Päivät Helenan kanssa

100

Täällä Helena Petäistö, Pariisi.

Täällä seitsemännen kaupunginosan kadulla. Kanelinvärisessä takissa, jonka alla on sininen näyttävästi koristeltu villatakki. Meikki on tehty huolellisesti, niin kuin aina. Nyt luomissa on vaaleanpunaista.

Käsipuolessa keikkuu kassi, sillä Petäistö on työtehtävissä. Hän on menossa tiedotustilaisuuteen Ranskan maatalous- ja kalastusministeriöön.

Helena Petäistö on se television pastellinsävyinen nainen, joka kauniisti sointuvalla tummalla äänellään pitää meidät suomalaiset ajan tasalla siitä, mitä Ranskassa ja EU:ssa tapahtuu.

MTV3:n kirjeenvaihtaja nousee ministeriön toiseen kerrokseen pieneen saliin. Petäistö istuu eteen, sillä hän ei ole takarivin tyttö. Hän on suomalaisen uutismaailman tähti, ja kyllä nämä täälläkin hänet tietävät. Sen huomaa vähän myöhemmin.

Tiedotustilaisuudessa puhutaan ranskalaisen viinin viennistä. Se pitäisi saada kasvuun, kun ranskalaiset itse eivät vedä viiniä entiseen tahtiin. Vielä 25 vuotta sitten ranskalainen joi 105 litraa viiniä vuodessa, nyt enää 53.

Ministeri Michael Barnier vastailee toimittajien kysymyksiin, mutta katselee välillä kattoon ja seinille – ja välillä Petäistöä, joka korjailee toistuvasti kampaustaan.

Sitten tulee Petäistön vuoro kysyä. Komea ministeri tapittaa häntä puhuessaan herkeämättä.

Kun tilaisuus on ohi, ministeri tulee tapaamaan Petäistöä, joka on parkkeerannut itsensä strategisesti oikeaan kohtaan kapealle käytävälle.

Poskisuudelmat lentävät!

Petäistö ja Barnier sopivat haastattelusta. Muut toimittajat ministeri ohittaa.

Tilaisuuden jälkeen palatsin käytävällä tarjoillaan pientä suolaista ja makeaa. Petäistö syö pienen leivoksen ja kertoo, että kun Ranskan hallitus vaihtuu, hän katsoo aina ensimmäiseksi uuden hallituksen nimilistalta, onko joukossa tuttuja ministereitä. Jos on, kuten poskisuudelma-Barnier, Petäistö tietää, että työ on jatkossa huomattavasti helpompaa.

Pariisissa työskentelee 1 000 ulkomaista kirjeenvaihtajaa. Tietoa on vaikea saada, ja ainainen byrokratia vaikeuttaa työtä.

"Byrokratia-sanakin tulee Ranskasta", Petäistö huomauttaa.

Siinä saa todellakin mennä eturiviin istumaan, että pienen Suomen kirjeenvaihtaja huomataan.

Siitä huolimatta juuri Petäistö saa haastatteluita kaikkein kovimmilta nimiltä, tähtipoliitikoilta.

"Hänelle avautuvat ovet, jotka muilta toimittajilta pysyvät kiinni. Kun Ranskan presidentti kutsuu kerran vuodessa, itsenäisyyspäivänä, Élysée-palatsiin vieraita, joukossa on vain kaksi suomalaista: Ari Vatanen ja Helena Petäistö. Miten hän sen tekee?" yksi kirjeenvaihtajakollega Brysselissä ihmettelee.

Ehkä hän onnistuu, koska oli liikkeellä ennen muita.

Petäistön hyvät suhteet eurooppalaisiin huippupoliitikkoihin ovat perua siitä, että hän oli ensimmäisten joukossa Euroopassa. Jo 1989 hän meni toimittajille tarkoitetulle EU-kurssille.

"Silloin EU ei kiinnostanut vielä paljon ketään. Minun oli helpompaa mennä Brysseliin ranskan kielen takia. Monet ovet avautuivat sillä."

Ranskan kieltä ja kulttuuria Petäistö oli opetellut heti ekonomiksi valmistuttuaan paikan päällä Pariisissa. Hän oli töissä pankissa.

Pian hän alkoi tehdä juttuja Suomeen, ja hänestä tuli toimittaja. Petäistö tuurasi myös uutisankkurina, mutta sama charmi, joka kannattelee häntä kuva-ruudussa Eiffel-tornin edustalla, ei toiminutkaan studiossa.

Petäistö on edennyt urallaan kuin EU: hänen lonkeronsa ulottuvat yli rajojen – maiden ja medioiden.

Hän on kirjoittanut kolumneja Suomen Kuvalehteen ja tehnyt suosittuja matkailukirjoja. Ennen kaikkea hän on valmis tekemään televisiojuttuja laidasta laitaan.

"Kovia juttuja, talousjuttuja, mutta myös joulukoristejuttuja. Hän tekee koko viuhkalla. Se on Helenan vahvuus", entinen kymmenen uutisten ankkuri Pirkko Arstila analysoi.

"Hän on tavattoman työteliäs, sinnikäs ja pitkäjännitteinen."

Petäistö lähettää haastattelupyyntöjä ja pyrkii puheille. Hän käy poliitikkojen kanssa lounailla, notkuu tarpeen tullen baarissa ja juo heidän kanssaan teetä.

Kirjeenvaihtaja on juoni ja ovelakin. Välillä hän on käskenyt kameramiehen kuvaamaan ja ollut puhuvinaan mikrofoniin, jotta häntä ei ole heitetty ulos tilasta, jonne on hetken päästä ollut tulossa joku tärkeä poliitikko.

Turussa 80-luvun lopulla hän haastatteli Ranskan ulkoministeriä, vaikka oikeasti halusi haastatella presidentti François Mitterrandia. Näin hän sai Turunlinnan pihalle kameran sisään, ja lopulta Mitterandinkin haastattelu irtosi.

Sitten oli kiva mennä Pasilaan presidentin haastattelun kanssa.

"Kilpailijalla ei ollut."

Kaiken lisäksi Petäistön kerrotaan auttavan muita toimittajia – ja antavan nuoremmilleen vinkkejä. "Hän on antanut naistoimittajille ohjeen, ettei auringossa saa olla kahdeksaa minuuttia kauempaa päivässä, ettei rypisty", kollega kertoo.

Toinen ilta Petäistön seurassa.

Mariage Fréres -teehuoneessa hän on pukeutunut mustaan neulepuseroon, jossa on suuria sinisiä, vihreitä ja punaisia sydämiä, ja kaula-aukossa pieni punainen rusetti.

"On paljon katsojia, jotka kysyvät, mistä ostan vaatteeni."

Kuinka kirjeenvaihtajan asuja voisikaan olla huomaamatta.

Tässä on yksi syy siihen, että Petäistö herättää katsojissa tunteita.

Kova uutishaukka pukeutuu kuin pariisilaislintunen, vähän vanhanaikaisesti ja hyvin runsaasti ja romanttisesti. Hän on aina hieman ylipukeutunut.

Se on hänen tavaramerkkinsä. Kuka muistaa muita television kirjeenvaihtajia? Siis heidän vaatteitaan?

Tai ylipäätään heitä? Helena Petäistö on uuden sukupolven Erkki Toivanen.

Petäistö on myös Suomen pariisilaisin ihminen. Pariisissa hän sopiikin rusetteineen kuvaan, mutta mitenhän olisi trendikkäässä Tukholmassa tai järjestelmällisessä Saksassa?

Kaulasta ylöspäin Petäistö näyttää suuren kansainvälisen kanavan ruutukasvolta, ja luonnossa hän on kauniimpi kuin kuvissa. Kamera tekee Petäistöstä vähän nukkemaisen.

Sitten on se kuuluisa kampaus. Otsatukka ei liiku ruudussa, vaikka ympärillä hurisisi millainen hurrikaani.

Mutta kyllä Petäistössä on jotakin muutakin erityistä. Hän on niin täydellinen, että se pistää silmään.

Ehkä syy on hänen menneisyydessään?

On parasta ottaa toinen kuppi Helenan tilaamaa Bolero-teetä. Ollaan pääsemässä itse asiaan.

Petäistö kävi Oulussa Tipalaa, tyttölyseota, josta moni kirjoitti kuusi ällää.

"Oli aivan hirveän kauhea pettymys, kun kirjoitin vain viisi ällää."

Tietenkin oli. Kympin tyttö mokasi, koska samana päivänä piti kirjoittaa saksa ja ranska eikä saksaan oikein ehtinyt keskittyä.

Mutta se on jo suoranainen taivaan ihme, että Petäistöstä tuli juuri televisiotoimittaja. Hän on kotoisin Oulusta ja hänen lestadiolaissukunsa on Kalajoelta.

"Olen varmasti Suomen ainoa televisiotoimittaja, joka ei ollut koskaan katsonut Suomen televisiota ennen kuin alkoi tehdä sinne juttuja", Petäistö nauraa.

"Isän lestadiolaisen taustan takia meillä ei ollut telkkaria kotona, eikä opiskelija-asunnossakaan ollut telkkaria."

Petäistö alkoi katsoa televisiota ja juoda viiniä vasta Pariisissa.

Kolmansille treffeille Petäistö kutsuu tekstiviestillä:

"Bonjour! Kutsuisin sinut niin eksoottiseen paikkaan kuin tiibetiläinen ravintola."

Alkaa kolmas ilta Petäistö seurassa. Ihana pariisilainen ilta, jonka aikana jutellaan vakavista asioista kevyesti ja kevyistä vakavasti.

Ravintolassa käy selväksi, että Petäistö on mukana tämän jutun tekemisessä kuin valmistelisi omaa lähetystään. Hän antaa luettavaksi kirjojaan ja lehtileikkeitä hänestä julkaistuista jutuista. Hän tekee taustatyötä toimittajan puolesta.

Tämän illan teema on siis tiibetiläisyys.

Lehtileikkeistä näkee, että Petäistön haastatteluissa toistuu lähes aina sama kaava. Niissä vieraillaan teehuoneissa ja puhutaan Tiibetistä, joka on Petäistölle tärkeä asia. Hän on haastatellut Dalai-lamaa neljä kertaa.

"Olen jopa käynyt Dalai-laman kotona. Hänen harrastuksensa on puutarhanhoito."

Petäistö on myös tehnyt Tiibetin tilanteesta 90-luvulla dokumentin nimeltä Verikyyneleet.

Sen hän antoi nähtäväksi jo edellisellä kerralla.

"Oletko ehtinyt katsoa sen?"

Illan aikana Petäistö sanoo, että vaikka miljoonia tiibetiläisiä on kuollut Kiinan hallituksen toimien takia nälänhätään, tiibetiläiset eivät ole lähteneet terrorismin tielle.

"Kun luen niitä raportteja, minä itken."

Petäistöllä on tiibetiläinen kummityttö, ja kyllä tämä Petäistön tilaama tiibetiläinen ohravellikin on oikein hyvää.

Tiibetiläisestä ravintolasta Petäistö johdattaa kujia pitkin legendaariseen Les deux Magots -kahvilaan, jossa saa Pariisin parasta kaakaota.

Matkalla hän näyttää, missä Hemingway vietti iltaa. Paikka on tietysti mainittu hänen Aamiainen Cocon kanssa -oppaassaan.

Tuolla aukion toisella puolella asuu Catherine Deneuve!

Ja ai niin, Helenan kanta-kanttiinissa oli toissailtana syömässä Jean-Paul Belmondo, joka näytti halvauksen jäljiltä ihan kamalalta. Eikä pysty enää oikein kävelemään. Nuori tyttöystäväkin on lähtenyt lätkimään.

Petäistö tuntuu tosiaan tietävän kaiken, mitä tässä kaupungissa tapahtuu.

Omasta yksityiselämästään hän paljastaa kuitenkin vain, että kotona on nyt sotkuista ja hän itse on vanhapiika.

Taas tekstiviesti. Nyt Petäistö kysyy, haluanko tulla Pariisin parhaalle luomutorille.

Totta kai haluan.

Tämä voi näyttää tavalliselta pikkutorilta kahden tien välissä, mutta ei pidä erehtyä. Näyttelijä Juliette Binochekin käy täällä.

Tänään on sunnuntai, mutta Petäistön pitää vielä tehdä töitä. Hän valmistautuu tekemään juttua siitä, että Ranska aikoo ottaa suuremman roolin Natossa.

Hän ehtii kuitenkin torille – ja pukeutua toria varten toriasuun. Petäistöllä on tummansininen tikkitakki, farkut ja punainen vedettävä ostokärry.

Hän pakkaa kassiinsa viikon omenat, endiivit ja tomaatit. Voikauppiaalta hän ostaa suuren palan luomuvoita.

"Ja ostan aina pari avokadoa ja näitä fantastisia ruusunpunaisia greippejä. Näitä laitan laukkuun, kun menen Brysseliin."

Ruoka on yksi Petäistön lempiteemoista.

Hän on yleensä isänmaan asialla ja Suomen puolella, mutta tämä aihe tuntuu raivostuttavan häntä. Ranskassa saa hyvää ruokaa, Suomessa ei.

"Meillä autoihin laitetaan parhaimmat öljyt, mutta ihmisten sisään tungetaan mitä roskaa tahansa."

Silti – jos hän onkin kiihtynyt, sitä ei huomaa.

Petäistö osaa pitää kasvonsa kurissa. Ei ruudussakaan voi paljastaa, mitä oikeasti ajattelee.

Katsoja ei voi aavistaa, minkä mutkien kautta Petäistö on milloinkin päätynyt lähetykseen.

Esimerkiksi, kun paavi korisi kuolinvuoteellaan, Petäistö sai MTV3:n päämajasta Pasilasta käskyn lähteä Roomaan.

Lento Pariisista lähti myöhässä, joten Rooman lentokentällä oli tehtävä ratkaisu: odottaako matkalaukkua ja myöhästyä lähetyksestä, vai hypätäkö taksiin ja jättää matkalaukku kiertelemään yksinään hihnalle.

Petäistö etsi odottajien joukosta luotettavan näköisen herrasmiehen ja pyysi tätä toimittamaan laukun hotelliinsa.

Sitten hän ajoi taksilla Vatikaaniin, etsi oikean kerrostalon ja juoksi raput ylös katolle. Hän oli kuvauspaikalla pari minuuttia ennen suoran lähetyksen alkua.

Ja kun terroristit räjäyttivät junan Madridissa, Petäistö rynnisti kameran eteen matkalaukku kainalossaan.

Hän pani laukun jalkoihinsa ja alkoi puhua järkyttävistä tapahtumista suorassa lähetyksessä suomalaisille.

Tulee aika jättää hyvästit Pariisille ja Petäistölle.

Viimeinen tapaaminen on lettubaarissa, jonka nimi on Crêperie Plougastel.

Pariisissa nimittäin on katu, jonka varret ovat täynnä letturavintoloita. Tietenkin Petäistö tuntee tämänkin kapean katupahasen.

Pariisi voi olla likainen, sekainen ja vaarallinen (Petäistö on ryöstetty kahdeksan kertaa), mutta tänäkin iltana Petäistön seurassa kaupunki on viehättävä ja valloittava.

Mitä olisi Pariisi ilman Petäistöä?

Helena Petäistö saattaa kohteliaasti metrolle. Aseman luona hän antaa vielä muutaman lehtileikkeen mukaan. Taustatiedoksi.

Kiitos, merci, poskisuudelmat, au revoir.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi