lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kootut selitykset

17.9.2009 13:42

1. Mistä Pudasjärven havainnoissa voi olla kyse, Oulun yliopiston tähtitieteen yliassistentti, filosofian tohtori Pertti Rautiainen

"Yhtenäistä selitysmallia ei uskoakseni ole. Se tiedetään, että Neuvostoliiton suunnalla tehtiin rakettikokeita, jotka näkyivät itäisellä taivaalla. Osan valoilmiöistä on esitetty liittyvän kallioperässä tapahtuviin kaasupurkauksiin. Osa yksityiskohdista voi selittyä havaintopsykologialla – ihminen on hyvin epäluotettava havainnoija. Joskus käy niin, että mitä useampi ihminen on paikalla, sitä enemmän tarina rikastuu.

Uskoni silminnäkijähavaintoihin meni viimeistään silloin, kun näin kuvauksen ilmakehässä palaneen kantoraketin aiheuttamasta valoilmiöstä. Siihen oli piirretty ufo ikkunoineen kaikkineen, vaikka oikeasti kyse oli lähinnä palavasta möykystä.

En halua mollata havaintojen tekijöitä. Taivaan ilmiöitä tuntemattoman on vaikea pitää mielikuvitus aisoissa.

Vaikka elämä sinänsä on maailmankaikkeudessa luultavasti kohtalaisen yleistä, älyllisen elämän kehittyminen sille tasolle, missä me olemme, on todennäköisesti melko harvinaista. Jos meitä kehittyneempiä sivilisaatioita on, on vaikea ymmärtää, mitä tekemistä heidän edustajillaan olisi muhoslaisen mummon kukkapenkissä. Luulisi, että ottaisivat selkeämmin yhteyttä tai osaisivat käydä huomaamatta. Epäilyyn, että muukalaiset kävisivät tankkaamassa uraania, sanoisin, että uraani ei ole kovin hyvä polttoaine. Malmi pitäisi rikastaa. Se taas vaatisi aika paljon infrastruktuuria.

Realistinen tähtienvälinen matkailu vaatisi ehkä tietoisuuden siirtämistä tietokoneeseen. Välimatkat ovat todella pitkiä ja valon nopeus ylittämätön.

Lentäväksi lautaseksi luokiteltava alus olisi kooltaan muutamia kymmeniä metrejä. Siitä olisi silloin paljon havaintoja useiden kilometrien säteellä, ja lentoasemien tutkienkin pitäisi se havaita."

2.Kuinka paljon ufohavaintoja tehdään, Suomen ufotutkijat ry:n tutkimuspäällikkö Reijo Hamari

"Meidän tietoomme tuli viime vuonna Suomesta noin 380 havaintoa, tältä vuodelta niitä on jo parisataa. Tuoreimmat tulevat pääasiassa Etelä-Suomesta.

Kännyköillä otetaan paljon kuvia. Useat kertovat sieppauskokemuksista ja kontakteista humanoideihin. Näillä ihmisillä on Suomessa oma yhdistyksensäkin, jossa on noin 30 ihmistä. He ovat omalla tavallaan erikoisia, mutta eivät he juoppoja tai skitsoja ole. Ei humanoideja sellaiset kiinnosta."

Suomen ufotutkijat eivät ole yliopistotutkijoita vaan ufoasoihin perehtyneitä harrastajia. Akateemisissa piireissä heillä on kyseenalainen maine. www.suomenufotutkijat.fi

3. Onko Suomen Ilmavoimilla havaintoja ufoista tai muista oudoista näyistä taivaalla?

"Meillä on aika vähän ihmisiä, jotka ovat olleet halukkaita puhumaan aiheesta", Ilmavoimien tiedottaja vastaa kysymykseen ja lupaa jonkun palaavan asiaan.

Kukaan ei palaa asiaan.

Ilmavoimien tiedotuspäällikkö Joni Malkamäki: "Ei meillä ole ketään, joka palaisi asiaan.

Meille tulee vuosittain muutamia kansalaisten ja median kyselyjä aiheesta. Kysymme, mistä havainnosta tarkalleen halutaan tietää, tsekkaamme ja ohjamme eteenpäin tähtiharrastajille. Viime keväänä täällä Jyväskylässä tähtiharrastajien toimesta selvisi, että kansalaisen tekemässä havainnossa oli kyse avaruusromusta."

Ilmavoimien valvonnassa ei siis kukaan ole koskaan mitään epätavanomaista nähnyt?

"En pysty sanomaan, että koskaan kukaan. Mutta mitään mysteeriä ei ole, ei ole salaisia kansioita, ei dramaattisia havaintoja – valitettavasti, jos näin vitsillä sanoisi."

4.Ovatko Finnairin lentäjät todistaneet outoja ilmiöitä, lentokapteeni ja airbus-ryhmän päällikkö Pekka Peräkylä

"Niiden 25 viiden vuoden aikana, jotka minä olen ollut töissä, ei Finnairilla ole ufoja nähty. Ainakaan niin, että minä tietäisin. Ammattiin valikoituu rationaalisia ihmisiä.

Itse näin kerran ohjaamosta valoilmiön, jossa maailma meni hitsausvalokaaren näköiseksi. Vasemmalle putosi jotain, ja sinivihreää valoa tuli sekä putoavasta kappaleesta että pilvestä. Sodankylän observatoriosta sanoivat sen olleen meteori tai avaruusromua – en muista tarkkaan, kumpi."

5. Ovatko avaruusalusten miehistöt nähneet ufoja?

Kiistatonta tietoa ei ole.

Astronautti Edgar Mitchell on sanonut maapallon ulkopuolisesta elämästä olevan todisteita, joita USA:n avaruushallinto Nasa ei kerro julkisuuteen. Internetissä vastaavia väitteitä on paljon. Asiantuntijat ovat tyrmänneet väitteet.

"Avaruuslennoilla on nähty erikoisia valoja. Myöhemmin on selvinnyt, että ne ovat esimerkiksi virtsaa, joka poistui aluksesta, kiteytyi ja heijasti valoa", sanoo tähtitieteilijä Pertti Rautiainen.

Ukrainalainen kosmonautti Pavel Popovits kävi 90-luvulla Oulussa Ufot ja rajatieto -näyttelyssä. Rajatietoon erikoistuneen Ultra-lehden haastattelussa hän totesi, että ihmisellä on selitys 95 prosenttiin siitä, mitä hän avaruuslennoilla näki. Maan ulkopuolisen järkeen ja muukalaisten vierailuihin on hänen mukaansa "olemassa mahdollisuus". Popovits tarkensi, ettei itse nähnyt vierasta alusta avaruuslennolla, mutta näki sellaisen kyllä muiden ihmisten kanssa kerran Washington–Moskova-lennolla. Kirkas kolmion muotoinen alus oli lentänyt kaksi kertaa nopeammin lentokoneen ohi.


Jutuissa lähteenä käytetty myös Soini Laxin teosta Pudasjärven ufot.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

NytTen
nousussa

AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.

laskussa

THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.

hyllytetty

YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.