4.8.2011 14:30
Vivian Nieminen ei ikinä palaisi vanhaan työpaikkaansa.
Työnantajan on helppo viilata linssiin nuorta, joka ei usein tunne oikeuksiaan. Tässä 37 tositarinaa työelämän kolhimisista, olkaa hyvät.
"Matkaoppaana työskennellessäni saatoin saada pienestä rikkeestä rangaistuksena kynien teroittamista yömyöhään."
Nainen (ikäryhmä 20–25 vuotta)
"Suullisen sopimuksen mukaan palkkapäivä oli kerran kuussa. Todellisuudessa palkka maksettiin pimeänä kolmessa erässä kuun aikana ja sitä piti anella vetoamalla esimerkiksi vuokranmaksupäivään. Joillain työkavereillani oli saamatta monen kuukauden palkka.
Pomo käytti myös huumausaineita eikä kovin huomaamattomasti. Eräänä aamupäivänä hän tuli asiakkaiden eteen valkoista pulveria nenässään. Hän myös pyysi työkaveriani hankkimaan vapaa-ajallaan hänelle hasista. Kun tämä yritti kieltäytyä, pomomme uhkasi häntä.
Pomoni hotellihuoneessa kävi paljon naisia, välillä myös maksullisia. Kerran hän vaati, että menisin vaihtamaan huoneen lakanat puhtaisiin tällaisen visiitin jälkeen.
Tiesin, että kieltäytyminen johtaisi irtisanomiseen."
Nainen, 21
"Työskentelin pr-henkilönä risteilyaluksilla. Työehtojen mukaan minulle kuului oma hytti. Joskus hyttini oli kuitenkin tuplabuukattu, joten jouduin jäämään kuivalle maalle. Työnantajani ei tehnyt asialle mitään, eikä palkkaa korvattu."
Nainen (20–25)
"Esimieheni katseli takahuoneessa valvontakamerasta työntekijöiden tekemisiä."
Nainen (20–25)
"Taustaksi kerrottakoon, että minulla on lievä CP-vamma. Olin 24-vuotiaana kesän kassatyössä henkilöstövuokrausyrityksen kautta. Emme saaneet itse laskea rahoja, vaan ne piti laittaa turvapusseihin kaupan takahuoneessa. Kaikki meni hyvin, pidin asiakkaista ja työstäni.
Juuri ennen tuon kesän Espanjan-matkaa vuokrafirman pomo kertoi kaupasta tulleen valituksen, jonka mukaan käteni olivat tärisseet asiakaspalvelutilanteissa. Kerroin asiallisesti, mihin se liittyy ja että neurologit eivät ole kehittäneet lääkettä sen poistamiseksi, joten sen kanssa on elettävä.
Pomo sanoi, että jos et keksi jotain keinoa, lähdet menemään.
Matkan jälkeen aloin saada samaiselta pomolta puheluita. Hän väitti minun hukanneen rahaa ja pullokuitteja. Epävarmuuksissani uskoin, kunnes soitin kaupan mukavalle kassavastaavalle, joka kertoi päivän tuottoni olleen sentilleen tasan. Pomo taas oli väittänyt, että kassasta puuttui vähintään 200 euroa.
Irtisanoin itseni enkä koskaan vienyt juttua eteenpäin. Tämän jälkeen olen pelännyt työelämää.
Uskon edelleen, että firman pomo savusti minut ulos vammani vuoksi."
Nainen (20–25)
"Olin kesätöissä hyllyttäjänä henkilöstövuokrausfirman kautta isossa tavaratalossa. Palkkaa sain 2,50 euroa tunnissa."
Nainen (20–25)
"Kahdeksan tunnin työpäivään sisältyi yksi viidentoista minuutin tauko. Tuntipalkka jäätelön myynnistä oli vain 6,80 euroa, koska olin työnantajani mukaan harjoittelija. Olin kuitenkin ainoa myyjä työpisteessä ja hoidin hommat kuin kuka tahansa kauemmin työssä ollut."
Nainen (20–25)
"Työntekijöiltä vaadittiin enemmän lojaaliutta, vaikka kaikki työntekijät tekivät sairaanakin töitä. Tämä siksi, ettemme saaneet sairausloma-ajalta palkkaa."
Nainen (20–25)
"Kahvilassa, jossa työskentelin, ei maksettu iltalisiä eikä palkkaa sairausloma-ajalta. Kun työntekijä huomautti asiasta, hän ei saanutkaan enää vuoroja eikä seuraavana vuonna työpaikkaa."
Nainen (20–25)
"Toimin lukion jälkeen osa-aikaisena myyjänä pienessä kenkäliikkeessä Helsingin keskustassa. Haastattelussa pomo puhui 7,50 euron tuntipalkasta, mutta ilmoitti sen myöhemmin olevan 7 euroa tunnissa. En sanonut vastaan, koska olin kuullut, että Hesburgerissa se voi olla jopa 6 euroa tunnissa. Minusta tuntui, että jos vaadin liikaa, saan varmasti potkut. Uuden työpaikan löytäminen niin nuorella iällä ja niin vähällä työkokemuksella olisi vaikeaa.
Myymälää oltiin vasta laittamassa pystyyn, eikä meillä ollut edes kassaa, vain pieni rahalipas ja korttien lukulaite. Kaikki oli epäselvää ja kaoottista. Pomo ei tehnyt kanssani työsopimusta, ja kun itse kyselin, milloin voisin sellaisen allekirjoittaa, hän sanoi: 'Ei nyt aleta mitään semmosia, kun tämä tilanne on nyt vähän tällainen.'
En tiedä, mitä hän tarkoitti, mutta jätin asian sikseen. Jälkeenpäin ajateltuna tein todella tyhmästi, kun en vaatinut sopimusta. Mutta niin nuorena vielä luottaa aikuiseen.
Myöhemmin minulle annettiin kuukausien ajan seitsemän päivän työputkia. Pomon vaimo hoiti rahatilityksen ja palkka-asiat. Usein hän uhkaili, että jos tekisin virheen rahojen kanssa, hän ottaisi erotuksen suoraan palkastani. Hän soitteli pääkonttorista myymälään, kiroili ja uhitteli.
Ilman kassaa myyminen ja varaston seuranta oli hankalaa. Lauantailisät sain vasta, kun niitä itse pyysin. Pomon vaimo valitteli, että minun pitäisi itse laskea tunnit, jotka olin tehnyt lauantaisin, koska hänellä ei ollut aikaa: 'Mun pitää laskea 12 ihmisen palkat. Luuletko neiti, että mulla on aikaa alkaa laskea sun tunteja?'"
Nainen, 21
"Työskennellessäni kassamyyjänä ja tarjoilijana en saanut yö-, pyhä- tai iltalisiä. Työntekijöille tehtiin selväksi, että jos joku panee kampoihin, työtunnit tippuvat vauhdilla alas.
Kun viimein eräs työntekijä uskaltautui tekemään asiasta ilmoituksen, työsuojeluviraston tarkastaja tuli paikalle. Mitään muutosta ei kuitenkaan tapahtunut tämänkään jälkeen."
Nainen (alle 20 vuotta)
"Pomot kertovat avoimesti alaisilleen toisten työntekijöiden sairauslomien tai potkujen syitä ja muita henkilökohtaisia asioita."
Nainen (20–25)
"Työnantajani ei lähetä minkäänlaista palkkakuittia, vaan tilille ilmestyy epämääräinen summa, joka yleensä vastaa suurin piirtein tehtyä tuntimäärää." Nainen, 23
"Minulle maksettiin puolitoistakertainen palkka, jotta en puhuisi eteenpäin työpaikkani laittomista työoloista."
Nainen, 22
"Suosittu helsinkiläinen yökerho ilmoitti työsopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä tuntipalkan olevan 9,50 euroa ilman pyhä- tai yölisiä. Protestoidessani surkeaa palkkaa vastaan ravintolapäällikkö kommentoi: 'Jos ei palkka kelpaa, niin voimme ottaa jonkun toisenkin.'"
Nainen, 25
"Minut lähetettiin usein kotiin töistä ennen työvuoron loppumista siksi, että ravintolassa oli hiljaista. Kun kysyin pomoltani toimintatavan oikeudenmukaisuudesta, pomo totesi: 'Eihän se ole, mutta jos alat hankalaksi niin sinulle ei ole listassa tunteja.'"
Nainen (20–25)
"Soittaessani pomolleni kertoakseni, että olen sairas enkä voi tulla töihin, hän kysyi, olenko jo hankkinut itselleni tuuraajan."
Nainen, 24
"Työnantajani ei noudattanut alan työehtosopimusta: iltalisiä, arkipyhäkorvauksia tai palkkaa sairausloma-ajalta ei maksettu. Työsopimukset tehtiin määräaikaisiksi laittomin perustein.
Taukoja ei saanut pitää, jos työpäivä alitti kahdeksan tuntia. Myös oikeus vuosilomaan yritettiin salata."
Nainen (20–25)
"Myin mansikoita seisaaltani pitkiä päiviä ulkona. Jos halusin vessaan, jouduin soittamaan kaverilleni, josko tämä voisi vahtia mansikoita sen aikaa, kun itse käyn vessassa.
Usein oli pakko jättää koju vahtimatta ja toivoa, ettei kukaan varasta."
Nainen (20–25)
"Aloitin työt osa-aikaisena vaatemyyjänä toukokuussa 2010. Minuun oltiin niin tyytyväisiä, että toimitusjohtaja halusi tehdä minusta pian osastovastaavan.
En saanut negatiivista palautetta koko neljän kuukauden koeaikani kuluessa. Päivää ennen kuin koeaika loppui, myymäläpäällikkö ilmoitti, että minut irtisanotaan välittömästi. Syytä tiedustellessani todettiin, että irtisanominen perustuu koeaikaan. Välittömästi irtisanomisen jälkeen tilalleni alettiin etsiä uutta työntekijää.
Irtisanomiseni jälkeen yrityksestä on irtisanottu samasta syystä kolme työntekijää, ja minun siellä työskennellessäni potkut sai kaksi henkilöä."
Mies, 24
"Torikahvilassa pomo valehteli maksavansa työehtosopimuksen mukaista tuntipalkkaa, vaikka palkka oli siitä 70 prosenttia. Työvuoroja ei suunniteltu kahta päivää pidemmälle, koska sade kuulemma saattoi sotkea suunnitelmat. Koko ajan piti olla lähtövalmiina töihin. Yrittäjän riskin kannoimme siis me nuoret kahvilatytöt."
Nainen (20–25)
"Työnantajani oli varakas perhe, jonka kotona hoidin heidän kahta kouluikäistä lastaan. Ilmoituksessa luvattiin 10–15 työtuntia viikossa, mutta todellisuudessa tarjolla olikin vain yksi kolmen tunnin työvuoro viikossa. Suostuin työsuhteen alussa alhaiseen palkkaan sillä ehdolla, että saan korvausta työmatkoistani. Vielä en ole sitä pyynnöistäni huolimatta saanut."
Nainen (20–25)
"Saan kohtuuttoman pientä palkkaa, kuten useimmat muutkin yrityksessä työskentelevät opiskelijat. Palkkaneuvotteluissa ammattiliiton palkkasuosituksiin viittaaminen aiheuttaa lähinnä hilpeyttä, koska 'eihän kukaan palkkaansa liitolle ilmoita, jollei ole siihen erityisen tyytyväinen'."
Nainen (20–25)
"Kun olin töissä mansikkamaalla, nuorta työtoveriani puraisi kyynpoikanen. Sen sijaan, että työnantaja olisi kuljettanut uhrin terveyskeskukseen, hän laittoi tämän pyöräilemään kotiinsa kymmenen kilometrin päähän. Kerran työnantaja luuli työtoverini valehdelleen hänelle, mistä rangaistuksena kuristi tätä ja uhitteli tälle."
Nainen (20–25)
"Olin kunnalla kesätöissä siivoamassa. Minulle maksettiin 2,60 euron tuntipalkkaa. Samaa työtä tekevät ammattisiivoojat saivat työehtosopimuksen mukaisen tuntipalkan."
Nainen (20–25)
"Kun työskentelin osa-aikaisena tarjoilijana, eräs esimies kysyi minulta, haluaisinko tehdä kokopäivätyötä hänen tuttunsa firmassa. Vastasin myöntävästi ja annoin hänelle puhelinnumeroni. Seuraavana aamuna sain mieheltä seksiviestejä puhelimeeni.
Kokopäivätyön aloitettuani firman osti vanhempi miesomistaja. Hän oli luonteeltaan erittäin epästabiili ja hiillosti kaikkia työntekijöitä huomauttelemalla henkilökohtaisista asioista. Lopulta hän suuttui minulle jostain tyhjänpäiväisestä ja heitti keittiöveitsen ohitseni tarkoituksella."
Nainen (20–25)
"En saa ilta- tai viikonloppulisiä. Eivät kuulemma kuulu alan henkeen."
Nainen (20–25)
"Työsopimuksessa oli kohta, jonka mukaan työntekijä suostuu tekemään töitä sunnuntaisin ilman lisäkorvausta. Jos ei allekirjoittanut, ei työtä tietenkään saanut. Tuntipalkka oli vajaat kuusi euroa."
Nainen (20–25)
"Yksityisessä kuntokeskuksessa työskennellessäni palkkaa ei maksettu kertaakaan ajallaan. Muutaman kerran tulin aamuvarhain töihin ja löysin pomoni kuntokeskuksen tiloista sammuneena. Sain ajettua hänet toimistoon nukkumaan juuri ennen kuin ensimmäiset asiakkaat saapuivat jumppatunneille.
Eräänä palkkapäivänä pomoni soitti minulle ja ilmoitti, ettei voi maksaa palkkaani, koska yritys on mennyt konkurssiin."
Nainen, 23
"En saanut puolen vuoden aikana pyynnöistäni huolimatta työsopimusta."
Nainen (20–25)
"Olin lukiossa kesätöissä siivoojana erään lentoyhtiön teknisellä alueella. 99 prosenttia muista työntekijöistä oli miehiä, ja nuorena tyttönä sain paljon huomiota.
Useimmat työntekijät olivat mukavia, mutta pari asemastaan tietoista vanhempaa miestä alkoi aina keskustella kovaan ääneen ruumiinrakenteestani, hiuksistani ja ulkoisista avuistani, kun siivosin heidän työpistettään. Toisella oli myös tapana seurata minua vessoihin ja käydä tarpeillaan juuri ennen kuin minun piti aloittaa pyttyjen ja peilien peseminen.
Valitin lopulta asiasta pomolleni, joka sanoi vaivautuneena: 'tällaista tämä nyt vain on', eikä tehnyt asialle mitään."
Nainen (20–25)
"Olin opiskelujen ohessa suuren henkilöstövuokrausyrityksen palkkalistoilla. Työskentelin kaupan alan yrityksissä useamman vuoden. Sairastin koko ajan masennusta.
Yhdessä myymälässä oli vakituinen työpaikka auki, hain sitä innolla ja sain sen. Paljastui, että myymälässä oli varkaita joka päivä. Työkaverini sai kerran turpiin, ja minuakin tönittiin ja potkittiin. Myymälässä oli lisäksi jatkuvasti todella kova kiire.
Koin työn liian rankaksi ja irtisanouduin vajaan parin kuukauden jälkeen, minkä jälkeen palasin henkilöstövuokrausyrityksen leipiin keventynein mielin.
Eräänä päivänä pomoni soitti ja sanoi, että minusta oli valitettu ja että minun pitäisi tehdä työni paremmin tai saisin potkut. Masennukseni paheni, aloin epäillä jokaista toimintatapaani ja saada itsetuhoisia ajatuksia. Keikkatyö oli ollut ainoa asia, joka piti minut kiinni arjessa. Pian jäin kokonaan pois töistä."
Mies (20–25)
"Esimieheni totesi tänään: 'Tee sinä noita tyttöjen juttuja ja anna miesten tehdä oikeaa työtä.'"
Nainen (20–25)
"Palkkaani ei maksettu oikein kertaakaan puolentoista vuoden aikana.
Aluksi en uskaltanut mainita asiasta pomolleni, koska työkaverini olivat kertoneet hänen olevan todella arvaamaton. Kun rohkaistuin ja soitin hänelle, hän lupasi korjata asian, muttei tehnyt sitä kuitenkaan."
Nainen (20–25)
"Olin kesän töissä allasbaarissa, jossa lämpötila oli koko ajan +30:n ja+35 asteen välillä. Usein tuntui, että taju lähtee, mutta opiskelijaelämän jälkeen palkka tuntui hyvältä, joten en valittanut."
Nainen (20–25)
"Työskentelin harjoittelijana mainosalan yrityksessä puoli vuotta. Viikosta toiseen anelin työsopimusta. Aina ei perjantainakaan tiennyt, oliko maanantaina tarkoitus tulla töihin.
Eräänä maanantaina matkalla töihin minulle soitettiin ja kerrottiin, ettei minua enää tarvita. Yritys hakee tälläkin hetkellä uutta harjoittelijaa väläyttämällä mahdollisuutta pidempiaikaisesta paikasta."
Nainen (20–25)
Mistä apua? 4.8.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.
THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.
YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.