossa.

Lukion päättötodistus: 9,2

Yo-todistus (2007): Äidinkieli: L, pitkä matematiikka: C, psykologia: E, yhteiskuntaoppi: M, englanti: E, ruotsi: M

Lapsuuden unelma-ammatti: Toimittaja, lääkäri tai asianajaja

Nykyinen unelma-ammatti: Jokin, jossa yhdistyy viestintä ja baariala.

Harrastukset: Lenkkeily, matkustelu, leffat ja musiikki

’Lukion jälkeen pidin välivuoden, jolloin tein töitä ja matkustelin. Hapuilin ja mietin pitkään, mitä haluaisin tehdä.

Sitten pääsin Jyväskylän yliopiston journalistiikan linjalle. Koulu on mukava ja käytännönläheinen, mutta siellä painotetaan uutispuolta, jota en koe itselleni sopivaksi.

Keksin, että Helsingin yliopiston viestinnän laitos olisi minulle oikea paikka, koska siellä voisi suuntautua paitsi toimittajaksi myös muille aloille kuten markkinointiin.

Jo lukiossa Jyväskylä alkoi tuntua ahtaalta omille tarpeille ja mielipiteille. Olen tehnyt vuoden töitä Helsingissä ja haluan jäädä tänne.

Työvuoro ravintolassa alkaa yleensä iltayhdeksältä ja kestää joskus jopa puoli viiteen aamulla. Sitten tulee nukuttua yhteen, eikä sen jälkeen jaksa lukea. Siksi olen keväällä tehnyt töitä vain viikonloppuisin.

Menen arkipäivinä heti aamusta kirjastoon ja luen iltaan asti. On järkyttävää kääntää vuorokausirytmi viikonloppuisin päälaelleen. Olen saanut taistella, että pysyisin hereillä. Aiemmin en juonut kahvia, mutta nyt olen jäänyt koukkuun.

Kaverit sanovat, että musta on tullut mummo: en tee iltaisin mitään vaan menen nukkumaan.

Käyn pari kertaa viikossa valmennuskurssilla, jossa olen ymmärtänyt, että tähän kouluun pitää lukea paljon. Ensimmäisellä yrittämällä osasin kirjan hyvin mutta pintapuolisesti, eikä se riittänyt.

Tunteet heittävät laidasta laitaan.

Välillä tuntuu, että voisin lopettaa lukemisen saman tien: etten tule pääsemään kouluun. Olen ollut valmennuskurssin parhaimmistoa, ja se on motivoinut jatkamaan lukemista.

Olen kunnianhimoinen, ja mun on pakko saavuttaa erilaisia asioita. En pysyisi järjissäni, jos jäisin tähän baarielämään.

Toivon, että voisin yhdistää toimittajan työn ja baarityön sekä tehdä töitä ulkomailla. Olisi kiinnostavaa työskennellä esimerkiksi tiedottajana baarialan yrityksessä.

Jos en pääse kouluun, saatan itkeä pari päivää, mutta sitten palaan luultavasti Jyväskylään suorittamaan kandidaatintutkintoni loppuun ja haen maisteriohjelmaan Helsinkiin.”

 Pääsykokeen jälkeen: Jenna Vehviläinen kävi viestinnän pääsykokeissa 1. 6. ”Jos en pääse, mun ei ole tarkoitus sinne päästä.”

 

"Stressaan, vaikka se ei näy"

Espoolainen Timi Suominen, 21, pyrkii oikeustieteelliseen Helsinkiin. Vietti juuri välivuoden, jolloin kävi armeijan ja työskenteli varastomiehenä. Sai viime vuonna opiskelupaikat ammattikorkeakoulusta ja Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksesta, joista jälkimmäisen otti vastaan.

Lukion päättötodistus: 7,53

Yo-todistus: Äidinkieli: E, lyhyt matematiikka: E, englanti: M, yhteiskuntaoppi: C, psykologia: C

Lapsuuden unelma-ammatti: Arkeologi, ulkoministeri

Nykyinen unelma-ammatti: Asianajaja, EU-virkamies

Harrastukset: Kuntosali, lenkkeily

’Yläasteella olisi ollut coolia olla ulkoministeri tai virkamiesuralla vaikka suurlähetystössä. Vieläkin on hienoa katsoa Martti Ahtisaarta ja muita, jotka luovat rauhaa, siemailevat cocktaileja ja lentävät bisnesluokassa. Ihailen myös Alexander Stubbia. Hän on tehnyt kaikkea: pelannut jääkiekkoa ja golfia, opiskellut jenkeissä, valmistunut London School of Economicsista, ollut joku EU-virkamies, europarlamentaarikko ja ulkoministeri.

Minäkin haluaisin tehdä monipuolisen uran. Elämässä pitää olla haastetta, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Haluan auttaa ihmisiä. Voisin olla töissä vaikka Thaimaan suurlähetystössä ja jeesata, jos on mellakoita tai maanjäristyksiä.

Urahaaveista ulkoministeriössä saatan kuitenkin joutua luopumaan, sillä en oppinut lukiossa ruotsia, vaikka kuinka yritin. Otin lukiossa muutenkin melko rennosti, koska ajattelin jo silloin, että pyrin oikikseen pääsykokeiden perusteella.

Luen kahdeksan tuntia päivässä ja käyn valmennuskurssilla kolmesti viikossa. Mulla on kolme kirjaa ja yhteensä 637 sivua luettavanani. Velvoiteoikeus on kirjana kaikkein kiinnostavin. Se on myös selkein kirja, mutta siitä on helppo tehdä vaikeita kysymyksiä.

Valmennuskurssilla tehdään välillä killerikysymyksiä, joilla otetaan luulot pois. Mutta sitten luetaan, kunnes asian muistaa. Ei siinä muukaan auta.

Suljen kirjat, kun kirjasto menee kiinni kahdeksalta, ja yritän olla ajattelematta niitä. Tosiasiassa saan lakiasiat mielestäni ainoastaan kuntosalilla.

Stressaan, vaikka se ei näy ulospäin. Stressi tuntuu lähinnä siinä, että en ole tänä keväänä osannut nauttia vapaa-ajasta. Jos pidän sunnuntaina lukuvapaata, omatunto alkaa soimata. Ajattelen, että kaikki muut lukevat. Vapaata on kuitenkin pidettävä, ei sitä muuten jaksa painaa.

Kannatan pääsykokeita. Ei ylioppilaskoe voi kertoa, kenestä on juristiksi ja kenestä ei. Kokeita voisi olla kaksi kertaa vuodessa, jotta välivuodet lyhenisivät.

Jos en ikinä pääse oikikseen, niin jotain pitää kuitenkin tehdä.

Menin viime vuonna armeijaan ja otin vastaan opiskelupaikan Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksesta. En ole käynyt vielä yhdelläkään luennolla.

Jos joudun pyrkimään oikikseen yli viisi kertaa, vaihdan alaa.

Haluaisin työskennellä Castrén & Snellmanilla, joka on perinteikäs lakiasiaintoimisto. Uskon, että sieltä aukeaisi ura.

Sitä ennen voisin mennä takaisin varastomieheksi, jotta olisi rahaa opiskella.”

Pääsykokeisiin pari viikkoa: Timi Suominen osallistuu oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin 17. kesäkuuta. ”Olen kiristänyt tahtia loppua kohden. Olen kirjastossa maanantaista sunnuntaihin koko aukioloajan ajan.”

 

"Asiat on hyvin, kun saan soittaa kitaraa"

Veikkolalainen Tuomas Metsberg, 27, pyrkii kauppakorkeakouluun, kuten pyrki viime keväänäkin. Haki Helsingin yliopistoon kahdesti lukemaan psykologiaa (2007 ja 2008). Sai paikan Ravintolakoulu Perhosta ja Laurean hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohtolinjalta (2004), muttei aloittanut opintoja. Asuu omistusasunnossa Veikkolassa, työskentelee Mc Donald’sin ravintolapäällikkönä ja soittaa kitaraa mm. yhtyeissä Uncle John Band, RootSoup, Emma -hoo ja Vesa Snygg.

Lukion päättötodistus: 7,2

Yo-todistus (2002): Äidinkieli, reaali ja ruotsi: C, englanti: B

Lapsuuden unelma-ammatti: Muusikko tai jalkapalloilija

Nykyinen unelma-ammatti: Muusikko

Harrastukset: Kitaransoitto ja jalkapallo

’Jos pääsisin takaisin lukioon, hoitaisin sen paremmin. Toisaalta en välttämättä olisi soittohommissa näin pitkällä, jos olisin panostanut lukioon.

On ihme, että olen edes ylioppilas. Kävin koulussa lähinnä syömässä. Tuli mahdollisuus treenata pari kertaa päivässä futista, ja välillä pelattiin parhaan ystäväni kanssa tietokonetta, katsottiin telkkaria ja käytiin Stadissa. Futiksesta ei tullut ammattia, koska jalat eivät kestäneet.

Kirjoitusten jälkeen menin McDonald’-siin töihin. Viisi viime vuotta olen ollut ravintolapäällikkönä. Välillä mietin, että mitä helvettiä mä Mäkkärissä teen.

Kitaristi-isäni kannustaa tekemään elämässäni sitä, mitä haluan. Äiti puolestaan kannustaa minua opiskelemaan.

Elämässä ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Pitää olla varasuunnitelma. Muutama vuosi sitten pääsin Ravintolakoulu Perhoon ja Laurean ravintolalinjalle, mutta en ottanut opiskelupaikkoja vastaan. Ehkä siksi, että kitaristin homma on täydellistä.

Psykologia oli ainoa aine, joka lukiossa kiinnosti. Hain kaksi kertaa lukemaan sitä yliopistoon, mutta ei ollut saumaa, koska pääsykoe oli pelkkää tilastomatikkaa. Toisena vuotena olin valmennuskurssilla, mutta sisäänpääsy jäi muutamasta pisteestä kiinni.

Mulla on semihyvä itsetunto, enkä koe itseäni luuseriksi. Mietin kyllä, mikä menee vikaan, kun en ole päässyt kouluihin.

Onneksi kauppiksella on tyhmien reitti, avoin korkeakoulu, jossa opiskelen toista vuotta. Jos suoritan perusopinnot ja reilut 100 opintopistettä hyvin arvosanoin, voin hakea kouluun ilman pääsykoetta. Onhan se hassua, että opiskelen ja maksan kursseista, mutta juridisesti en ole opiskelija.

Viime vuonna en lukenut pääsykokeisiin ollenkaan, koska tentin kirjat aikaisemmin avoimessa. Huomasin, että pääsykokeissa pitää osata nippelitietoa. Tänä vuonna luin kirjat kerran läpi, joten voi olla, että nytkin menee kehnosti.

En ota paineita, koska mikään ei murehtimalla parane. Se ei tarkoita, että suhtautuisin asioihin ylimielisesti. Asiat on hyvin, kun saan soittaa kitaraa.

Jos pääsen kauppikseen, en tiedä, miten hyödyntäisin koulutuksen. Toivon, ettei kahdeksasta neljään -elämä toteudu. Olemme puhuneet perheen kesken, että perustaisimme oman ravintolan.

En ollut 18-vuotiaana valmis mihinkään. Välillä tuntuu, että olen aika lapsi vieläkin.

Nuorten pitäisi matkustella ja tehdä erilaisia juttuja. Koen elämäni rikkaammaksi aina New Yorkin -reissun jälkeen.”

Pääsykokeisiin pari viikkoa: Kauppakorkeakoulun pääsykokeet ovat 15. kesäkuuta. ”Olen lukenut sen verran, mitä olen soittokeikoilta ehtinyt”, Tuomas Metsberg sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi