Datatähti-kilpailun 2009 tehtävät julkaistaan 27. 10. osoitteessa www.cs.uta.fi/datatahti

Nörteistä parhaat

Helsingin Keskuskadulla lounaspaikan edessä seisoo kolme treenattua nuortamiestä.

Päällepäin harjoittelu ei näy.

Nuutti Höltällä, 18, Jussi Kokkalalla, 18, ja Lari Sinisalolla, 19, on kaikilla yllään keskilöysät farkut, lenkkitossut ja t-paita.

He näyttävät ujoilta.

Kädenpuristukset ovat hentoja. Epävarmat katseet karkaavat kätellessä asvalttiin.

Mutta Hölttä, Kokkala ja Sinisalo – samoin kuin seurueesta vielä puuttuva Santtu Keskinen, 16 – osaavat ratkaista loogisia ongelmia paremmin kuin juuri kukaan ikäisensä.

He ovat Suomen tietotekniikan olympiajoukkue.

Tietotekniikan – virallisesti informatiikan – olympialaisia on järjestetty jo 20 vuoden ajan. Niihin saapuvat joka vuosi yli 80 maan parhaat nuoret.

Suomen-karsinta käydään lukiolaisten Datatähti-ohjelmointikilpailussa sekä sen jatkokisoissa ja koulutusleireillä.

Vuoden 2009 olympialaiset olivat elokuussa Bulgariassa.

Millaista siellä oli?

Santtu Keskinen liittyy seurueeseen, ja istumme lounaspöytään. Keskinen aloittaa:

"Isobudjettinen tapahtuma. Poliisisaattueessa ajeltiin. Mutta poliisi ei oikein tykännyt alaikäisten kännäämisestä."

Sinisalo selventää:

"Jotain tapahtui diskossa. Hotellin ilmoitustaululle tuli lappu, että alle 18-vuotiaat eivät saa iltaisin lähteä hotellilta ilman joukkueenjohtajia."

Kuulostaa rehdiltä teinimeiningiltä.

Mutta entä itse kisat?

"Mä sain pronssia", Kokkala sanoo.

Eivätkä muutkaan olleet kaukana. Mitaliperusteet tosin ovat tietotekniikassa erilaiset. Pronssi tarkoittaa, että Kokkala oli noin 300 kilpailijan joukossa paremmassa puoliskossa.

"Se [valkovenäläinen] kisan voittaja on aika nero jo syntyessään", Kokkala hymähtää.

"14-vuotias. Neljä kertaa ollut mukana: ekalla kerralla sai hopeaa ja muilla kerroilla kultaa."

Suomalaiset ovat kisassa altavastaajia muun muassa siksi, että joukkue kasataan noin 30 opiskelijan joukosta. Esimerkiksi Kiina valikoi neljä edustajaansa 120 000 halukkaasta.

"Jossakin Puolassa ne on harjoitelleet vuosia etukäteen", Sinisalo sanoo.

Ovat suomalaisetkin toki harjoitelleet.

Olympianelikolla on kovatasoiset valmentajat. Yksi heistä on Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden yliassistentti, matematiikan tohtori Heikki Hyyrö.

Hän kuvaili ennen kisoja valmennettaviaan puhelimessa näin: "Heillä on rauhallinen, järjestelmällinen tapa ajatella. He eivät ikinä kyllästy puuhaamaan tietokoneen kanssa. He myös aidosti nauttivat älyllisistä haasteista."

Hyvä esimerkki tästä ovat Nuutti Höltän kisoja edeltäneet puuhat. Hän koodasi ihan kiinnostuksesta ohjelman, joka laskee, miten valonsäteet heijastuisivat erilaisista kolmiulotteisista kappaleista, ja piirtää sitten valaistut kappaleet ruudulle.

Hän "teki softan melko tyhjästä", sillä ajatteli, "että se voisi olla hauska".

Onneksi näin, sillä olympiakisoissa tehtävät ovat piinallisia.

Hyyrön mukaan ei ole lainkaan tavatonta, että edes joukkueenjohtajat eivät tiedä, millä tavalla jostakin tehtävästä saa täydet pisteet. "Vaikka johtajina on professoreja ja yliopistotason tutkijoita."

Myös Matemaattisten aineiden opettajien liiton toiminnanjohtaja Juha Sola on vuosia ohjannut tietotekniikan olympiatoimintaa. Solan arvio joukkuelaisten taidoista on melko yksiselitteinen:

"Ne pojat ovat superlahjakkaita."

"Ei pidä paikkaansa", nuoretmiehet toteavat yhteen ääneen kuullessaan Solan kommentin.

Ujostelu on kadonnut, ja pöydässä alkaa pitkä keskustelu, jossa tulee selväksi, että yksikään läsnäolijoista ei pidä itseään lahjakkaana.

Jännittävää.

"Jos 15 vuoden kuluttua tulee vaikka ohjusisku ja me ollaan alalla, jossa me olemme just sitä varten harjoitelleet, niin sitten me oltaisiin toivoja", Keskinen pohtii.

Mutta kyllä he ovat toivomme arkipäiväisemmissäkin tilanteissa. Heidän kaltaistensa osaamisen varassa on, että kaupan kassalaite, digi-tv ja auton ajotietokone toimivat. Puhumattakaan vaikkapa verkkopankista tai hätäkeskuksen tietojärjestelmistä.

"Mun mielestä jokaisesta ihmisestä, joka yksivuotiaasta kasvaa samoilla ulkopuolisilla vaikutteilla kuin minä, tulee yhtä 'lahjakas' ihminen ulos", Kokkala sanoo.

Hän viittaa kahteen isoveljeensä, jotka ovat molemmat olleet luonnontiedekisoissa maan huippuja. Kotona on riittänyt virikkeitä ja opetusta.

Keskisen mielestä tietotekniikkakilpailuissa menestyminen ei kerro lahjakkuudesta vaan siitä, että on päässyt mukaan valmennusrinkiin.

"Jos sä olet ollut vuoden pari siinä systeemissä, niin muilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Ei se mittaa lahjakkuutta."

Pojat ovat kovin vaatimattomia. "Systeemiin" pääsee vasta, kun osaa ratkoa tehtäviä, joiden kohdalla suurin osa ikätovereista ei ymmärrä edes kysymystä.

Pakkohan heidän on myöntää olevansa superfiksuja.

"No, kai mä koen olevani fiksu", Kokkala sanoo.

Muut nyökyttelevät.

Keskisen mielestä fiksuus on kuitenkin edelleen vain harjoittelun lopputulos. "Lahjakkuus on sitä, mikä on olemassa jo kohdussa", hän sanoo.

Sitten hän myöntää katsovansa asioita vain omalta kantiltaan.

"Toisaalta mun on tosi vaikea mieltää, että jotkut pänttäävät matematiikan ylppäreihin, eivätkä siitä huolimatta opi. Että sellaisia ihmisiä on olemassa."

Suomalainen lukio ei saa loogisen ajattelun huipuilta kehuja.

Nelikosta kaksi onkin päätynyt Päivölän kansanopistoon Nokian sponsoroimaan matemaattisesti erityislahjakkaiden opinto-ohjelmaan.

Sen aloittaa joka vuosi 20 opiskelijaa, jotka suorittavat lukion pitkän matematiikan jo ensimmäisenä kesänä. Siis samaan aikaan kun muut vielä nautiskelevat peruskoulun päättymisestä Hietsussa.

Sen jälkeen oppilaat siirtyvät yliopistotason opintoihin. Vapaahetkinään he työskentelevät Nokialle: ohjelmoivat verkkosivustoja ja kännykkäohjelmistoja.

Päivölän lukio kestää kaksi vuotta.

Keskinen pänttää Päivölässä parhaillaan aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Kokkala on jo kirjoittanut.

"Kun on fiksu, on tosi helppo asennoitua, että lukio on tosi tyhmä paikka. 'Voi kun mä oon niin fiksu, tää lukio on tarkoitettu ihan muille' ", Keskinen imitoi itseään.

"Mutta tällä hetkellä mulla on asenne, että ylioppilaskirjoitukset on yksi iso vitsi. Kilpailu, jossa saa kirjaimia paperiin. Jos jossain kohti lakkaa kiinnostamasta se kilpailu, ei jää mitään jäljelle."

Kokkala yhtyy tilitykseen.

"Ei mulla ole mitään intressiä saada vaikka psykasta vitosta parempaa arvosanaa. Joku Pavlovin koiratesti: siinä keksityt asiat on muutenkin selviä. En mä tarvitse siihen jotain hienoa venäläistä nimeä. Lukio on hyvä sellaiselle, joka ei tiedä, mitä haluaa tehdä."

Nämä pojat tietävät, että he haluavat ohjelmoida.

Edessä on uusi syksy koulussa. Keskinen ja Hölttä jatkavat abeina. Sinisaloa odottaa tietotekniikka Teknillisessä korkeakoulussa ja Kokkalaa tietojenkäsittely Helsingin yliopistossa.

Nyt on aika lopettaa lounas.

Poistun maksamaan laskua, ja pöydälle jää Applen Macbook-tietokone sekä nauhoittamaan unohtunut nauhuri. Myöhemmin nauhalta löytyy keskustelu.

Sinisalo: "Toi vissiin nauhoittaa vielä."

Kokkala: "Nyt pitää sanoa jotain. Mitenkäs ne Noksun yrityssalaisuudet?"

Keskinen: "Toi ton Mäkki on kyllä ihan arsesta. Miten joku voi ostaa tollaisen kromisen omenan? Apple vaan ryöstää rahaa. Gigan lisämuisti maksaa useampi sata euroa. Ei jumalauta."

Datatähti-kilpailun 2009 tehtävät julkaistaan 27.10. osoitteessa www.cs.uta.fi/datatahti

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi