Pitkä kylmä suihku

Kappas, täälläkin on graffiteja. Pietarsaaren jalkapallostadionin seinää on maalattu kymmenien metrien matkalta.

Tuossa on pilvi ja laiva, ja tämä taitaa olla kirahvi. Tuohon katutaiteilija on kirjoittanut jopa nimensä ja ikänsä: Andreas, yhdeksän vuotta.

Stadionia ovat maalanneet koululapset, ja ihan kaupungin luvalla.

Koristamista keskuskentän katsomorakennus kaipaakin. Pikkukaupungin jalkapallopyhättö on päässyt rapistumaan.

Koululaisten maalaaman seinän takana hikoillaan.

Pietarsaaren Jaron liigajoukkue on juuri tullut aamulenkiltä. Pelaajat punnertavat, tekevät vatsaliikkeitä ja venyttelevät pitkän ja hämärän käytävän lattialla.

Valmentaja Alexei Eremenko Seniorin murteellisella englannin kielellä antamat käskyt kaikuvat pelaajien huohotuksen yli:

"Straight up your ass! Straight your legs. Three times!"

Lattialla möyrivät jalkapalloilijat ovat nuoria ja suurelle yleisölle vielä tuntemattomia. Jalkojen ja selkien välistä vilahtelee kuitenkin myös yksi tuttu ja vähän vanhempi pelaaja: Alexei Eremenko Junior.

Eremenko Jr. on yksi Veikkausliigan tämän kauden tähdistä. Maajoukkueen paidassa hän oli edellisen MM-karsinnan maalihai. Ammattilaisurallaan hän on nähnyt Italian legendaarisen ykkössarjan, Serie A:n.

Nyt hän on Pietarsaaressa, jossa pelasi viimeksi juniori-ikäisenä. Ruotsinkielisen pikkukaupungin kaikki 20 000 asukasta mahtuisivat Serie A:n joukkueiden katsomoihin pariin kolmeen kertaan.

Jaro on ollut vuosikausia Veikkausliigan häntäpäässä.

Yleensä Suomeen palanneet pelurit ovat uraansa jo jäähdytteleviä ikämiehiä, sellaisia kuin Jari Litmanen, 39. Eremenko on kuitenkin jalkapalloilija parhaassa iässään, vasta 27-vuotias.

Mitä huippujen kanssa pelanneelle Eremenkolle oikein on tapahtunut? Miksi hän palasi piskuiseen Pietarsaareen?

Jaron treenit ovat ohi. Odotamme kuvaajan kanssa ulkona parkkipaikalla.

Eremenko Jr. astelee urheilukassi kädessään ulos stadionin portista. Mies näyttää pienemmältä kuin pelatessaan Olympiastadionin nurmella.

Hänellä on päässään harmaa pipo David Beckhamin tyyliin. Takki on auki, ja t-paidan rintamuksesta kurkistaa Sylvester Stallone Rockyn hahmossa.

Hän huikkaa meitä seuraamaan perässään ja nousee japanilaiseen katumaasturiin.

Ajamme kuvaajan autolla maasturin perässä Pietarsaaren läpi. Pian Eremenko kääntyy pientaloalueelle ja lopulta beigenvärisen tiilistä tehdyn omakotitalon pihaan.

Talo ja auto ovat yllättävän tavallisia. Onhan parhaina vuosinaan satojatuhansia tahkonnut Eremenko tullut tunnetuksi hienoista autoista, luksustalosta ja leveästä elämästä.

Pietarsaaressa Eremenko asuu vuokralla. Talon hän on vuokrannut vanhalta kaveriltaan.

Sisään emme kuitenkaan pääse: Eremenko on unohtanut avaimensa, eikä perhe ole kotona. Matka jatkuu kohti kuntokeskus Fitness Clubia, jonka osakkaita Eremenkon vanhemmat, Alexei vanhempi ja Nelia, ovat.

Eremenko poimii matkan varrelta kyytiin kävelyllä olleen vaimonsa Natalian ja 2,5-vuotiaan poikansa Danilin. Hän saattaa meidät kuntoilukeskukselle, huikkaa palaavansa viidessätoista minuutissa ja vie perheensä kotiin.

Kuntoklubin pääomistaja tarjoaa odotellessa kahvit ja veikkaa, että odotusaikaa voi tulla enemmän kuin vartti.

"Ryska minuter", rouva naurahtaa.

Venäläisessä kulttuurissa ei kelloa tuijotella liian tiukasti.

Eremenko on kuitenkin täsmällinen. Hän astuu sisään kuntoklubille ja seuraa kiltisti kuvaajaa suihkuhuoneeseen.

Se on yllättävää. Kun esitin kuvaideamme Eremenkolle edellisenä iltana harjoitusten jälkeen, hän totesi tiukasti:

"Mä en riisu vaatteita."

Yön aikana mieli on muuttunut.

Vesi solisee. Salamavalo välähtelee.

"Diiva."

"ADHD."

"Kova pelaaja. Eremenkon kanssa Jaro voi mennä pitkälle."

Näin pietarsaarelaisen pubin miesporukka kuvasi baaritiskillä Eremenkoa haastattelua edeltävänä iltana.

Aivan kuin yhdessä kehossa olisi kaksi persoonaa.

Eremenko Jr. on eittämättä taidoiltaan huippujalkapalloilija. Keskikentän pelinrakentaja pystyy pitämään palloa ja tekee maaleja paikoista, joista tavallinen peluri ei osaisi uneksiakaan.

Mutta Eremenkolla on myös suuri ja kulmikas ego.

Arvostelijoiden mukaan hän on kentällä itsekäs, kuriton ja pelaa enemmän itselleen kuin joukkueelleen. Julkisuudessa Eremenko on tullut tunnetuksi ylimielisestä käytöksestä, bilettämisestä ja ökyelämästä.

Eremenko on saanut tuomion lievästä pahoinpitelystä ja rattijuopumuksesta. Hän myös petti tyttöystäväänsä "salarakas" Martina Aitolehden kanssa.

On siinä ollut peruspenkkiurheilijalle pureksimista. Moni onkin vahingoniloinen siitä, että Eremenko on joutunut palaamaan lähtöpisteeseensä.

"Mä menettäisin järkeni, jos miettisin koko ajan, mitä ihmiset ajattelevat mun tekemisistäni", Eremenko huokaa alistuneesti. "Mulle riittää, että ystävät ja läheiset tietävät, missä mennään."

Eremenko istuu kuntoklubin aulan punaisella sohvalla. Kädessä on mukillinen automaattikahvia. Hän on selvästikin joutunut selittelemään paluutaan monta kertaa.

"Jaro oli mulle paras vaihtoehto."

Ja miksei olisi. Pietarsaari on tuttu paikka: tänne hän muutti Venäjältä seitsemänvuotiaana, täällä ovat vanhemmat ja kaverit. Jaro on hänen kasvattajaseuransa.

Viime kesänä Aleksei nuoremmasta ja hänen ammattijalkapalloilijaveljestään Romanista tuli myös Jaron osakkaita. Yhtiö oli menossa konkurssiin, ja valmentajaksi valittu Alexei Eremenko Senior pyysi pojiltaan apua.

Summaa Junior ei paljasta.

"Se ei ole vähän, eikä paljon. Mulle se on riittävästi."

Jarolta Eremenko Jr. ei pyydä palkkaa. Seura maksaa kuitenkin hänen asuntonsa vuokran.

Eremenko on Jarossa lainassa ukrainalaisesta Metallistista, joka maksaa palkkaa "sen verran, että toimeen tulee".

Harkovalaisseurassa Eremenkon peliaika jäi vähiin. Motivaatio katosi, ja vyötärölle kertyi ylimääräisiä kiloja.

Pietarsaaressa Eremenko saa peliaikaa, vastuuta ja mahdollisuuden palata huippukuntoon.

Loppuvuonna 2003 kaikki oli toisin. Huippuseurojen kykyjenetsijät matkustivat Suomeen vain nähdäkseen Eremenkon pelaavan HJK:ssa.

Lehdissä uumoiltiin miljoonasopimuksista milloin mihinkin eurooppalaisseuraan.

Eikä parikymppinen Eremenko itsekään pitänyt kynttiläänsä vakan alla: hän oli tähti, jolle Suomi oli aivan liian pieni paikka.

"No, mä olin silloin nuorempi", Eremenko hymähtää.

"Mutta ei sitäkään pidä hävetä, että haluaa päästä pitkälle, saada isoja rahoja ja isoja yleisöjä."

Ja sitä Eremenko halusi. Pelaaminen meni ohi koulunkäynnin ja kaiken muun. Jalkapallo oli kaikki.

Eikä hän vieläkään häpeä isoa egoaan.

"Mun pelipaikalla pitää olla sellainen. Jos katot mitä tahansa huippujoukkuetta, niin tällä paikalla pelaavilla on iso ego ja itsekkyyttä. Muuten ei uskalla tehdä erikoisia ratkaisuja ja ratkaista pelejä", Eremenko sanoo tiukasti.

Juuri sellaisen pelaajan suurten seurojen kykyjenetsijät Eremenkossa näkivät.

Kesällä 2004 Moskovan Spartak tarjosi sopimusta, ja se oli jo valmiiksi kirjoitettuna, kun Italiasta soitettiin. Serie A:n joukkue Lecce halusi Eremenkon riveihinsä.

Sopimus oli Spartakin tarjoamaa huonompi, mutta Serie A oli Eremenkon unelma.

Hän valitsi Leccen.

Serie A:n valtavat stadionit ja kymmenettuhannet huutavat fanit olivat nuorelle miehelle huimaava kokemus.

"Mä pelasin ekassa pelissäni avauskokoonpanossa 30 minuuttia Atalantea vastaan. Puolitoista kuukautta aiemmin olin pelannut Veikkausliigaa. Oli se aika hyppy", Eremenko muistelee.

Eremenkosta tuli niin sanottu 12. pelaaja, eli hän tuli ensimmäisenä vaihtomiehenä kentälle. Keskikenttämies pelasi ensikaudellaan 25 ottelussa, muttei tehnyt maaleja.

Toisella kaudella Leccen peli meni sekaisin. Joukkue oli myynyt parhaat hyökkääjänsä, eikä uusi nuori valmentaja saanut joukkojaan järjestykseen.

Eremenko istui peleissä enimmäkseen vaihtopenkillä, joten hän päätti vaihtaa seuraa.

Uudeksi seuraksi tuli moskovalainen Saturn.

Eremenkosta ei tullut Italiassa tähteä, mutta hän on silti tyytyväinen.

"Se oli hyvä päätös lähteä sinne. Ne kaksi vuotta menivät erittäin hyvin, ja mä opin paljon futiksesta."

Joskus elämässä on hetkiä, jolloin ratkeaa tulevaisuus. Aivan kuin ovi avautuisi ja näkisi kaiken, mitä hyvää toisella puolella on. Sisään vain pitäisi päästä ennen sen sulkeutumista.

Saturnissa ovi avautui Eremenkolle.

"Mä olin aluksi Moskovassa ihan paniikissa. Se on niin iso kaupunki. Mutta mä sopeuduin onneksi nopeasti. Se auttoi, että mua pidettiin venäläisenä. Mulla on venäläinen nimi ja puhun venäjää aika hyvin."

Slovakialaisvalmentaja piti Eremenkosta ja antoi vastuuta. Tämä laukoi maaleja toisensa perään. Maalitykistä tehtiin lopulta myös joukkueen kapteeni.

Sitten venäläinen mahtiseura Lokomotiv teki Eremenkosta tarjouksen, joka oli liki seitsenkertainen siihen summaan nähden, minkä Saturn oli maksanut.

Miljoonien sopimus. Kova palkka. Pääsy europeleihin. Mahdollisuus tähteyteen.

"Sitten tuli se pommi: Saturn ei päästänyt mua. Ne sanoivat, etteivät osta pelaajia myydäkseen niitä eteenpäin."

Valtavan pettymyksen jälkeen Eremenkon motivaatio oli kateissa. Pelaaminen ei maistunut, ja valmentajan ja seuran johdon kanssa tuli riitaa.

"Mä olin Saturnissa, mutta mun pää oli Lokomotivissa. Ja pää on futiksessa tärkein asia. Jos se ei ole kunnossa, ei pysty pelaamaan täysillä", Eremenko sanoo.

Hän vaikuttaa puhuessaan surumieliseltä.

Valmentaja Alexei Eremenko Senior astelee aulaan ja ilmoittaa: "You are over scheduled."

On Alexei Juniorin hieronta-aika, ja näyttää siltä, että haastattelu on ohi. Junior kuitenkin ehdottaa, että odottaisimme.

Tarina on vielä kesken.

Senior pyytää meitä katsomaan erikoista hierontaa, jota hän tekee LPG-laitteella. Jaron salainen ase näyttää etäältä hammaslääkärin tuolilta. Sen toiminta perustuu imuun, joka saa veren kiertämään paremmin lihaksissa.

Katselemme kuvaajan kanssa ihmeissämme, kun harmaaseen kokovartalokondomiin pukeutunut junior nousee hoitopöydälle.

"Muuten toi vehje jää kiinni ihoon", hän selittää asua.

Isä ottaa imurin käteensä ja liikuttelee sitä edestakaisin pitkin poikansa selkää.

Puoli tuntia myöhemmin Eremenko Jr. palaa sohville ja vuoteen 2007.

Kun Eremenkon sopimus Lokomotivin kanssa oli kariutunut, hänen motivaationsa oli kadonnut. Sekaisin oli myös koko joukkue. Peli ei kulkenut, seuranjohto sai potkut ja valmentajat vaihtuivat.

Eremenko yritti päästä Saturnista pois uudestaan, mutta lupaa ei annettu. Peliaikakin väheni. Seuraavat pari vuotta hän pelasi vaihtomiehenä 20–25 minuuttia ottelua kohden.

Sitten yhtenä aamuna hänen puhelimensa soi.

Soittaja oli Ukrainan sarjassa pelaavan Metallistin toimitusjohtaja, joka halusi keskikenttämiehen vielä samana päivänä Harkovaan. Yllättäen seura päästi Eremenkon lähtemään.

"Olin yhdeltätoista siellä. Ne näyttivät stadionin ja harjoituspaikat. Puhuttiin asioista myöhään yöhön. En lentänyt aamulla enää takaisin Moskovaan."

Eremenko vaikuttui menosta Harkovassa: ukrainalaisfanit käyttäytyivät kuin kannattajat Italiassa. Seuralla oli rakenteilla uusi hieno stadion.

Eremenko ehti pelata joukkueessaan muutaman pelin, kun onni taas kääntyi.

"Yksi jo lopettanut pelaaja päättikin jatkaa ja palasi entiselle pelipaikalleen, mun paikalle."

Jalkapallobisnes on oikukasta: peluri, joka oli kiireesti ostettu Harkovaan, istui yhtäkkiä hyödyttömänä penkillä.

Niinpä Metallist lainasi keskikenttämiehensä täksi kaudeksi Pietarsaaren Jarolle.

Jarossa Eremenko ei vaihtopenkkiä kuluta. Hänellä on vapaa rooli kentällä ja paljon vastuuta.

Sohvalla istuva mies näyttää myös hyväkuntoiselta, eikä paljon puhuttuja liikakiloja näy.

Vielä täytyy kuitenkin selvittää, miltä Eremenkosta itsestään tuntuu palata lähtöruutuun. Onko hän epäonnistunut tai pettynyt?

Kysymys on kiusallinen. Sellainen, joka saa kuumakallena tunnetun pelaajan helposti hermostumaan.

Eremenko pysyy kuitenkin rauhallisena ja vastaa tyynesti.

"En mä ajattele niin. Loppujen lopuksi mä olen onnekas. Mulla on kaikki, mitä mä tarvitsen. Paljon enemmän kuin ikinä olisin voinut toivoa."

Enää Eremenko ei edes haikaile eurooppalaisiin huippuseuroihin. Hänellä on Metallistin kanssa kaksi vuotta sopimusta jäljellä, ja sinne hän aikoo myös palata, jos pelikunto sen sallii.

Perheellisen miehen on ajateltava jo uran loppumista ja aikaa sen jälkeen.

"Mä olen pelaajana jo aika vanha. Jos olisin kaksikymppinen, yrittäisin Eurooppaan. Olisi mulla nytkin ollut mahdollisuus lähteä Hollantiin, mutta valitsin Jaron", Eremenko väittää.

"Jalkapallo on mun duunini, tästä mä saan rahat. Toivottavasti uraa on jäljellä 7–8 vuotta."

Eremenko näyttää seestyneeltä. Tähden elkeitä ei ole tapaamisen aikana näkynyt. Vuodet ja isyys ovat näköjään hioneet särmiä.

Tai sitten Eremenkolla on vain ollut hyvä päivä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi