lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Operaatio Tiedonhaku

17.6.2010 13:09

Olli Urpela

Merellä Summan tehdasta vakoillaan kiikarein, maalla Google Maps -mobiilisovelluksen avulla.

Merellä Summan tehdasta vakoillaan kiikarein, maalla Google Maps -mobiilisovelluksen avulla.

Sukellusvene?

Paattimme kaikuluotain reagoi johonkin.

"Virhekaiku", ruoria pitelevä valokuvaaja toppuuttelee.

Pian luotaimen näyttö normalisoituukin. Sen mukaan veneen alla on vain 8, 5 metriä vettä.

Kellumme Suomenlahdessa Haminan Summan tehtaan edustalla ja kiikaroimme rantaa. Kukaan ei liiku tehtaan pihalla. Hiljaista on kuin. . . palvelintehtaalla.

Helmikuussa 2009 Stora Enso kertoi myyneensä edessämme olevan laitoksen 40 miljoonan euron kauppahinnalla. Ostaja oli Google, joka tunnetaan maailman suosituimmasta hakukoneesta.

Yhtiö kertoi tekevänsä tehtaasta palvelinkeskuksen. Sinne tulisi siis tuhansia tietokoneita, jotka etsivät tietoa nettihakuja tekeville ihmisille.

Tammikuussa 2010 firma järjesti toimittajille kiertokäynnin Summaan. Lehdistölle näytettiin tyhjiä teollisuushalleja.

Vastaukset kysymyksiin olivat ympäripyöreitä.

Ei kerrottu, keitä keskus tulee palvelemaan eikä millaisia laitteita siellä tulee olemaan. Havainnollistavia valokuvia näytettiin, mutta nekään eivät esittäneet Googlen omaa palvelinkeskusta. Firma kun ei kuulemma salli keskuksiensa kuvaamista.

Joissakin tällainen salamyhkäisyys herättää tervettä epäluuloa.

Nettifoorumeilla Summan tehtaan ympärille kehitelläänkin jo villejä salaliittoteorioita.

"Summaan lopultakin saadaan Naton tutka, etc -asema. Antenni voidaan panna mille hyvänsä lähikukkulalle, ja muu elektroniikka Googlen tiloihin", nimimerkki durian kirjoittaa.

"GOOGLE = NASA / CIA", nimimerkki Harmaasusi veikkaa.

"USA:n vakoilucenter se on eikä mitään muuta", joku tietää.

Googletetaanpa vähän.

Googlen omilla sivuilla kerrotaan, että yritys halusi Haminaan, koska kaupunki "tarjoaa erinomaisen yhdistelmän toimivaa energiainfrastruktuuria, kehityskelpoista maa-aluetta ja palvelinkeskukselle sopivaa työvoimaa".

Googlen mukaan palvelinkeskus on "laitos, jossa on paljon suuria tietomääriä sisältäviä ja käsitteleviä palvelimia eli tietokoneita".

Mahdollisista vakoilutoimenpiteistä ei firman sivuilta löydy halaistua sanaa. Hakusanat "Google Summa vakoilu" eivät myöskään tuota relevantteja tuloksia.

Koska modernit hakumenetelmät eivät johda mihinkään, on otettava vanhat konstit käyttöön.

Niinpä kökötämme nyt veneessä Summan edustalla ja kiikaroimme tehdasta, jossa ei tapahdu mitään.

Sen verran näkymä tosin kertoo, että Summassa on tehty isoja muutostöitä. Pihalla on ruosteisia koneenosia ja tonneittain kivimurskaa.

Jotain on pistetty palasiksi.

Tehtaan lähimaastoon on sentään noussut kolme valtavaa tuulivoimalaa, ja neljättä pystytetään. Sivuillaan Google kertoo, että se haluaa olla ympäristöystävällinen yritys. Sillä on jopa RE

Lienevätkö voimalat osa tätä hanketta?

Mieleen tulevat Bond-elokuvat, joissa pahisten peitefirmana toimii ympäristöystävällinen korporaatio, jolla on jalot periaatteet.

Kulissien takana kuitenkin jemmataan ydinpommeja, joilla on tarkoitus räjäyttää pari suurkaupunkia ja kiristää miljoonia dollareita Yhdistyneiltä Kansakunnilta.

Mereltä käsin ei näy minkäänlaisia viitteitä maailmaan tuhoon tähtäävistä toimista, joten siirrämme vakoiluoperaation maihin.

Hyvin nukutun yön jälkeen soluttaudumme paikallisväestön keskuuteen. Tunnelma Haminan torilla on pysähtynyt.

Osuuspankin mittari näyttää 28:aa lämpöastetta.

Taksikuskit näkevät ja kuulevat työssään kaikenlaista, joten lähestymme paria parkkipaikan laidalla seisoskelevaa suharia.

"Se on niin salaista puuhaa, että ei pysty vastaamaan", toinen kommentoi Googlea.

"Ei sieltä hihkuta meille mitään", toinen väittää.

Molemmille tulee äkkikiire. He harppovat pois ja menevät sisään autoihinsa.

Omituista.

Torin laidalla on luomukauppiaan koju. Kenties siellä on pyörinyt kalifornialaisia googlelaisia?

"Ei oo ainakaan kukaan asiakas tunnustautunut", kauppias Matti Kunnari kertoo pettymykseksemme.

Myöskään viereisellä nakkikioskilla ei googlelaisia ole nähty.

"Ei voi tietää, kuka on siellä töissä ja ei", Merja Viberg summaa.

Torikahvilan pöydässä istuu joukko kahvittelijoita. Tupakkaa poltteleva mies esittäytyy Ilkka Nikupaavoksi ja kertoo, että he ovat kaikki entisiä Summan tehtaan työntekijöitä.

Hänen mielestään on se ja sama, mitä tehtaalla tapahtuu, kunhan yritys työllistää paikallisia. Firmalla on tosin hieman epäilyttävä maine täälläkin.

"Onkohan tuo Googlen kamera?" hän osoittaa läheistä valvontakameraa. "Ne kuvaa ihmisten takapihallakin nykyään."

Entisille summalaisillekaan ei ole tehtaan tapahtumista paljon hiiskuttu. Joku tietää, että alueelle rakennetaan uutta tietä ja että siellä on tehty isoja purkutöitä, mutta siinäpä se.

"Kaikki on niin salaperäistä. Mutta mehän voitaisiin ruveta teidän vakoojiksi, kun me tunnetaan paikat siellä", Kari Kurkiluoto ehdottaa.

Kiitos ei. Hoidamme itse omat vakoilumme.

Seuraavaksi käymme hevostarvikkeita myyvässä Hevosväylässä. Ehkä "hevosmiesten tietotoimistossa" on parempaa tietoa asioista.

Ei ole. Tiskin takana seisova Satu Häyry on tutustunut Googleen lähinnä asiakkaana.

"Olen käyttänyt Google-markkinointia."

Hevosväylän vieressä on kynsistudio. Jemina Lehto sanoo, että kynsistudion tuolissa ei ole edes juteltu mistään Googleen liittyvästä.

Mistä täällä sitten puhutaan?

"Kynsistä. Se on se yleisin."

Lähin kontakti Googleen saadaan paikallisen Gebardi-baarin terassilta. Niilo Niemelä siemailee juomaansa ja kertoo, että hänen siskonpoikansa sai työpaikan Googlesta.

"Kyllä se siellä tykkää olla, mutta en tiedä, mitä hän siellä tekee."

Se johtolanka loppuu siihen. Terassin väellä on kyllä muuten paljon sanottavaa asiasta.

"Google ei näy kapakoissa, niin kuin paperimiehet näkyi ennen", Jyrki Upero kertoo.

Kapaksi esittäytyvä kaveri suhtautuu firmaan skeptisesti.

"Se on hämärä koko Google. Normaali ihminen ei tiedä siitä mitään. Ja miksi niillä on niin isot tilat. Ei käsitä", hän ihmettelee.

"Ei se ole aina niin kuin sen pitäisi olla. Ei ole ongelmia, mutta se on vähän hidas", Niemelä kertoo omasta Google-suhteestaan.

Porukasta ainoastaan Kapa uskoo vakoilusyytöksiin. Upero ei moisia teorioita sulata.

"Ne saa jo nyt meiltä niin paljon tietoa."

Google Maps -palvelun avulla löydämme tiemme tehtaan pääportille.

On hiljaista.

Parkkipaikalla on vain kaksi autoa. Käki kukkuu.

Portin vieressä on matala rakennus, jonka yhdellä sivulla kyltti kertoo, että täältä pitäisi saada informaatiota. Hienoa.

Sisällä on asiointiluukku, jonka toisella puolella istuu kaksi harmaisiin työasuihin pukeutunutta vartijaa, nuori mies ja nainen. Autot pihassa lienevät heidän.

Valvomon ruuduilla näkyy valvontakameran kuvaa eri puolilta tehdasaluetta. Yhdellä näytöllä pyörii televisio-ohjelma. Katsomiskulmastani ei selviä, mikä kanava on kyseessä.

Millään ruuduista ei ole Googlen hakupalvelu auki.

"Täälläkö se Google nyt sitten on?" avaan keskustelun.

"Ei kommentoida", nainen sanoo.

Jatkan kyselyä: "Mitäs täällä oikein tapahtuu?"

"Ei kommentoida."

"Onkos teillä vaitiolovelvollisuus?"

Molemmat vartijat tuijottavat minua kiusaantuneina.

"Mitä tapahtuu, jos te kommentoitte?"

"Ei kommentoida."

Tuijotamme toisiamme.

"Eiköhän tää ollut tässä?" nainen ehdottaa.

Työnnän pääni luukusta. Pöydällä on käyntikortti, jossa on Googlen logo.

"Älä rupea tutkimaan, mitä täällä on, ja kirjoita sinne", nainen älähtää.

"Revi se lappu", hän käskee.

"Ai tämä missä lukee 'ei kommentoida', 'ei kommentoida', 'ei kommentoida'?" kysyn.

Ajamme vähän kauemmas portilta. Vartijat eivät lähde peräämme.

Mutta hetken kuluttua edestämme kaasuttaa kiiltävän musta Volvo, jossa on tummennetut lasit. Se menee tehtaalle päin.

Ehdimme nähdä, kuinka puomit nousevat Volvon edestä, kun se ajaa tehdasalueelle.

Jäämme odottamaan.

Reilun tunnin kuluttua sama Volvo poistuu tehtaalta.

Lähdemme takaa-ajoon.

Volvo ajaa Haminaan ja kaartaa siellä huoltoaseman pihaan.

Autosta nousee mies.

Hän on kasvonpiirteiltään kalifornialaisen oloinen, ruskettunut. Päällään hänellä on shortsit ja purjehdusvaatteistaan tunnetun Nautican paita.

Sisällä mies tilaa kalakeittoa.

Kun myyjä on antamassa vaihtorahaa, seteli tippuu keittoon.

"It's okay", mies sanoo ja pyyhkii seteliään kuivaksi.

"Fishy money."

Syötyään hän tulee ulos huoltamolta.

"Anteeksi", lähestyn häntä.

"Olimme tuolla tehtaan luona ja näimme, että autosi tuli sieltä ulos. Tuota... olisikohan mahdollista kysyä pari kysymystä Googlesta?"

Mies nauraa.

"Te olette seuranneet minua! You bastards!"

Mies kertoo nimekseen Steve. Hän sanoo olevansa rakennustöiden valvoja ja työskentelevänsä Googlelle konsulttina. Keikka Suomessa kestää kaksi viikkoa.

"Täällä on tylsää, enkä ole löytänyt halpoja naisia", Steve sanoo. "Hei älä kirjoita tuota ylös!"

Steve on majoittunut Kotkaan. Helsingissäkin hän kävi, mutta siellä satoi.

"Mietitäänpä, mitä voin kertoa teille... Hemmetti, minähän saan potkut tämän vuoksi", Steve sanoo.

"Tehän tiedätte ne korkeat tuulimyllyt? Niillä ei ole mitään tekemistä Googlen kanssa. Mutta senhän se tiesitte?"

"Öö... ei."

Mitä sinne tehtaaseen sitten oikein rakennetaan?

"Kun tehdään Google-hakuja, tarvitaan paljon tietokoneita", Steve selittää. "Tietokone on kuin auto. Sitä pitää jäähdyttää."

Steve kertoo, että yksi Googlen Summaan tulon syistä oli ilmainen jäähdytysvesi.

Hyvä – tietolähteemme alkaa vuotaa. Jatkamme kuulustelua. Miksi yhtiö on niin salaileva?

"Ei ole mitään salaisuuksia. Tehän tiedätte, mitä Google tekee."

Steve veikkaa, että yhtenä syynä niukkaan tiedotuspolitiikkaan ovat Googlen aiemmat huonot kokemukset.

"Yhdessä USA:n kaupungissa oli ripustettu Welcome Google -lakanat teiden varsille ennen kuin asia oltiin edes julkistettu", hän kertoo.

"Toisaalta niinhän sen pitäisi ollakin, sen sijaan että ihmiset kyselisivät, että mitä Google oikein täällä tekee. Sanoisivat mieluummin tervetuloa. He laittavat kuitenkin paljon rahaa tähän. Tehtaalla tulee olemaan 80–100 työntekijää."

Hups.

"Minä en muuten sitten sanonut tuota!"

Kysyn, voisimmeko päästä tehdaskierrokselle.

"Ette, ellette tuo naisia mukananne", hän vastaa.

Lopuksi kättelemme. Annan Stevelle käyntikorttini.

"Minun täytyy nyt lähettää sähköpostia ihmisillemme siitä, että olen jutellut teidän kanssanne."

Steve kävelee Volvoonsa, ottaa Blackberry-tyylisen puhelimensa esiin ja alkaa näpytellä viestiä.

Pari viikkoa myöhemmin sähköpostiini saapuu kutsu:

"Tervetuloa lehdistövierailulle Googlen tulevaan palvelinkeskukseen Haminassa."

Kuvia saa ottaa, kysymyksiä kysyä ja kevyt lounaskin luvataan. Bussikuljetus Summaan lähtee Kiasman edestä torstaina 17.6.

Samana päivänä kuin tämä lehti painetaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

NytTen
nousussa

AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.

laskussa

THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.

hyllytetty

YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.