Maamme laulut

Aurinko laskee selkäsi taa voihkii nuori Neumann kaiuttimissa.

Kaksi miestä ja kaksi naista kuuntelee keskittyneesti. Tai no, kuuntelee ja kuuntelee. Kukaan heistä ei osaa juurikaan suomea.

Silti päät nyökkäilevät ja kynät naputtavat keskittyneesti lehtiöitä.

Mitä ihmettä?

Kaikkihan muistavat Levyraadin.

Vuodesta 1961 lähes tauotta tälle vuosituhannelle asti pyörinyt ohjelmaklassikko on olennainen osa suomalaista musiikki- ja televisiohistoriaa.

Vuoteen 2005 saakka sadoissatuhansissa suomalaiskodeissa seurattiin, kuinka rakastetut vakioraatilaiset ja vaihtelevat puolijulkkikset kommentoivat uusimpia sävelmiä.

Vaikka ohjelma on ollut jo viisi vuotta "tauolla", elää pitelemätön konsepti baari-illoissa, kotibileissä ja koulujen musiikkitunneilla.

Tässä jutussa Nyt-liite järjestää oman levyraadin.

Säännöt ovat tutut: pisteitä annetaan yhdestä kymmeneen, ja sana on vapaa.

Mutta formaatissa on uusi kierre: raatiin kutsuimme joukon ulkomaalaistaustaisia musiikin tuntijoita ja ammattilaisia.

Ensimmäisenä raatilaisena istuu espanjasta Suomeen muuttanut musiikkitoimittaja ja -bloggari Eduardo Alonso, 31. Hänen Glue-bloginsa käsittelee suomalaista indiemusiikkia englanniksi.

Naiskauneutta edustavat Tristana Ferreyra-Rantalaiho, 38, kuoronjohtaja ja klassisesti koulutettu laulaja Argentiinasta sekä Intialainen laulaja ja perinnemusiikin tuntija Peali Juva, 33.

Raadin neljäs jäsen, tansanialaissyntyinen opiskelija Yasin Lossini, 27, on tehnyt jo vuosia DJ-keikkoja ympäri Suomea nimellä DJ Blac.

Tässä levyraadissa ei ole arvioitavana uutuusäänitteitä, vaan kokoelma Nytin toimituksen valitsemia suomalaisen populaarimusiikin helmiä. Niin kuin tuo Dingon iki-ihana Autiotalo.

Mitä tapahtuu, kun suomalainen pop-perinne kohtaa monikulttuurisen nykypäivän?

Raati on koossa, kupit täynnä kahvia, muistiinpanovälineet valmiina.

Se värjää sun hiuksesi punaisellaan Neumann vyöryttää kertosäettä eteenpäin.

Dingolla on kunniakas Levyraati-historia.

Yhtye tuli ja voitti raadin heti ensisinglellään Sinä ja minä vuonna 1984.

Se, Autiotalo ja lukuisat muut Dingo-hitit ovat 70-luvulla syntyneiden, nyt neljääkymppiä lähentelevien teini-iän musiikkia.

Raatilaisten ilmeet ovat mietteliäät, kaikki suhtautuvat tehtäväänsä vakavasti.

Kappale päättyy. Pisteet.

Eduardo aloittaa. Hän antaa Dingolle seitsemän pistettä.

"Ensimmäinen osa oli todella tylsä. Mutta sitten tuli mahtava, suoraan sydämen pohjalta nouseva kertosäe. Voi kuvitella jengin menevän sekaisin sen tahtiin."

Pealilta irtoaa kuusi ja Tristanalta vaivaiset viisi pistettä.

"Kuuntelin melodian kertaalleen, ja sen jälkeen lähinnä odottelin biisin loppuvan", Tristana perustelee.

"En ostaisi CD:tä."

Yasiniin Dingo sen sijaan iskee yhdeksän pisteen arvoisesti. DJ:n ammatissa hän on nähnyt, millainen vaikutus Dingolla on suomalaisiin.

"Olen joskus soittanut tätä bileissä, ja joka kerta se saa porukan villiintymään."

Ladataan heti seuraavaksi isot paukut.

Juice Leskisen Viidestoista yö on suomirockin kulmakiviä.

Kahden viikon ryyppyputken päätteeksi kirjoittamassaan kappaleessa Leskinen herkistelee rehellisen maailmantuskan ja rakkaudenkaipuun parissa.

Asiat hän sanoo silti suoraan, niin kuin ne ovat. Ihmiskuvauksissa on karheutta ja aitoutta. Siksi suomalaiset Juicea rakastivat.

Mutta kohtalokas sanoitus menee raadilta tyystin ohi.

Yasin ohittaa Juicen olankohautuksella. Rytmisesti puuduttava renkutus ei häneen tee vaikutusta. "Kyllä tämä varmaan baarissa taustamusiikkina menisi", hän toteaa.

"Sanoituksella on tällaisessa musiikissa paljon painoa. Laulu ja melodia sopivat kuitenkin niin hyvin yhteen, että kappale kuulostaa todella hyvältä, vaikka onkin Suomea – joka on vaikea kieli laulaa", pohtii Eduardo.

On jatkettava synkistelylinjalla. Laitetaan Yön pakahduttava Joutsenlaulu soimaan.

"Minusta tämä oli mukavan rauhallinen kappale. Kaikkialla kuuluu niin paljon rankkaa rockia, että etsin usein pientä rauhoittumista musiikista", Peali kertoo.

Eduardo näyttää nyreänä kolmea pistettä. "Minusta tämä on standardikamaa, niin ennalta arvattavaa. Ja lopussa vielä se omituinen viulu siinä melukitaroiden päällä...ei hyvä."

Ei juututa pelkkiin klassikoihin. Otetaan väliin jotain vähän reippaampaa, tämän päivän Voice-nuorten osastoa.

Helsinkiläisen Kymppilinja-yhtyeen Minä oli vuoden raivostuttavin kesähitti.

Nyt upposi. Yasin täräyttää pöytään täyden kympin.

"En oikein tiedä, on jotenkin outoa, että tyypit tässä maailmankolkassa alkavat tekemään räppiä", empii Eduardo.

"Ai, minusta on hienoa, että suomalaiset räppääjät tekevät omaa juttuaan eivätkä kopioi amerikkalaisia esikuviaan", Yasin puolustaa.

Kymppilinja saa muiltakin kiitosta hyvästä yrityksestä.

Mutta kun seuraavan kappaleen ensimmäinen riffi jyrähtää ilmoille, naamat venähtävät.

Ai, heviä.

Kotiteollisuuden tahtiin suomalainen vatkaa nyrkkiään kesä toisensa jälkeen Ruissalosta Törnävänsaareen. Jouni Hynysen sohvan pohjalta kumpuavat filosofiset sanoitukset puhuttelevat nykyajan ahdistamaa korpimaiden kansaa. Helvetistä itään -kappale on niin ajassa kiinni, että voidaan puhua arjen sosiologiasta.

Itäsuomalainen modernisuuden kritiikki ei näytä raatilaisille avautuvan.

Kotiteollisuus ei varmasti raadin edessä armoa pyytäisi, eikä sitä myöskään anneta.

"Okei, tämä on hard rockia, mutta miksi niin monotonista? Samaa osaa toistettiin uudelleen ja uudelleen, tunnelma, rytmi tai sävelasteikko ei muutu miksikään", Peali kommentoi.

Onneksi kappaleet soivat tietokoneelta, sillä muuten voisi Kotiteollisuudelle käydä kuin rautalanka-yhtye The Soundsille vuonna 1963. Legendaarinen levyraati-juontaja Jaakko Jahnukainen taittoi murska-arvion saaneen levyn kahtia kameroiden edessä.

Kohta raatilaisten kasvot kuitenkin kirkastuvat. Someron oma poika Rauli "Badding" Somerjoki siinä laulaa haikeana maaseudun kauneudesta. Paratiisi on useana vuonna ollut Suomen soitetuin.

Ymmärtämättä sanaakaan tekstistä osaavat raatilaiset yhdistää Baddingin kainon melankolian luonnonläheisyyteen, alastomaan seksuaalisuuteen ja maalaisnostalgiaan. Eduardo antaa yhdeksän pistettä.

"Se oli erinomaisen hienosti rakennettu laulu, hyvin simppeli mutta kaunis", hän kehuu. "Mielikuva, jonka kappale synnyttää, on suoraan Kaurismäki-elokuvista: joku hämärä aikakausi jossain 50- ja 60-lukujen taitteessa, hämyinen baari jossain päin maata."

"Totta! Jos kuulisin tämän kappaleen jossain ulkomailla, ajattelisin oikopäätä Suomea", huokaa Tristana.

"Se oli kaunista. Laulajan äänen ja instrumentaation yhteispeli oli kuin runoutta", Peali jatkaa.

Viimeinkin kappale, jossa on monikulttuurista vetovoimaa! 

Seuraavat kaksi raitaa jakavat raadin. Toisinajattelijaksi paljastuu musiikkibloggari Eduardo.

Kun muut nyökkäilevät ihastuneina Ultra Bran Sinä lähdit pois -videon keltaisille sadetakeille, nostaa Eduardo suupielet alas väännettyinä ylös nelosen.

"Ärsyttävä kappale, kuulostaa niin turvalliselta ja poliittisesti korrektilta."

Muut eivät ole samaa mieltä.

"En tunne täkäläistä musiikkia kovin hyvin, mutta jollain tapaa Ultra Bra määrittelee minulle suomalaista pop- ja rock-musiikkia", Tristana paljastaa.

"Ainakaan en ole missään muualla kuullut samanlaista yhtyettä."

Seuraavaksi Eduardo on eri mieltä Popedastan Kuuma kesä -kappaleesta.

Kolme vuosikymmentä keikkalavoja tahkonnut yhtye jakaa toki suomalaistenkin mielipiteet.

Toisille yhtyeen ajaton junttirock on härmäläisen äijä-identiteetin olennaisia rakennuspalikoita, toisille se on vain hiukan vesikidutusta siedettävämpää.

"En tykännyt. En laulajasta, en rummuista, en kitaroista, en melodiasta, en mistään. Odottelin vain, koska tämä loppuu", sanoo viisi pistettä antava Tristana.

"Tämä on hyvä, kun olet todella jurrissa. Kun olet jätkien kanssa baarissa ja hoilaat kertsiä, silloin tällainen tepsii mainiosti", Yasin nauraa. "Mutta näissä oloissa tämä ei juuri napannut."

"Siinäpä se, se on mitä on", ylistää Eduardo. Hän suitsuttaa yhdeksän pisteen arvoisesti.

"Tässä on kappale, joka ei yritäkään esittää olevansa hyvä tai millään tavalla älyllinen. Se on mitä on, jurrinen rock-laulu, ja sellaisena loistava."

On tullut aika viimeisen kappaleen.

Pala nousee toimittajan kurkkuun. Tekee mieli nousta seisomaan. Ei Finlandiaa voi kuivin silmin kuunnella.

Sakari Kuosmanen esitti tämän kuolemattoman version 15 vuotta sitten historiallisessa juhlassa, jossa toivotettiin kotiin Globenin sankarit, maailmanmestaruuden itselleen kamppaillut jääkiekkomaajoukkue.

Mieleen nousee kuvia television ääressä toisiaan halaavista suomalaisista.

Kun Kuosmasen ääni on vaiennut, valtaa hiljaisuus huoneen.

"En uskalla sanoa tästä mitään", Eduardo viimein toteaa.

"Onko pakko arvioida tämä versio vai kappale?" kysyy Tristana. "Minusta se on ihan kiva laulu, mutta en tykännyt versiosta. Pidän tästä enemmän kuoron laulamana."

Pisteitä annetaan kuudesta seitsemään.

Mitä pentelettä, eikö Finlandia merkitse raatilaisille mitään?

Ai niin, yksikään heistä ei ollut vielä 1995 edes Suomessa.

"En ole varma, tiesinkö edes, missä Suomi on vuonna 1995", toteaa Eduardo.n

Rauli ”Badding” Somerjoki: Paratiisi 32 pistettä, Ultra Bra: Sinä lähdit pois 30 pistettä, Dingo: Autiotalo 27 pistettä, Juice Leskinen: Viidestoista yö 27 pistettä, Kymppilinja: Minä 27 pistettä, Sakari Kuosmanen: Finlandia 26 pistettä, Popeda: Kuuma kesä 26 pistettä, Yö: Joutsenlaulu 22 pistettä, Kotiteollisuus: Helvetistä itään 21 pistettä

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi