Matin oma elokuva

Elokuva suurmies Matti Vanhasen elämästä?

Kauniisti sanottuna ristiriitainen ajatus.

Toisaalta Suomen entisen pääministerin, nykyisen Perheyritysten liiton toimitusjohtajan elämä tuntuu olevan niin loputonta draamaa ja täynnä niin uskomattomia käänteitä, että olisi suorastaan vääryys, ellei siitä tehtäisi elokuvaa.

Toisaalta: kuka jaksaisi katsoa elokuvan verran nurmijärveläisen absolutistin elämää?

Ristiriita kuvaa koko miestä.

Suomen kolmanneksi pitkäaikaisin pääministeri voitaisiin hyvin lukea valtiomiessarjaan, mutta kuitenkin Vanhasesta puuttuu jokin. . . valtiomiesmäisyys.

Hän on yhtä aikaa poikkeuksellinen ja tuiki tavallinen, yhtä aikaa etäinen ja välitön, pulmunen ja konna, alfauros ja nahjus, kiehtova mysteeri ja karismaton virkamies.

Toisaalta elämäkertaelokuva voisi olla myös avain Vanhasen mysteeriin: 120 minuuttiin pelkistettynä miehen tarina voisi kirkastua. Elokuvakäsikirjoitukseen pääsisivät elämän käännekohdista ja luonteenpiirteistä vain tärkeimmät.

Kokeillaan. Ensimmäiseksi keksimme elokuvalle nimen: Suuri yksinäinen.

Se kävi helposti.

Sitten homma käy vaikeaksi.

Kohteemme nimittäin tuntuu suorastaan pakenevan selitystä. Lehtijuttuja, tv-ohjelmia ja analyysejä Vanhasesta ovat arkistot väärällään, mutta kaikissa pyörii sama kivikasvoinen mies. Vanhasen omat ristiriitaiset lausunnot vain sotkevat kuvaa entisestään.

Ja ehkä hän pakenee ihan fyysisestikin: kyttäämme turhaan eduskunnassa syysistuntokauden avajaisissa, kun eduskunta päättää vapauttaa Vanhasen kansanedustajan työstä. Vanhasen paikka salissa on tyhjänä, kun hänen anomustaan käsitellään.

Sen lisäksi, että kohteemme on meille täysi mysteeri, emme kumpikaan tiedä mitään elokuvan käsikirjoittamisesta. Onneksi kirjakaupasta löytyy apua.

Matti Vanhasen elämästä on kaksi kirjallista päälähdettä: yksi auktorisoitu – 50-vuotisjuhla-teos ja presidentinvaalikirja Se on ihan Matti vuodelta 2005 – ja yksi auktorisoimaton – Susan Ruususen (silloin Kuronen) Pääministerin morsian vuodelta 2007.

Myös aloittelevalle käsikirjoittajalle löytyy opaskirjoja.

Ensin otamme haltuun sanaston: INT tarkoittaa, että kohtaus tapahtuu sisällä, EXT ulkona. VOICE OVER on puheääni, jonka puhuja ei näy. Kun leikataan kuvasta tai kohtauksesta toiseen, lukee käsikirjoituksessa CUT TO.

Tämähän vaikuttaa helpolta.

Ensimmäinen minuutti kertoo kaiken elokuvasta, opastaa käsikirjoitusopas. Mikä olisi tällainen kaiken selittävä hetki Vanhasen elämässä?

Parikymppinen Matti Taneli Vanhanen tapaamassa ensimmäisen ja ainoan kerran presidentti Urho Kekkosen, jonka poikien mukaan on saanut omat etunimensä?

Yksinäinen pääministeri Rukan laduilla?

Tai ehkä sen pitäisi sittenkin tapahtua harmaassa Toyotassa:

INT. AUTO PIMEÄLLÄ PARKKIPAIKALLA – MARRASKUU 2006 – ILTA

Susan ja Matti istuvat auton etupenkeillä. Kuronen itkee, Vanhanen on hiljaa. Takapenkillä on kauppakassi.

SUSAN

Minun pitäisi varmaan mennä?

MATTI

Niin sinun pitäisi.

CUT TO:

EXT. PIMEÄ PARKKIPAIKKA

Susan nousee autosta. Jää seisomaan auton viereen. Alkaa sataa vettä. Matti käynnistää auton, ajaa pois.

Tai mustassa BMW:ssä:

INT. AUTO MOOTTORITIELLÄ – 18. KESÄKUUTA 2003 – ALKUILTA

Matti istuu takapenkillä, tuijottaa eteensä. Takaikkunasta näkyy muiden ministerinautojen letka. 

CUT TO:

EXT. KULTARANNAN PIHA - 18. KESÄKUUTA 2003 – ILTA

Matti seisoo rivissä muiden ministerien kanssa kun Anneli Jäätteenmäki lukee presidentille eronpyyntönsä.

Vai oliko Vanhanen edes mukana Kultarannassa tuona iltana?

Ehkä Vanhas-elokuva pitäisikin rakentaa monen elämänkertaelokuvan tapaan takaumarakenteella.

Aloittaisimme nykypäivästä ja palaisimme sitten menneisyyteen, Vanhasen tarinan alkuun:

INT. EDUSKUNTATALON NELJÄS KERROS – 30. SYYSKUUTA 2010 – AAMUPÄIVÄ

Perustuslakivaliokunnan 17 jäsentä istuu hiljaa ja kuuntelee, kun Matti Vanhanen esittää vastaustaan häntä kohtaan esitettyihin epäilyihin. Vanhanen lukee vastaustaan papereista, jotka on koottu siniseen muovikansioon.

Liuskoja on kaksitoista.

CUT TO:

INT. LAHNUKSEN KOULU – 1970-LUVUN ALKU – AAMUPÄIVÄ

Luokka istuu kuuntelemassa, kun teini-ikäinen Matti seisoo luokan edessä pitämässä luentoa keskustapuoleen oppi-isästä Santeri Alkiosta. Hän lukee esitelmää paperipinosta käsissään.

Liuskoja on kymmenen.

Olennaista takaumarakenteiselle elokuvalle on mysteerin purkautuminen, opettaa käsikirjoitusopas.

Rakenne sopisi siis hyvin Vanhas-elokuvaan. Miehen mysteeriä ovat monet yrittäneet purkaa, onnistumatta.

Jopa keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kirjoitti Vanhasen 50-vuotisjuhlakirjassa 2005:

"On kiehtovaa yrittää selvittää Matti Vanhasen salaisuus."

Mysteeri on vain lietsonut teorioita Vanhasen ympärillä.

Mikä sen salaisuus on, toimittajat ja muut politiikan hang-aroundit sähisevät baaripöydissään (ja sitä samaa sähinäähän tämä juttukin on).

Aspergerin oireyhtymä, veikkaa yksi. Vanhanen on homo, tietää toinen.

Mitä vähemmän tiedämme, sitä lennokkaampia ovat teoriat.

Ja Nurmijärvellä istuu uuniperunoidensa äärellä mies, jota nämä teoriat varmaankin huvittavat, jolleivät loukkaa.

Joka tapauksessa hän on selvästi päättänyt olla auttamatta sähisijöitä.

Vanhasen ymmärtämistä vaikeuttaa entisestään, että on vaikea tietää, milloin hän pelaa ja taktikoi, milloin vain on oma omituinen itsensä.

Esimerkiksi perustuslakivaliokunnan ja nuoruuden koululuokan edessä nähty perinpohjaisuus, joka uuvuttaa kuulijansa, voi olla kumpaa vain.

Tekniikka on hioutunut vuosien varrella ja osoittautunut tehokkaaksi. Moni kokee Vanhasen kiemurtelevan näin koukusta kuin koukusta.

Miehen perusristiriidan mukaisesti jää vain epäselväksi, onko kiemurtelu tiedostettua vai tiedostamatonta, ovela juoni vai sosiaalista kömpelyyttä.

Opimme, että klassinen elokuvakäsikirjoitus jaetaan kolmeen näytökseen: ensimmäinen näytös kestää puoli tuntia, toinen näytös tunnin ja kolmas viimeiset puoli tuntia.

Näytösten sisällä on erilaisia käännekohtia.

Ensimmäiseen näytökseen sijoitetaan "katalyyttinen tapahtuma", joka pakottaa päähenkilön reagoimaan. Matti Vanhasen tarinassa se voisi olla Henry Thoreaun Elämää metsässä -kirjan lukeminen.

15-vuotias Matti huumaantui kirjan yhteiskuntakriittisestä viestistä.

Matin lapsuudenkoti oli keskustalainen – isä Tatu toimi jopa puolueen tiedotuspäällikkönä –, mutta vasta teini-iässä hän koki henkilökohtaisen poliittisen herätyksen.

Henry Thoreau vei nuoren miehen moneksi vuodeksi: yhdysvaltalaisfilosofi pääsi mukaan vielä Matin viisi vuotta myöhemmin pitämään ylioppilasjuhlapuheeseenkin.

Espoolaispoika ei valinnut helppoa tietä – jo lapsuuskertomuksissa seikkailee muut puheillaan puuduttava outolintu. Suuri yksinäinen.

Matti oli koulunsa kouluneuvoston ainoa keskustalainen. Ruokalajonossa hän oli saada keittäjän kauhasta sormilleen, kun paasasi liian kovaäänisesti maalaisliitosta.

Kerran hän järjesti koululleen kansanperinteen teemapäivän. Ohjelmassa oli Matin kirjoittaman karhunpeijaisnäytelmän ja puheen lisäksi kansanrunoja, pukuesittelyjä ja tanhuja.

Espoolaiskoulussa.

Toisen näytöksen puolivälissä on elokuvan keskikohta eli taite.

Tällöin tapahtuu jotain, minkä takia päähenkilö ei voi palata talaisin alkuperäiseen maailmaansa.

Jos Vanhasen elämän ensimmäinen taitekohta oli yhteiskunnallinen herääminen, voisi peruuttamaton käänne olla Nuoren Keskustan Liiton liittokokous Urjalassa elokuussa 1980 (okei, ei tästä ihan Markus Selin -tuotantoa ole tulossa. Timo Koivusalo -elokuva, ehkä?).

Siellä 24-vuotias Matti valittiin selvin luvuin keskustanuorten puheenjohtajaksi. Näin hän pääsi mukaan puolueen johdon kokouksiin.

Nuori Vanhanen ei pysynyt kokouksissa hiljaa vaan puuttui puheeseen erityisesti ympäristökysymyksissä. Näkemykset eivät olleet keskustan valtavirran mukaisia: Vanhanen kannatti ympäristöministeriön perustamista, karsasti metsästystä ja vastusti ydinvoimaa.

Silti nuortakin Vanhasta kuvailtiin kohteliaaksi – tai hiljaiseksi, ujoksi.

Tämäkin ristiriita Vanhasessa on ollut aina: hän on yhtä aikaa sivussa ja etunenässä, yhtä aikaa vetäytyjä ja pyrkyri.

Hieman ennen toisen näytöksen loppua on elokuvan toinen käännekohta, joka muuttaa taas päähenkilön toiminnan suuntaa.

Nuorisoliiton puheenjohtajan paikalta Vanhanen ajautui ja pyrki ensin Espoon kunnanvaltuustoon, sitten toisella yrittämällä kansanedustajaksi ja lopulta puolueen puheenjohtajavaalin hävittyään varapuheenjohtajaksi ja puolustusministeriksi.

Sitten koitti tämä toinen käännekohta, "elokuvan päähenkilön syvin hetki": 18. kesäkuuta vuonna 2003.

Anneli Jäätteenmäki joutui yhden hektisen päivän aikana taipumaan eroon pääministerin paikalta. Suurelle yleisölle tuntematon 47-vuotias nurmijärveläismies sai puoluetoveriltaan Timo Kallilta vain muutaman tunnin aikaa miettiä, suostuuko Suomen pääministeriksi.

Vanhanen suostui, muttei osannut iloita tapahtuneesta.

Toisaalta: millainen edes olisi iloitseva Vanhanen?

Susan Kurosen kirjassa esiintyy ajoittain vitsaileva ja romanttinen Vanhanen, mutta riemua tai irrottelua saa miehen julkisesta elämäntarinasta etsiä.

Naurava – tai hirnuva – Vanhanen on toki uutiskuvista tuttu näky. Pääministerikautensa aikana hän oppi leväyttämään koko hammasrivin paljastavan nauruhymyn kasvoilleen, aina kun kamerat kääntyivät häneen.

Mutta sekin vaikutti mekaaniselta maneerilta.

Vanhanen saattoi viihtyä esimerkiksi puoluekokouksen illanvietossa myöhäänkin hotellin yökerhossa, mikä on hieman erikoista mieheltä, joka ei pidä alkoholista eikä tanssimisesta.

Hän saattoi seistä yksin pimeässä baarissa kokislasi kädessään, muita päätä pidempänä. Ympärillä humaltuvat keskustalaiset vilkuilivat häntä ihmetellen, mutta kukaan ei lähestynyt.

Vanhanen ei ole koskaan kerännyt kontakteja tai verkostoitunut – kuuluisan lausahduksensa mukaan hänellä ei ole ystäviä.

"Hän päästää kaikki yllättävän lähelle, ja sitten aivan lähelle ei ketään", analysoi Vanhasen pitkäaikainen kollega.

Kuvaavaa on, ettei Vanhasen nuoruudentoveri tiennyt, oliko Matilla yhdessä pyörittyjen vuosien aikana tyttöystävää vai ei.

Merjansa hän löysi 1982.

INT. ALKIO-OPISTON JUHLASALI VUONNA 1982 – ILTA

MERJA LEMMETTI

Seuraavaksi minulla on ilo kutsua lavalle juhlapuhujamme Mikko Vanhala, olkaa hyvä.

MATTI

Mikko Vanhala ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta jos Matti Vanhanen kelpaisi?

CUT TO:

INT. HYVINKÄÄN KÄRÄJÄOIKEUS 6.4.2005 – ILTAPÄIVÄ

Merja Vanhanen kävelee asiointitiskille ja jättää virkailijalle paperin. Taustalla Matti Vanhasen ääni.

MATTI (VOICE OVER)

Tänään oli vaikea päivä. Kerroimme avioerosta. Merja oli lautamiehenä käräjillä, ja sovittiin, että istunnon jälkeen hän jättää hakemuksen ja faksaa tiedotteen toimituksiin, jos ehtii ennen virka-ajan päättymistä. Oli tärkeää, että hän ehtisi kotiin ennen kuin toimittajat ehtivät hätyyttämään lapsia. Eivät tunnu uskovan, että kahden ihmisen välillä saattaa paras liekki hiipua omaa tahtiaan, ilman että on ketään nurkan takana odottamassa.

Julkisuuteen erosta ei tihkunut epäsovun aavistustakaan. Sopuisa ero sopii kuvaan miehestä, joka karttaa konflikteja viimeiseen asti.

Tätä – yhteistyötä tappelun sijaan – Vanhanen korosti poliitikkonakin.

"Tavoitteeni on ollut rauhoittaa suomalaista politiikkaa ja tuoda siihen yhteistyöhenkeä lisää", hän linjasi 2004. "En usko niihin väitteisiin, että voimakas toisten kimppuun käyminen lisää ihmisten aktiivisuutta. Päinvastoin."

Pääministerinä Vanhanen sanoi toimivansa kuin toimitusjohtaja. Tätä kummasteltiin julkisuudessa: pääministerihän on poliitikko. Miksi hän vähättelee poliittista vastuutaan?

Aivan kuin hän haluaisi saada politiikanteon näyttämään aatteettomalta virkatyöltä.

Kulisseissa tiedettiin, että Vanhanen kyllä ymmärtää politiikkaa. Hallituksen neuvotteluissa hän osasi ottaa huomioon muiden puolueiden poliittiset tavoitteet ja tiesi rajat, joiden yli muut eivät olleet valmiita tulemaan. Hän näki, että a johtaa b:hen, ja tiesi, mitä se tarkoittaa minkäkin puolueen kohdalla.

Ja koska kyse on Vanhasesta, liittyy tähänkin ristiriita: kulisseissa tunnettiin myös poikkeuksellisen jääräpäinen Vanhanen.

Entinen työtoveri sanoo, ettei tunne ketään jääräpäisempää.

Pääministerinä Vanhanen alkoi myös korostaa valta-asemaansa ("Minun hallitukseni", "olen määrännyt..."). Entinen ministerikollega arvelee, että se oli opeteltua.

Mutta hallituksen suljettujen ovien takana näyttäytyi pitkämielinen sovittelija.

Keskustalaisia Vanhasen virkamiesmäisyys sen sijaan harmitti. He olisivat halunneet "tahtopolitiikkaa" eli selvempää kotiinpäin vetoa omalta pääministeriltään.

Sovitteleva tyyli johtikin keskustan tappioputkeen vaaleissa ja gallupeissa. Se yhdistettynä vaalirahakohuun ajoi Vanhasen todella ahtaalle syksyllä 2009.

28. syyskuuta Ylen Silminnäkijä-ohjelmassa väitettiin, että Vanhanen on saanut ilmaisia rakennustarvikkeita yhtiöltä, joka on rakentamassa taloja Vanhasen johtamalle Nuorisosäätiölle. Syntyi epäily härskistä korruptiosta.

Vanhanen kävi – kuten hän ärsytettynä käy – vastahyökkäykseen.

INT. VALTIONEUVOSTON LINNA 29.9.2009 – KELLO 12.40

Tiedotustilaisuus. Vanhanen tuijottaa raivoissaan, kasvot kivettyneinä noin 80:tä median edustajaa.

MATTI

Toivon, että Yleisradio tässä tilaisuudessa yleisen edun vuoksi toimittaa todisteet pöytään, mitä tavaraa rakennusliike on toimittanut ja milloin. Tämä on olennaista, että voin puolustautua väitteitä vastaan.

Kukaan ei sano mitään. Paikalla oleva Yleisradion toimittaja tuijottaa kiusaantuneena muistiinpanojaan.

MATTI

Odotan, että voidaan todistaa, minkälaisesta kalliista tavarasta on ollut kyse. (Hiljaisuus) Nyt annan puheenvuoron Yleisradion TV2:n toimittajalle. (Hiljaisuus) Jään yleisen edun nimissä odottamaan, että Yleisradio tuo paperin pöytään ja katsotaan sitten, mistä on kyse, kiitos.

Vaaliraha- ja naiskohujen pyörteissä Vanhasta epäiltiin usein valehtelijaksi. Valehteliko hän?

Kyllä varmaankin.

Käsikirjoituksen aineiston keruussa vastaan tuli taas uusi esimerkki lausunnoista, jotka eivät täsmää.

Tammikuussa 2010 Nelosen uutisten toimittaja Susanna Reinboth kysyi Vanhaselta, oliko keskusrikospoliisin Nuorisosäätiö-tutkinta syynä siihen, että Vanhanen ei halua enää jatkaa keskustan puheenjohtajana. Vanhanen oli ilmoittanut erostaan noin kuukautta aiemmin.

Vanhasen kasvot median edessä kovenivat uran pidetessä. Aluksi hän oli suorastaan hyväuskoinen. Ensimmäisen henkilöhaastattelun pääministeriksi tultuaan hän antoi Hesarille 2003.

Toimittajat viettivät neljä tuntia Vanhasten kotona Lepsämässä. Matti ja Merja kierrättivät toimittajia talossaan, ja Matti esitteli ylpeänä nikkarointinsa tuloksia.

Merja sanoi, että puolison ryhtyminen pääministeriksi on oikea "painajainen Elm Streetillä".

Kesällä 2004 Vanhaset esittelivät yksityisiä asuintilojaan suurelle toimittajalaumalle pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa, politiikan toimittajien perinteisessä illanvietossa.

Jos joku toimittajista olisi halunnut varastaa pääministerin hammasharjan, se olisi ollut ihan helppoa.

Sittemmin Vanhanen sai myös paeta toimittajia: juosta uimahoususillaan karkuun Seiskan helikopteria Lepsämän-pihallaan.

Hän alkoi vastata toimittajien kysymyksiin: "En lähde teille tästä otsikkoja antamaan" tai "Ei sillä ole merkitystä, miltä pääministeristä nyt tuntuu" tai "En siedä tällaisia väitteitä".

Radion pääministerin haastattelutunneilla hän esitti tiukkoja vastakysymyksiä toimittajille, jos näytti siltä, etteivät he olleet valmistautuneet kunnolla.

Kun häntä epäiltiin valehtelusta, hän löysi kysymyksestä yksityiskohtia, joihin tarttumalla sai puheen käännetyksi pois itsestään. Hän pitkitti vastauksiaan ja jaaritteli epäolennaisuuksia joskus minuuttikaupalla yrittäessään pitää yliotetta toimittajista.

"Toivon, että lehdistön rinnakkaiskäräjät loppuisivat", hän ärähti viime kuussa A-Plussassa, kun puhe Nuorisosäätiöstä ja poliisitutkinnasta vain jatkui.

Nämä ärtymiset ovat harvinaista Vanhasta: ärsytettynä tai yllätettynä hänen kasvoillaan ja puheessaan saattaa nopeasti käydä. . . tunne. Pokeri pettää hetkeksi.

Esimerkki tästä on aineistonkeruumme tähtihetki: olimme paikalla, kun Matti Vanhanen kiroili.

Kirosana lipsahti pienelle toimittajajoukolle järjestetyssä keskustelutilaisuudessa syyskuussa: pääministerin ikeestä päästyään Vanhanen kertoi tajunneensa, miten vapauttavaa oli, ettei tarvinnut enää piitata päivänpäällisistä uutisista "paskaakaan".

Sen sanottuaan hän punastui. Inhimillinen piirre, joka pääministerikausien aikana oli siivottu miehestä pois.

Pyysimme myös Vanhasta itseään lähteeksemme. Tiedustelimme elokuussa, suostuisiko hän haastattelussa arvioimaan valtakautensa käännekohtia. Vastaus oli kieltävä mutta kohtelias – ehtaa Vanhasta:

"Kiitos haastattelupyynnöstä, mutta en ajatellut näin nopeasti palata pääministerikauteni arviointiin. Tein sitä puoluekokouspuheessani ja itse palaan joskus myöhemmin – en tiedä missä muodoissa, muta teen sen sitten perusteellisesti. Mutta ymmärrän jutuntekokiinnostusta luonnollisesti ja siksi kopioin alle puoluekokouspuheestani ne tiiviit kohdat, joihin hätäisesti kirjasin muistiin joukon kannaltani tärkeimpiä tekoja ja aiheita ja myös epäonnistumiset."

Seurasi kahdentoista kohdan lista onnistumisista ja kuuden kohdan lista epäonnistumisista.

Perusteellinen, asiallinen, tavallaan kohtelias. Puuduttava.

Itse asiassa, mitä enemmän Matti Vanhasta miettii, sitä enemmän hän alkaa vaikuttaa vain ihan tavalliselta suomalaiselta mieheltä.

Mattivanhasia löytyy jokaisilta sukujuhlilta, juuri niin, onneksi olkoon, plaseerattuna juuri siihen sinun pöytääsi. Saako olla kotikaljaa?

Moni Susan Kurosen kirjan erokuvauksen lukenut nainen sanoo, että myös tunteiden käsittelyssä Vanhanen on ihan tavallinen suomalainen mies.

Timo Laaninen on kuvaillut Vanhasta talonrakentajaksi, joka "nauttii, kun halkopino kasvaa räystään alla".

Ehkä Matti Vanhanen on vain tavallinen mies, joka joutui erikoiseen elämään.

Olisiko siitä elokuvan teemaksi? Sillä kuten käsikirjoittaja Tove Idström on todennut, tarina on vain juoni.

"Elokuvan on käsiteltävä jotain muuta."

Tuijotamme omaa aikaansaannostamme.

Täytyy myöntää. Suuren yksinäisen ensimmäinen käsikirjoitusversio – tai, krhm, nippu hajanaisia kohtauksia – ei lupaa suurmenestystä lippuluukuilla.

Itse asiassa käsikirjoituksemme on tosi tylsä. Jos Merja Vanhanen kuvaili avioeroaan harmaan parin harmaaksi eroksi, taisi meiltä syntyä harmaa elokuva harmaasta kohteesta.

Toisenlaisiakin aineksia olisi:

Merjan ja Susanin lisäksi "Kaarina", Sirkka, Merikukka ja Drita, ainakin.

Sivukaupalla netissä julkaistuja tekstiviestejä "Euroopan presidentiltä" ja "toimitusjohtajalta".

Salamyhkäinen hotelliyö tamperelaisessa hotelli Rosendahlissa Tanja Karpelan kanssa.

Vielä erikoisempi yö nurmijärveläisessä terveyskeskuksessa vessapaperirullia heittelevän Merikukka Forsiuksen kanssa.

Koko vaalirahakohu. Taistelut puoluesihteeri Jarmo Korhosen kanssa. Valtakunnanoikeus!

Nuori Vanhanen kuuntelemassa Hectoria, rakentamassa 15-vuotiaana lähikalliolle omaa tähtitornia, kärsimässä alokasaikanaan armeijassa (kortti kotiin manasi, että "koko laitoksen voisi lakkauttaa").

Jotenkin kuitenkin tuntuu, ettei Matti Vanhasen mysteerin ratkaisu piile näissä dramaattisissa mutta sittenkin aika yhdentekevissä yksityiselämän yksityiskohdissa.

Ei erikoista ole se, että 18 vuoden avioliiton jälkeen mies on puolisonetsinnässään kömpelö.

Eikä erikoista ole se, että viisikymppinen suomalainen mies ylipäätään on jäyhänlainen ja tutuilleenkin etäinen.

Eikä aivan tavatonta taida olla poliittinen takinkääntökään, josta Vanhasta kritisoidaan.

Ihan oikeasti erikoista Vanhasessa on kolme asiaa: absolutismi, vaalirahat – ja yksinäisyys.

Tarinasta puskee myös esiin tunteettomuus tai ainakin taitava tunteiden hillintä. Mutta ehkä se liittyy yksinäisyyteen?

Kolmesta asiasta kaksi ensimmäistä latistuu vähän teknisiksi kelvatakseen elokuvan aiheeksi.

Absolutismi on outoa vain verrattuna ympäröivään alkoholikulttuuriin.

Vaalirahoissa taas kummastuttaa lähinnä Vanhasen kiertely, kaartelu ja salailu. (Toisaalta: jos Vanhasesta tulee ensimmäinen pääministeri joka on joutunut valtakunnanoikeuteen, muuttuu myös historiankirjojen kuva hänestä. Naiset ja uuniperunat unohtuvat.)

Mutta yksinäisyys on Vanhasen elämässä suuri, nuoruudesta asti kantava teema.

On yllättävää, että Suomen pääministeriksi on ylipäätään voinut edetä mies, jolla ei ole hyviä veljiä eikä verkostoja. Ei ystäviä.

Yksinäisyys merkitsee myös, ettei Vanhanen kuuntele neuvoja. Hyviäkään.

Kaiken lisäksi Vanhanen on itse valinnut yksinäisyytensä – sitä ja perheensä yksityisyyttä hän on valmis puolustamaan viimeiseen asti. Hän haluaa kulkea omaa tietään – hän haluaa olla rauhassa.

Hän haluaa elää näin.

EXT. NURMIJÄRVELÄISEN OMAKOTITALON PIHA 30. SYYSKUUTA 2010 - ILTA

Henkilöauto kaartaa talon pihaan. Matti sammuttaa moottorin, vetää käsijarrusta, astuu ulos autosta. Etupenkiltä hän nappaa mukaansa sinisen muovikansion. Kävelee talon ovelle, painaa nelinumeroisen koodin turvalaitteeseen oven vieressä, laite piippaa. Avaa oven, astuu sisään taloon.

CUT TO:

INT. NURMIJÄRVELÄINEN OMAKOTITALO 30. SYYSKUUTA 2010 – ILTA



Talo on tyhjä. Matti sytyttää valot. Näemme, että tavaroita on vielä muuttolaatikoissa, mutta huonekalut ovat jo paikoillaan.

Matti kävelee keittiöön. Laskee sinikantisen kansion keittiön pöydälle. Ottaa jääkaapista pullon Coca-Cola Zeroa. Ottaa kaapista lasin. Kaataa juomaa lasiin. Istuu keittiön pöydän ääreen. Vilkaisee kansiota, nostaa sitten katseensa. Ikkunan takana männyt heiluvat hitaasti iltatuulessa.

Matti nostaa lasin huulilleen, juo.

FADE OUT. CREDITS.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi