No sleep 'til Mualima

Suomalaisen Reckless Loven Lontoon-keikkaan on aikaa nelisen tuntia, ja menestyksen merkit ovat selvästi esillä.

Kadulla keikkapaikan edessä ja korttelin toisella puolella takaovella parveilee glam-tyyliin pukeutuneita fanityttöjä. Tunnelman odotetaan ilmeisesti nousevan todella kuumaksi, koska kadunkulmassa päivystää poliiseja.

Tosin poliiseja ei ole komennettu paikalle hillitsemään Reckless Love -hysteriaa, vaan paimentamaan jalkapalloyleisöä, joka purkautuu hetkenä minä hyvänsä Arsenalin kotiottelusta läheiseltä stadionilta.

Siitä huolimatta tämä 1980-lukulaista hardrockia soittava kuopiolaisbändi näyttää kävelleen vaikeasti valloitettavaan Britanniaan kuin kotiinsa. Yhtye on maassa ensimmäisellä kiertueellaan, ja ilta toisensa jälkeen tuvat ovat täynnä ja useimmissa kaupungeissa jopa loppuunmyytyjä.

Eikä Lontoossakaan olla missään kellariloukossa, vaan The Garagessa, Tavastian kokoisessa arvostetussa rockklubissa, jonka syyskauden tähtiä ovat muun muassa The Killersin laulaja Brandon Flowers, Nick Caven Grinderman-kokoonpano, teollisuusmetelin uranuurtaja Einstürzende Neubauten ja – kappas vaan – Korpiklaani.

Sisällä klubilla Reckless Love tekee sound checkiä. He soittavat Popedan Kersantti Karoliinaa.

Kuinka näin on päässyt käymään? Mistä tällainen Reckless Love on päässyt putkahtamaan ja millä eväillä?

Klubin takaoven edessä seisoo vaatimaton pakettiauto. Sen sisällä istuvat Pepe, Jalle ja Hessu, Reckless Loven kitaristi, basisti ja rumpali, tiukoissa housuissa, teräväkärkisissä buutseissa, hihattomissa paidoissa ja silmät meikattuina.

Yhtyeen laulaja Olli odottaa pukuhuoneessa tuppisuuna, koska lääkäri on määrännyt hänet puhekieltoon flunssan takia. Kahdeksasta keikasta on selvitty ja seitsemän pitäisi vielä hoitaa äänen riekaleilla.

Reckless Loven soittajat näyttävät rockin kliseekirjasta repäistyiltä, mutta yllättäen heidän puheensa ei olekaan sitä sekavaa mongerrusta, joka tämän näköisten miesten suuhun aina rockaiheisissa tv-sketseissä laitetaan.

"Jos mut olisi tuotu 19-vuotiaana tällaiselle keikalle, niin voi herrajumala kun sitä olis kussut kaiken", sanoo Pepe. "Ei siitä olisi tullut mitään."

Pepe on nyt 28-vuotias, ja yhtyeen muut jäsenet ovat 27-vuotiaita. Reckless Love perustettiin yhdeksän vuotta sitten, ja puolitoista vuotta sitten yhtyeeseen liittynyttä Hessua lukuun ottamatta yhtyeen jäsenet ovat tunteneet toisensa pikkulapsesta asti Kuopiossa.

Olli ja Jalle esiintyivät ensimmäisen kerran yhdessä jo nelivuotiaina seurakunnan kerhossa. Jalle esitti näytelmässä koivua ja Olli kuusta.

Kaikki neljä, myös Viialasta kotoisin oleva Hessu, ovat käyneet koulunsa musiikkiluokalla, opiskelleet musiikkiopistossa ja soittaneet klassista musiikkia, kuka käyrätorvella, kuka klarinetilla.

"On meillä jokaisella varasuunnitelma", Jalle sanoo. "Hessu on insinööri, mä oon viittä vaille valmis luokanopettaja, Olli on melkein valmis englannin opettaja ja Pepe on opiskellut äänittämistä. Mutta mieluummin me tehdään tätä."

Eikä ihme, että tekevät. Opettajalla on pitkät kesälomat, mutta 2010-luvun glamhevitähtenä voi matkustaa pitkin maailmaa tukka liehuen. Illasta toiseen saa katsella, kuinka eturivin teinitytöt ja takarivin vanhemmat rokkiäijät laulavat mukana ja hurraavat.

Keikan jälkeen voi valita jatkobileistä parhaat ja välillä poseerata rocklehden valokuvassa. Reckless Love pääsi syyskuussa jo brittiläisen Powerplay-lehden kansikuvapojiksi.

Kaikki on tapahtunut nopeasti, sillä yhtyeen ensimmäinen single ilmestyi kesällä 2009, ja esikoisalbumi julkaistiin helmikuussa 2010. Levyjä edelsi runsaan vuoden valmistautuminen Pekka Ruuskan tuotantoyhtiön suojatteina. Kappaleita hiottiin iskevämmiksi, ja kaikki turha karsittiin pois. Reckless Lovesta haluttiin menestyvä pophevibändi, ja mikä tärkeintä, yhtye itse halusi määrätietoisesti menestyväksi pophevibändiksi.

"Kyllä nyt tajuaa, että ne kahdeksan ensimmäisen vuoden aikana tehdyt kappaleet oli aikamoista paskaa", Pepe tunnustaa.

Levy-yhtiö halusi myydä yhtyettä alusta asti ulkomaille. Muista suomalaisbändeistä saadun kokemuksen pohjalta arvioitiin, että menestystä voisi lohjeta Saksasta, mutta Britanniaan olisi vaikea saada jalansijaa.

Kävikin toisinpäin. Toukokuussa Reckless Love tuli ensimmäiselle ulkomaankeikalleen Lontooseen. Kun yhtye astui ulos pakettiautosta keikkapaikan edessä Camdenissa, ensimmäiset vastaantulijat kysyivät, että "guys from Reckless Love, right" ja pyysivät nimikirjoitusta.

Ensimmäinen keikka oli vain 300 hengen klubissa, mutta se myytiin loppuun. Saksaan Reckless Love ei ehtinytkään, kun suosio löytyi saman tien Britanniasta.

"Meille sanottiin, että täällä on pitkään odotettu tämän tyylistä bändiä", Pepe sanoo. "Onhan täällä ollut aikaisemmin Darkness ja Steel Panther, mutta ne tekee parodiaa. Monilla on ollut meistäkin se käsitys, mutta se on niille vielä puolet hauskempaa, kun ne tajuaa, että me tehdään tätä ihan täysillä ja tosissaan."

"Täällä on brittimanageri ja levy-yhtiö vähän ihmeissään, että mihin päin ne ryhtyisi ampumaan, kun joka puolella on niin paljon kysyntää", Hessu vahvistaa.

Mutta miksi juuri Reckless Love? Miksei mikä tahansa muu Suomen lukemattomista kunnianhimoisista hevibändeistä?

Siirrytään ajassa pari viikkoa eteenpäin ja paikassa parituhatta kilometriä koilliseen: Tampereelle.

Reckless Loven laulaja Olli Herman astelee Koskikeskuksessa sijaitsevaan ravintolaan. Hänellä on vaalennettu pitkä tukka, hieman meikkiä, tiukat farkut, teräväkärkiset buutsit ja valkoinen hapsutakki.

Ja hän on saanut taas luvan käyttää ääntään!

Kuopiosta jo aikaa sitten pois muuttanut Olli on tuore tamperelainen.

"Kai mä olen Juicen jäljillä, kun oon tullut Savosta Tampereelle", hän nauraa. "Soittajalle on aika sama, mistä se reissuun lähtee."

Olli sanoo, että hänestä tuli rocklaulaja, koska hän kuuli kouluikäisenä Guns N'Rosesin Axl Rosea. Ulkoisesti Olli muistuttaa enemmän Michael Monroeta, mikä on huomattu varsinkin Britanniassa.

"Niitä ihmetyttää, kun me kerrotaan, että Hanoi Rocks ei ole meille niin suuri juttu."

Olli törmäsi Michael Monroen nimeen ensi kertaa Guns N'Rosesin levynkannessa.

Vasta paljon myöhemmin hänelle selvisi, että tämä levyllä vieraileva muusikko olikin suomalainen ja myös Hanoi Rocks -yhtyeen laulusolisti.

"Mike Monroe on mahtava ammattilainen, mutta Hanoi Rocks oli huipulla 80-luvun alussa, eli silloin kun me synnyttiin, ja sen jälkeen ne asui pitkään ulkomailla."

Suomalaisessa rockissa hyväntuulisella, räiskyvällä ja avoimen hittihakuisella Reckless Lovella ei ole kovin paljon hengenheimolaisia. Mollissa kulkeva ja raskaasti jyskyttävä suomalainen metalli ei ole koskaan tuntunut omalta.

Reckless Love itse näkee vanhemman polven bändeissä yhden esikuvan tai ainakin henkisen innoittajan.

"En mä tiedä, onko suomalainen rock aina niin synkkää, onhan täällä Popeda, joka on maailman suomalaisinta ja hyväntuulisinta rockia", Olli sanoo.

Salaisuus piileekin siis positiivisuudessa, joka on suomalaisten bändien ilmaisussa harvinaisempaa.

Olli puhuu "hyvän tuulen hevistä", ja sitä voi yrittää ymmärtää hänen lapsuutensa elämysten kautta.

"Muistan lapsuudesta, että oli kesäpäivä ja istuin isän ruskean Volvon takapenkillä syömässä jätskiä ja radiosta tuli David Lee Rothin Just Like Paradise. Se oli ensimmäinen biisi, jonka muistan."

"Yläasteella ollessa ei ollut suurempaa bändiä kuin Nirvana, mutta muhun se ei vaan iskenyt. Ehkä siinä oli auktoriteettikapinaa, kun kaikkialta työnnettiin sitä bändiä, niin halusin mieluummin pitää kiinni mun Guns N'Roses -levyistä. Tai ehkä mun suu ei vain taivu väärinpäin. En tajua sitä logiikkaa, että joku käyttää kovalla työllä ansaitsemansa rahat siihen, että menee katsomaan sitä kun joku tuijottaa kengänkärkiään ja valittaa kuinka sitä vituttaa. Jos tarjolla on maailman parhaat bileet, räjähdyksiä ja tyttöjä bikineissä, niin mä valitsen sen."

Ennen Reckless Loven läpimurtoa Olli ehti laulaa vähän aikaa toisessakin yhtyeessä. Ruotsalainen Crashdiet, jonka idolit ovat samoja 80-luvun amerikkalaisia tukkahevibändejä kuin Recklessa Lovellakin, jäi alkuvuodesta 2006 ilman laulajaa. Yhtyeen solisti oli kärsinyt huumeongelmista ja masennuksesta ja tehnyt itsemurhan.

Olli ei ollut koskaan tavannutkaan Crashdietin jäseniä, mutta tunnisti yhtyeessä tutun tyylin ja tarjosi itseään laulajaksi.

Heti seuraavana päivänä tuli paluupostia, jossa Ollia pyydettiin Tukholmaan.

Hän oli Crashdietin solistina puolitoista vuotta ja teki sinä aikana satakunta keikkaa eri puolilla Eurooppaa ja yhden albumin. Olli oppi paljon ammattimaisen rockbändin työtavoista, mutta halusi lopulta takaisin omaan yh-tyeeseensä.

"Crashdietillä on surullinen tarina, ja ne tekee surullista musiikkia. Jos luontainen palo on johonkin muuhun, niin ei sitä oikein yhtä levyä pidempään voi tehdä. Reckless Love on bilemeininkiä."

Bileisiin tulee loppusyksystä pieni tauko, kun Olli alkaa vetää yhtä Kuorosota-ohjelman kuoroa, Kuopiossa tietysti.

"Siitä on tullut vähän sanomista, ja kai siinä on katu-uskottavuuden menetystä jotkut pelänneet, mutta mä olen sanonut, että eihän meillä mitään katu-uskottavuutta ole ollut ennenkään."

Kuorosodassa Olli aikoo käyttää samaa taktiikkaa kuin bändissäänkin.

"Kasarihevibiisithän on jo sellaisenaan valmiita, niissähän on aina kertosäkeessä iso kuoro", hän nauraa.

Samaan aikaan Reckless Love pitää keikkataukoa ja valmistelee kappaleita tulevalle levylleen. Se voi olla valmis ensi syksyllä, ja jos hyvin käy, Reckless Love kiertää vuoden päästä taas maailmaa, nyt vain isommissa keikkapaikoissa.

Ja kenties keikkapaikan ulkopuolella seisoo taas poliiseja, tällä kertaa faneja rauhoittamassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi