Neljät häät ja yhdet kuokkavieraat

Nyt-liitteen toimittajakaksikko lähti kuokkimaan kesähäitä. Saivatko he syödä, tanssittaa morsianta ja pitää hääparille puheen?

Meillä on ilo todeta, että

jotkut sanovat tahdon

Helsingin tuomiokirkossa

lauantaina 11.6. klo 13

Kirkon ovella seisoo kaksi metallinhohtoisiin kotelomekkoihin pukeutunutta hymyilevää kaasoa. Tervetuloa, he sanovat. Kiitos, me vastaamme.

Ensimmäinen ojentaa hääohjelman ja toinen pienen saippuakuplaputkilon. Kiiltävälle paperille painetusta ohjelmasta käy ilmi, että olemme kollegani kanssa saapuneet todistamaan Kimmon ja Sinin vihkiseremoniaa.

Hääväki näyttää siltä, miltä Tuomiokirkon vihkitilaisuudessa sopii odottaakin, eli maltillisen tyylikkäältä. Pariskunnat on helppo tunnistaa: miehen kravatti on sävytetty daamin puvun mukaan.

Musta silkkimekkoni ja Pariisista ostamani korkokengät sekä kollegani upouusi tumma pellavapuku sulautuvat hyvin joukkoon. Laukussani on nenäliinoja – ne ovat tunteikkaissa juhlissa ja hikisenä päivänä tarpeen.

Ihmiset nyökkäilevät tervehdykseksi – toisilleen, eivät meille. Istumme sulhasen suvun puolelle tyhjälle penkkiriville. Jännittää.

Kun uruista pärähtävät Toivo Kuulan Häämarssin ensisoinnut, nousemme muiden tavoin seisomaan. Sini lipuu pitkin käytävää kermanvalkoisessa hääpuvussaan.

Tyynesti hymyilevä Kimmo odottaa bestmankaksikon kanssa alttarilla. Heillä on harmaat hyvin istuvat puvut ja purppuraiset solmiot.

Papin puheesta paljastuu, että olemme päätyneet teekkaripariskunnan häihin.

Hyvä.

Teekkarithan ovat tunnettuja reippaasta juhlakulttuuristaan.

Kun vihkitoimitus on suoritettu, Prinsessa Ruususen häämarssi kajahtanut soimaan ja tuore aviopari kävelee ohitsemme pitkin käytävää, sulhanen katsoo suoraan kohti.

Jäimmekö kiinni?

Vanhaan suomalaiseen hääperinteeseen kuuluivat kuokkavieraat: joukko, joka juhlisti rakkauden päivää läsnäolollaan, vaikkei heitä kukaan varsinaisesti pitoihin pyytänyt. 1700–1800-luvuilla maaseudun torpparit ja irtolaiset saapuivat illan pimetessä mukaan herrasväen juhlaan. Heille ei ehkä tarjottu yhtä hyvää kestitystä kuin kutsuvieraille, mutta vähintään pihaan kannettiin sahtitynnyri tai jotakin kotipolttoista.

Joillekin isännille oli kunnia-asia, että heidän järjestämänsä häät houkuttelivat paikalle kuokkavieraita. Sillä tavalla pystyttiin osoittamaan muille varallisuutta.

Viimeistään 1900-luvulle tultaessa kuokkavierasperinne hiipui. Se on sääli.

Samalla, kun menetettiin hersyvää kansanperinnettä, kutsuvieraiden joukko pieneni. Häistä tuli lähimpien sukulaisten ja ystävien juhla.

On aika kokeilla vanhan tavan elvyttämistä.

Kimmon ja Sinin hääjuhla jatkuu Espoon

Otaniemen Servin mökillä, jonne lautta-

kuljetus Kauppatorilta vihkimisen

jälkeen noin kello 14.10

"Kumman tuttuja te olette?" kysyy salskea nuorukainen ja ojentaa kätensä.

Istumme lautassa, joka on muutama minuutti sitten irrottanut köytensä Kauppatorin laiturista numero 4. Kukaan ei noteerannut meitä seurueessa, joka käveli bestmanin johdattamana Tuomiokirkosta rantaan. Sulhasen katse kesti vain sekunnin kirkon käytävällä.

Mutta nyt: kumman tuttuja olemme?

"Emme vielä kummankaan", vastaan hetken mietittyäni. "Olemme kuokkavieraita."

Kohtelias hymy nuoren miehen kasvoilla vaihtuu hölmistyneeksi virnistykseksi.

"Iso respect! Ei tolleen niinku tehdä! Siks just tosi mahtavaa!" hän toistelee ja esittäytyy itse Matti Ketolaiseksi. Hän on sulhasen ystäviä.

"Olette varmaan nähneet sen Kuokkavieraat-leffan? Se oli just jees, mutta että te tulette oikeasti kuokkimaan! Ootte ehkä mun idoleita", Ketolainen julistaa ja madaltaa sitten ääntään.

"Mä en paljasta teitä kenellekään. Mä suojelen teitä."

Tosiaan, se leffa. Vuonna 2005 ilmestyneessä Hollywood-elokuvassa Owen Wilsonin ja Vince Vaughnin esittämät velikullat tekevät häissä kuokkimisesta taiteenlajin. Leffan päähenkilöille kuokkimisen syy on päätyä petiin hääjuhlasta herkistyneiden mimmien kanssa.

Toisin kuin Wilsonin ja Vaughnin esittämät kuokkijat, me emme yritä saada häistä seuraa, vaan tutkia seuraavaa: Onnistuuko kuokkiminen kaupungissa kesällä 2011? Riittääkö kuokkavieraille juomaa ja ruokaa? Onnistummeko pitämään puheen tai tanssittamaan morsianta? Myös kukkakimpun nappaaminen kiinnostaa.

Ennen kaikkea haluamme tietenkin selvittää, miten hääpari reagoi kutsumattomiin vieraisiin. Ilahtuvatko ihmiset suurena päivänään ulkopuolisista juhlijoista?

Olen tehnyt viikon pohjatyötä. Etsin pääkaupunkiseudun suosituimpia hääpaikkoja internetin keskustelupalstoilta. Soitin ja itseni epämääräisesti kaasoksi esitellen utelin, onko tilassa lauantaina mahdollisesti juhlat vai voisiko lokaatioon tulla tutustumaan ensi kesän juhlapäivää ajatellen.

Silitin juhlamekkoni, etsin pohjalliset kenkiini ja ostin kahdet sukkahousut. En säästellyt hiuslakkaa.

Ajan ja rahan lisäksi kului myös pinkkiä käärepaperia, sillä eihän kuokkijakaan mene ilman lahjaa paikalle.

Houkuttelin kollegani mukaan kuvaamaan.

Nyt päätämme, että jos emme jää kiinni ennen pöytiin asettumista, paljastamme itse itsemme siinä kohtaa. Kuokkavieraat tässä morjens!

Vielä ei ole sen aika. Lautta kolahtaa perille Otaniemen laituriin kello puoli neljäksi, kävelemme juhlapaikalle Servin mökkiin metsäpolkua pitkin ja perillä kohotamme Suvi ja Kimmo Koiviston maljan.

Kun morsiuspari vanhempineen asettuu kättelemään vieraita, menemme jonon jatkoksi. On vaikea sanoa, mikä osuus selkää pitkin valuvasta hiestä on jännityksen ja mikä helteen aiheuttamaa.

Onnittelemme Siniä ja Kimmoa. He eivät ihmettele, keitä olemme. Ei voi olla totta. Palaamme kertomaan.

"Ihan mahtavaa! Olitteko te kirkossakin?" Sini Koivisto huudahtaa.

Pöytään tehdään tilaa. Eteemme isketään snapsilasit.

Voiko kuokkiminen oikeasti olla näin helppoa?

Ohjelmaa Kaisankodissa Espoon

Bodomintiellä kello 17:stä eteenpäin

Tamponi! Huulipuna! Vessapaperirulla! Kondomi! Kalsarit!"

Espoon Bodomissa sijaitsevan kartanokylpylä Kaisankodin salissa tummaan pukuun pukeutunut mies luettelee fläppitaululle kirjoitettujen esineiden nimiä. Juhlavieraat sinkoilevat ympäri kartanoa.

Vaaleaan juhlamekkoon pukeutunut nainen pöllähtää hengästyneenä sisään pariovista ja laskee pöydälle ulkoa tuodun oksan. "Vielä tarvitaan kondomi", hän sanoo ja jatkaa määrätietoista puikkelehtimistaan tyylihuonekalujen välissä.

Päivän toiset häät.

Olemme saapuneet taksilla pihaan ja astuneet sisään kesken ohjelmanumeron. Esineiden etsintäkilpailussa naiset kisaavat miehiä vastaan.

Taustatyöni perusteella tiedän, että Kaisankodissa on häät, mutta kenen, siitä ei ole kuin vihje tien viereen pystytetystä kyltistä: L&L.

Etsin katseellani potentiaalista morsianta. En näe valkoista pukua, mutta mustan hörsyn kylläkin. Hörsyn vierellä käyskentelee valkeaan takkiin pukeutunut juhlava herra.

Ei siis mitkään perinteiset prinsessahäät.

Lahjapöydän korteista päättelen, että toisensa ovat saaneet Laura ja Lauri. Lahjojen ihailu keskeytyy. Punanaamainen mies huutaa käskyn kollegalleni.

"Anna mulle sun bokserit!"

"Totta kai."

Kollegani käy oven takana vähentämässä vaatetustaan.

Punanaama myhäilee tyytyväisenä:

"Jes mustat! Ja vielä Björn Borgit!"

Olemme olleet juhlissa kolme minuuttia.

Miesten joukkue voittaa kilpailun.

Huvittelun jälkeen ihmiset asettuvat istumaan. Pieni tila on täynnä antiikkia ja ihmisiä. Ylimääräisiä istumapaikkoja ei ole. On esittäydyttävä.

Kaaso heiluttaa läkähdyksissä olevan morsiamen helmaa samalla kun lähestymme häntä.

"Päivää, olemme tulleet kuokkimaan häihinne."

Morsian naurahtaa ja ilmoittaa, että siitä vain.

"Tiedettiin, että tässä on olemassa riski, että joku kutsumaton vieras tulee paikalle, koska tämä on yleinen tila", Laura Sandholm sanoo.

Kaisankoti, presidentti Kyösti Kallion Kaisa-vaimon perustama hoitolaitos, on nykyisin kartanokylpylä ja suosittu hääpaikka. Ja mikäs täällä on kristallikruunujen ja sireenien alla juhliessa!

Kuokkijoidenkin.

"Tämä on vain piristävää. Te tulitte kuin salama kirkkaalta taivaalta", sulhanen Lauri Toikka sanoo.

"Maistuuko teille hääkakku?" Sandholm kysyy.

Lohkaisemme palat mango-passionkakkua.

Jatkamme matkaa ennen kuin hevimusiikista pitävä hääpari tanssii häävalssinsa Apocalyptican tahtiin.

Buffetpöytä on katettuna Helsingin

Lauttasaaren Poliisien majalla klo 19

Alkukesän vehreät pusikot reunustavat hiekkatietä, joka vie Poliisien majalle Lauttasaaressa. Täälläkin juhlitaan. Meri vilkkuu männynoksien takaa, kun nousemme taksista pääovien edessä.

Talon edessä seisoo nainen vierellään pieni tyttö barbinukkeja sylissään. Nainen ei kysy, keitä olemme, vaan kehottaa kiirehtimään.

"Menkää nopeasti, niin ehditte saada vielä ruokaa."

Selvä. Noutopöydässä on herkkuja espanjalaisista lihapullista seitsemän sortin salaatteihin. Notkumme lautasten kanssa salin oviaukossa ja etsimme katseellamme vapaita istumapaikkoja.

Pöydät on koristeltu punaisin ja keltaisin liinoin, joiden päällä tönöttää sööttejä pikkuananaksia. Avattuja viinipulloja on siellä täällä, Riojan viinejä ainakin.

Insinöörinoloinen silmälasipäinen mies lähestyy meitä ja kysyy: "Oletteko te ihan oikeassa paikassa?"

Insinöörin perässä tulee sulhanen, joka katsoo meitä epäuskoisena. No niin, tältä siis tuntuu, kun kuokkavieraat eivät ole tervetulleita.

Esittäydymme ja pyydämme lupaa jäädä kuokkimaan.

"Mun pitää kysyä vaimolta", Espanjasta kotoisin oleva Pablo ilmoittaa. Hän on avioitunut Maijun kanssa Lauttasaaren silokallioilla pari tuntia sitten.

Morsian onkin jo huomannut välikohtauksen ja katsoo meihin kummastellen hääparin pöydästä.

Kuokkimislupa suomalais-espanjalaisiin häihin heltiää, kunhan lupaamme, ettemme paljasta parin sukunimeä julkisuuteen ja jätämme valokuvaamisen tutummille.

Päätämme asettua pöytään, josta kuuluu kovaäänisin nauru. Seurue on kolmekymppinen.

"Vitsit kun Pablo tuli kertomaan, että te olette kuokkavieraita! Me oltaisiin muuten varmaan vaan ihmetelty koko ilta, että keitä te olette", sanoo Petra Kervinen.

Yritämme virittää small talkia kyselemällä, mitä kukin tekee työkseen. Hetken puhumme putkiasentajan töistä.

Sitten kutsutut vieraat kääntävät selkänsä ja jatkavat keskenään keskustelua siitä, mihin jäivät ennen kuin tupsahdimme pöytään.

Vaihdamme sukulaisten seuraan tutisevan mummon, hymyilevän papan ja 12-vuotiaan Saskian viereen.

Morsiamen isä aloittaa puheensa. Sulhasen isä jatkaa. Saskia piirtelee tylsistyneenä sydämiä paperille.

Me kuokkijat supisemme paikallamme, että vielä yksi puhe varmasti mahtuisi ohjelmaan. Kollegani pyytää Saskian taideteosta lainaksi, nousee pöydästä ja käy pyytämässä insinöörin näköiseltä seremoniamestarilta lupaa puheelle.

"Ja nyt onkin sitten vuorossa kuokkavieraan puhe", insinööri ilmoittaa mikrofoniin. Salissa kuuluu pieni kohahdus.

Spontaanissa puheessaan kollegani kuvailee Maijun ja Pablon välistä rakkautta alle minuutin kestäneen kanssakäymisen perusteella: "Kun pyysimme lupaa ottaa valokuvia, Maiju katsoi Pabloa ja sanoi, että vain sinun kanssasi kulta – vaikka hän oli selkeästi innokkaampi poseeraamaan kameralle kuin miehensä. 45 sekunnin aikana ehti huomata, että teillä on kasassa hyvän suhteen ainekset. . . Rakkautenne on kuin tämä Saskian piirtämä tilkuista koostettu sydän: lämmin ja monikerroksinen."

Olen varma, että näen kahden vanhemman rouvan silmäkulmassa kyyneleen.

Aplodit ovat raikuvat.

Kukaan ei tiedä, että puhujalta puuttuvat kalsarit.

Tanssimme joidenkin häitä

Kulosaaren Casinolla klo 21

Teekkari-, hevi- ja suomalais-espanjalaisten häiden jälkeen haluamme nähdä, miltä oikein fiinit juhlat näyttävät. Otamme taksin Kulosaaren Casinolle.

Talon eteen levitetty punainen matto johdattaa meidät sisään kristallin hohteeseen. Pöyhkeät kukka-asetelmat ovat kuin Kauniista ja rohkeista. Nousemme marmoriportaita pitkin Merisaliin. Kotelomekkoihin pukeutuneet naiset tanssahtelevat hillitysti ringissä.

Jammailemme oviaukossa, kun beigen eri sävyihin sonnustautunut nainen lähestyy.

"Mihin häihin olette tulossa?" hän kysyy kulmakarvaansa kohottaen.

"Näihin häihin", vastaan.

"Ai Annan ja Akin häihin vai?" nainen täsmentää.

"Juuri niin. Annan ja Akin häihin."

Nyt jos koskaan on oikea hetki tempaista morsian tanssiin. Ympärillä hurrataan, kun kollegani pyöräyttää hänet keskelle tanssilattiaa. Beige nainenkaan ei enää kysele.

Lattialla kuokkavieras kysyy kuiskuttaen morsiamelta, olisiko hän juonessa mukana. Anna Kiviharju on hölmistynyt, mutta huumorintajuinen. Hän lupaa, että voimme esittää vaikka hänen vanhoja lukiokavereitaan. Sopii meille.

Mikä onnenpotku kuokkijalle: Casinolla onkin kahdet häät samaan aikaan. Ulkona istuu miesjoukko, joka on tuulettumassa alakerran ravintola Sun Marinen häistä. He luulevat, että me olemme Merisalin häävieraita.

Kerromme vain kuokkivamme.

"Ette kuitenkaan ole siitä Satuhäät-ohjelmasta", tarkentaa Juuso Artiainen.

Emme.

"Ei siis olla tarpeeksi juntteja, vai?" Artiainen hekottaa.

Liiloihin kravatteihin sonnustautuneiden nuorukaisten edessä on puoliksi juodut tuopit. Ehdotan, että kahden hiipuvan hääjuhlan vieraat yhdistäisivät voimansa.

"Ihan hyvin voidaan lähteä käymään noissa toisissa häissä, jos siellä on open bar", bestman Niko Raittinen sanoo ja kulauttaa loput oluestaan.

Marmoristen portaiden yläpäässä tunnelma on kuitenkin rauhoittunut ja hääbändi vaiennut. Liilakravatit palaavat omiin juhliinsa. Syömme meille tarjotut yöpalahodarit, kuvaamme itseämme pröystäilevän Escalade-katumaasturin edessä ja otamme taksin.

Taksikuskilla on neuvo. Kolmekymppinen Arto on kuokkinut joskus itsekin. Ikean pikkujouluissa.

"Tiukassa paikassa kannattaa kiinnittää porukan huomio toisaalle. Voi esimerkiksi kävellä itsevarmana salin toiselle puolelle ja huutaa iloisesti, että MARTTI! Yleensä firmassa on vähintään se yksi Martti."

Arto ajaa pitkin Kaivopuiston rantaa. Väijymme Uunisaaren lautan pysäkin kohdalla uutta juhlaseuruetta.

Jatkot ovat vielä kokematta.

Bongaamme hääseurueen, mutta kun porukka nousee lautasta, morsiuspari pujahtaa laiskojen vilkutusten saattelemana taksiin ja muut jäävät odottamaan omiaan.

Kaarramme Espooseen Karhusaaren huvilalle. Sen edessä hortoilee joukko shortseissa ja tarrasandaaleissa. Tuskin rakkauden juhlijoita.

Taksikuski Arto saakoon viimeisen häälahjoista.

Musiikki soi aamuyöhön

Otaniemen Servin mökillä

'Heeeeeei! Valonkantajaaa! Viaton et ole sinäkään!"

Kello lähestyy puoltayötä, hääbändi soittaa Tehosekoittimen valonkantajaa ja teekkarivieraat laulavat isolla tunteella mukana. Illan tullen pidot ovat vain parantuneet.

Olemme palanneet Sini ja Kimmo Koiviston häihin. Lähdimme päivällä paluupyyntöjen saattelemana.

Saavutimme tavoitteemme: ruokaa, juomaa, ilonpitoa. Puhe, tanssi, osallistuminen ohjelmaan. Vain kukkakimppu ja sukkanauha jäivät saamatta. Se ei haittaa.

Vieraan rooli on häiden paras. Kutsulla tai ilman.

"Ottakaa kuohuvaa! Ottakaa ruokaa! Juhlikaa meidän kanssamme!" morsian huutaa.

Heilastelua ja hääperinteitä -opastus Glims-talomuseossa (Glimsintie 1, Espoo) ti 5.7. ja to 7.7. klo 14. Museon pääsymaksu 1,50 ja 2 e. Vapaa pääsy alle 18-vuotiaille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi