lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kipeet yyteet

He luopuvat vapaa-ajastaan yhteisön vuoksi. Mitä he saavat siitä palkakseen?

21.7.2011 12:13

Tatu Hiltunen

Uudet yt:läiset saavat kasteensa yhteisöön Mustikkamaalla.

Uudet yt:läiset saavat kasteensa yhteisöön Mustikkamaalla.

Nämä yhdeksän valittua taistelivat paikastaan 80 hakijan kanssa. He riutuivat hermoromahduksen partaalla kolmipäiväisissä pääsykokeissa. He luopuivat vapaa-ajastaan ja vanhojen ystävien tapaamisista. Osa muutti muualta Suomesta Helsinkiin.

Nyt he puunaavat lavoja ja pesevät vessoja. Jos he myöhästyvät kokoontumisista edes minuutilla, he ilmiantavat itse itsensä yhteisölle, jotta saisivat rangaistuksen.

Kaiken tämän he tekevät valittamatta. Heille ei makseta palkkaa, saavathan he ilmaista itseään rajattomasti.

Parikymppiset valitut eivät kuulu hämärään lahkoon tai tosi-tv-produktioon, vaan Helsingin Ylioppilasteatteriin. Mikä saa heidät luopumaan muusta ja antautumaan amatööreinä näyttämötaiteelle? Siitä olen tullut Mustikkamaalle ottamaan selvää.

Kesää Mustikkamaalla pidetään tärkeänä initiaatioriittinä pääsykokeet läpäisseille ensimmäisen vuoden ylioppilasteatterilaiselle, siis yt:läiselle.

Maanantai 27. kesäkuuta. Tanssiharjoitukset.

Joukko hahmoja kierii korkeiden mäntyjen ja kalliosaarekkeiden reunustaman näyttämön halki sikiöasennosta x-asentoon. Ääni nauhurilta lausuu lakonisesti: ”Maailmanloppu tulee, oletko valmis.”

Hahmot muodostavat ringin, jonka keskelle yksi heistä asettuu sihisten. Ympärillä tanssivat vastaavat älähdellen eläimellisesti.

Kesänäytelmän King Kong HKI pääohjaaja ja Ylioppilas­teatterin taiteellinen vastaava Ossi Koskelainen, 30, katselee lavalle tyytyväisenä. Ilmeisesti friikkiyden taso on riittävä.

King Kong HKI mukailee väljästi klassikkoelokuvaa ja tuo sen ensimmäistä kertaa teatteriin, kesäiselle Mustikkamaalle. Esityksen tekstit ovat syntyneet YT:n näyttelijöiden kynästä yhdessä dramaturgi Veikko Nuutisen, koreografi Laura Pietiläisen ja ohjaaja Koskelaisen kanssa.

Harjoitusten tauolla tuoreet yt:läiset – näyttelijät Saku Nurmiranta, 29,Miila Virtanen, 20, ja Topi Patjas, 23, sekä ohjaajaa avustava Pilvi Hämäläinen, 26, istahtavat katsomoon.

’Sitä on ulkopuolisena ehkä vaikea käsittää, mutta olen kokenut YT:n ensimmäisenä insti­tuutiona, johon olen rakastunut”, Saku Nurmiranta sanoo.

Hän laskee viettäneensä viime syksyn pääsykokeista lähtien 80 prosenttia valveillaolostaan YT:llä. Teatterin päänäyttämö eli studio sijaitsee Kolmensepänaukiolla Helsingin ydinkeskustassa. Vain kesäksi teatterilaiset siirtyvät tänne Mustikkamaalle – kuten jo 28 vuoden ajan.

”Vaikkei kotiin pääsisi, niin YT:n studiolle pääsee. Saku on siellä aina”, Pilvi Hämäläinen sanoo. Hänkin viettää nykyään aikaansa lähinnä yt:läisten kanssa.

”En tiedä, mikä siinä on. Teatterilla on paljon yhteisöä vahvistavia perinteitä. En uskonut, että innostuisin näin paljon.”

Miila Virtasen mukaan uusia yt:läisiä – kaikkiaan 19 nuorta näyttelijää – yhdistää se, että he heittäytyivät pääsykokeissa tehtäviin mitään säästelemättä.

”Kaikki antoi itsestään kauheasti ja oli paljaana.”

Nurmiranta vieressä täsmentää, ettei paljaudella tässä silti tarkoiteta alastomuutta, vaikka pääsykokeissa vilkkuikin paljasta pintaa useampaan otteeseen, kun hakijat yrittivät herättää valitsijoiden huomion.

Uudet teatterilaiset suorittavat tunnollisesti heiltä vaadittavat työpalvelut ja talkoot: huolehtivat Mustikkamaan näyttämön rakentamisesta sekä hoitavat kaikki käytännön työt – postittavat, korjaavat, rakentavat ja vaikka verhoilevat. Lisäksi he osallistuvat jäsenkokouksiin, jossa yhteisö päättää kaikesta tärkeästä, kuten jäsenten erottamisesta.

”YT pyörii meillä. Se motivoi tekemään. Kun tiloja siivoaa, niin alkaa ajatella, että tämä on minun kotini”, Topi Patjas sanoo.

”Meillä on ollut tosi skarppi meininki”, Hämäläinen lisää. ”Ihmiset ei halua ottaa tötöjä.”

Tötö on rangaistus, jonka ylioppilasteatterilainen saa, jos hän aiheuttaa teatterille ongelmia, esimerkiksi myöhästyy harjoituksista. Rangaistuskäytännöstä mielenkiintoisen tekee se, että rikkeistään pitää ilmoittaa itse jäsenkokouksissa. Ylioppilas­teatterilaisen korkeaan moraaliin luotetaan.

Jos jäsen selviää neljä vuotta teatterissa ilman tötöjä, YT:n vanhin lyö hänet miekalla teatterin ritariksi. Ja kukapa ei haluaisi olla ritari, varsinkin kun silloin vapautuu talkoovelvollisuudesta – eli selviää vähemmällä työllä.

Kirjattujen sääntöjen lisäksi teat­terilla on myös kirjoittamattomia sääntöjä – kuten se, ettei teatterialan pääsykokeista puhuta niiden aikana. Monille YT tosiaan on väylä teatterialalle. Myös uusista jo kaksi on valittu Teakiin. Toinen heistä on Miila Virtanen.

Jäsenistä suuri osa on kotoisin muualta Suomesta. Esimerkiksi Patjas asui aiemmin Tampereella ja opiskeli elokuva-alaa.

”Kyllä se Helsingistä tekee aika paljon lämpimämmän, kun voi hypähtää sinne studiolle pyörremyrskyn keskeltä ja joku tulee halaamaan. Tunnen olevani etuoikeutettu”, Patjas sanoo. Hän tienasi kevään rahaa opettajansijaisuuksilla, jotta voisi omistautua kesällä kokonaan Mustikkamaalle.

”Treeneihin menee, vaikka olisi kipeänä, koska ei viitsi olla se palanen, jonka takia tämä ei toimi”, Patjas selittää.

Kannattaa silti olla tarkkana, ettei tee liikaa, hän lisää.

”On YT-loppuunpalamisia.”

Tänä vuonna 85 vuotta täyttävällä Ylioppilasteatterilla on paljon kuuluisia entisiä jäseniä: esimerkiksi Vesa-Matti Loiri (1960-luku), Arja Saijonmaa (1960-luku), Outi Mäenpää (1980-luku), Asko Kallonen (1980-luku), Krista Kosonen (2000-luku) sekä Hannu-Pekka Björkman (1990-luku), joka muuten on teatterin pysyvä kunniajäsen ja hoitanut työpalvelunsa kiltisti kymmenen vuotta.

Myös Lapinlahden Linnut sai alkunsa näissä ympyröissä.

Teatteri on kuuluisa myös produktioistaan: viime viikolla kuolleen Arvo Salon kirjoittama ja Kalle Holmbergin ohjaama Lapualaisooppera herätti 1960-luvun Suomessa säpinää aivan uudenlaisella yhteiskunnallisuudellaan. Myös esimerkiksi Teatterikorkeakoulun nykyisen vararehtorin Esa Kirkkopellon ohjaustyöt Mahnovitsina ja Kostamus-sinfonia muistetaan 1990-luvulta.

Monien teatterialan ammattilaisten mielestä Ylioppilasteatteri on erityisen kunnianhimoinen harrastelijateatteri.

”Siellähän näkee tosi paljon kiinnostavia kokeellisia juttuja. Tekotapa on niin avoin, että välillä ne näytelmät on tosin ihan täyttä aamu-usvaa”, sanoo ohjaaja Susanna Kuparinen. Hän tutustui teatteriyhteisöön muutama vuosi sitten, kun hän ohjasi YT:lle kiitellyn Valtuusto-sarjan ensimmäisen osan.

Kuparinen on varma, ettei mikään muu teatteri olisi lähtenyt toteuttamaan näytelmää, jonka käsikirjoituksena olivat kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirjat. Vain Ylioppilasteatterista löytyi riittävän ”kamikazea jengiä”. Teatterin jäsenet ovat hänestä erityisiä.

”Sieltä puuttuu sellainen tulos­paineellisuus. Asenne on, että tässä me ollaan – rakastakaa tai vihatkaa. Näyttelijät ovat valmiita heittäytymään yleisön eteen pää edellä”, Kuparinen kehuu.

Eivät kaikki yt:läiset tosin uhraa itseään yhteisölle kokonaan. Noin kolmasosa putoaa joukosta alkuinnostuksen jälkeen.

Eikä läheskään kaikista näytelmistä tule puheenaihetta niin kuin Kuparisen poliittisesti vi­reästä Valtuusto-sarjasta tuli. Sen ansioista YT:lle myönnettiin juuri tänä vuonna teatterialan Thalia-palkinto parhaana harrastelijateatterina.

Myös Ylioppilasteatterin tuore johto, viisihenkinen Juntta, on monien yt:läisten mukaan saanut talossa aikaan aivan uudenlaista värinää.

”Friikkiys, outsiderius ja nuoreus on olennainen osa Ylioppilasteatteria”, taiteellinen vastaava ja Juntan keulahahmo Ossi Koskelainen muotoilee.

Koskelainen näyttää kesäteatterin lavasteissa haalareissaan ja suuressa hatussaan merirosvolaivan kapteenilta, joka on muun Juntan – toisen ohjaajan Akse Petterssonin, dramaturgi Veikko Nuutisen, koreografi Laura Pietiläisen ja toimittaja-kääntäjä Lasse Poserin – kanssa päättänyt kääntää YT:n keulaa.

Juntta koki tiiviin yhteisön sisäänpäin kääntyneeksi ja halusi jäsenistön siunauksella tuulettaa studion salamaailmaa.

”Ei haluta intensifoida sitä, että jäsenet keskenään vaan dokaa ja joogaa siellä sisällä”, Koskelainen sanoo.

Juntan aloitteesta YT on lisännyt yhteistyötä muiden taidekollektiivien kanssa ja monipuolistanut repertuaariaan. Nyt teatterissa tehdään yhä enemmän myös pieniä produktioita: performanssia, videoita ja eri esittämisen tapojen sekoituksia. Teatterille on luotu myös aivan uusi areena, verkossa toimiva tietotoimisto, jossa julkaistaan erilaisia lyhyitä esittävää taidetta ja journalismia sekoittavia tuotoksia.

Katsojillekin on tarjolla uusia rooleja. Teatteriklubilla he esimerkiksi osallistuivat performanssiin ja tulivat sidotuiksi. King Kong HKI:ssä katsoja saa itse valita installaatioiden perusteella, minkälaiselle seikkailulle Mustikkamaalla lähtee.

Keskiviikko 6. heinäkuuta. Reittiharjoitukset.

Kallioilla pusikoiden takaa pilkistää päitä. Ryhmä näyttelijöitä loikkii esiin hitaasti, ilmeettöminä kuin aaveet.

”Vielä hitaammin”, vanhempi yt:läinen ja näytelmän ohjaukseen osallistuva Vesa Heikkinen vaatii. Näyttelijät toistavat kohtauksen väsähtäneinä keskittymistä pinnistäen.

Kauempana lavalla jyskäävät voimakkaat bassot.

Saku Nurmiranta ja Miila Virtanen askeltavat lavalla koreografiaa. ”Ihan ku mun kikuli – mun kikuli on valtava!” Nurmiranta huudahtaa.

Alhaalla rannassa Ossi Koskelainen ja Pilvi Hämäläinen seuraavat Topi Patjaksen jakomielitautista monologia vakavina.

King Kong HKI:n harjoitusaikataulua on tiukennettu, sillä ensi-ilta lähestyy. Arki-iltojen lisäksi myös viikonloput vietetään nyt Mustikkamaan pusikoissa.

Näyttelijöitä haukotuttaa, monelle on ilmestynyt pari mustelmaa lisää. Mutta se kuuluu ­asiaan: teatterilaisten keskuudessa elää ajatus siitä, että todellinen yt:läinen voi olla vasta, kun on uhrannut kesänsä Mustikkamaalle.

”Siinä jäsen näyttää, että hänes­tä on jäseneksi”, sanoo Joel Neves, neljännen vuoden YT-veteraani, Mustikkamaan nuotiopaikalla.

Vaikka Mustikkamaa on perinteisesti tulokkaiden temmellyskenttää, ei Neves ole malttanut pysyä poissa. Hän nikkaroi muutaman muun vanhan yt:läi­sen kanssa nuotiopaikalle lavaa omalle näytelmälleen Agamemnon, hallitsija.

Sama vanhojen yt:läisten joukko järjes­tää myös Ylioppilasteatterin omaa musiikkiteatterifestivaalia Must Festiä, joka tärähtää käyntiin Mustikkamaalla tulevana viikonloppuna.

”Tämä on ihan hiton hieno paikka, kato nyt!” Neves huudahtaa perusteluksi sille, mikä Mustikkamaassa vetää. Muu näyttelijäseurue valuu lavasteet kainalossa paikalle.

”Mitä enemmän on Ylioppilas­teatterin jutuissa mukana, sitä enemmän se ruokkii omaa luovuutta”, sanoo Mirva Anjala, YT-ritari, joka pesee pyykkinsäkin teat­terilla.

Anjala on näytellyt niin monessa näytelmässä, ettei pysy laskuissa. Hän on järjestänyt lasten teatterileirejä ja toiminut useita vuosia YT:n hallituksessa. Hänelle esiintymistä tärkeämpää YT:ssä on kuitenkin yhteisö, joka vahvistaa elämäniloa ja uskoa ihmiseen.

”Olen joskus ajatellut, että kaikkien pitäisi olla yt:läisiä. Silloin ei olisi sotia.”

Lauantai 16. heinäkuuta. Ensi-ilta.

King Kong HKI:n ensi-iltaan on tunti aikaa. Laval­la seisoo yhdeksän näyttelijää, mutta nyt kukaan ei näyttele, tanssi tai ilveile. Viimeisten viikkojen treenit ja väsymys on työnnetty taka-alalle, tunnelma on keskittynyt. Jännitys purkautuu ilmoille seurueen pitelemättömänä kiljahduksena.

Kaikki on tässä ja nyt. Katsomo täyttyy, ja näyttelijät antavat palaa. Kävi miten kävi.

Kolmetuntisen esityksen – Mustikkamaan kierroksen ja pökerryttävän tanssikimaran jälkeen – yhdeksän valittua ryntäävät lavalle aplodien saattelemina ja kumartavat hikisinä, euforisesti hymyillen.

Tulin Mustikkamaalle selvittääkseni, miksi yt:läiset omistautuvat teatterille niin kokonaisvaltaisesti. Vastauksen kysymykseen kiteyttänee yksi näyttelijöistä Diana Tenkorang: ”Ensi-illassa tiimistä tulee yksi – silloin muistaa, miksi on juossut harjoituksissa. Tämä on addiktoivaa.”

Pimenevässä illassa uudet yt:läi­set kokoontuvat Mustikkamaan kallioilla rinkiin vanhojen yt:läisten ympäröiminä. Pullo kiertää, ja nauru tarttuu.

”Än yy tee, yy tee!” seurue huu­taa yhteen ääneen.


King Kong HKI Mustikkamaan kesäteatterissa 27. 8. asti.

www.ylioppilasteatteri.fi

Musiikkiteatterifestivaali Must Fest Mustikkamaalla la-su 23.–24. 7.

Agamemnon, hallitsija Mustikkamaalla 11. 8. asti. Lisätiedot HRKLS CREW:n Facebook-sivulta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

NytTen
nousussa

AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.

laskussa

THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.

hyllytetty

YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.