Saa miehen itkemään

Olisitko arvannut: Kaija Koosta on tullut nuorten miesten tunteiden tulkki ja uuden, parikymppisten sukupolven itkettäjä.

Nyt sytkärit esiin", nuori mies sanoo kaverilleen.

Seison miesten takana Forssan Stadion Goes Fest -tapahtumassa heinäkuisena perjantai-iltana. Kaija Koo on aloittamassa keikkansa toisen kappaleen Minun tuulessani soi. Kaverukset ovat aidosti liikuttuneita.

Sitten heidän luokseen tulee lauma tuubitoppisia tyttöjä. Poikien keskittyminen herpaantuu, ja he katoavat jonnekin.

Minä en mene minnekään.

Näen Kaija Koon – teini-iässä rakastamani ja sittemmin unohtamani artistin – livenä nyt ensimmäistä kertaa. Hän esiintyy ulkoilmalavalla ennen Sunrise Avenueta ja The 69 Eyesia.

Huomaan, etten ole Kaija Koo -menneisyyteni kanssa yksin. Moni yleisössä näyttää itseni tavoin osaavan biisien sanat ulkoa, eivätkä he häpeä laulaa, hyppiä ja tanssia mukana. Keikka on ensi sekunneista lähtien hurmoksellinen.

Forssalaisyleisön keski-ikä on korkeintaan 25.

Keikkapaikan reunustat ovat täynnä nuoria pareja toisiaan kopioivissa muodostelmissa. Tyttöystävät tanssivat ja laulavat edessä, poikaystävät pitävät naistaan vyötäröltä kiinni ja fiilistelevät. Erityisen paljon parikymppiset tyttöystävät villiintyvät H-Hetki-levyn uhmakkaasta Valeriasta.

"Tänä yönä en aio olla oma itseni / minä olen Valeria / ja minun työnä on painua sinun mieleesi / ja valua hunajaa", he laulavat ja heiluttavat päitään tuittupäisinä.

Sytkäripojat eivät ole keikalla poikkeustapauksia. Päinvastoin, kuulijoiden joukossa näyttäisi olevan paljon artistiin intohimoisesti suhtautuvia nuoria miehiä.

Erikoinen faniryhmä 47-vuotiaalle kotimaiselle naisartistille.

Kaija Koon tarina alkoi vuonna 1993, jolloin Suomi eli viimeistä synkkää lamavuottaan. Samana vuonna julkaistiin aviopari Kaija Kokkolan ja Markku Impiön yhteistyönä syntynyt Tuulten viemää ja sinkku Kuka keksi rakkauden.

Tuulten viemää myi yli 175000 kappaletta ja pysyi Suomen virallisella albumilistalla yli vuoden, yhteensä 66 viikkoa.

Tuulten viemää, Tuulikello (1995) ja Unihiekkamyrsky (1997) ovat tärkeä osa 1990-luvun Suomen soundtrackia. Tuulten viemää on edelleen Suomen kaikkien aikojen kuudenneksi myydyin pitkäsoitto, ja Kaija Koo on yhä ainoa naisartisti Suomen kaikkien aikojen myydyimpien albumien top 30 -listalla.

Hittilevyt myivät multi-, tupla- tai tavallista platinaa. Operaatio jalokivimeri (1998), Tinakenkätyttö (1999) ja vielä vuoden 2002 Mikään ei riitä myivät reippaasti kultaa.

Vuosituhannen taitteessa tähteys alkoi himmentyä. Kaija Koo julkaisi kokoelmalevyjä, joululevyn ja neljä uutta albumia, mutta myyntilistojen kärjessä niitä ei enää nähty.

Vuonna 2006 Kokkola erosi Impiöstä, joka vastasi kappaleiden sävellyksistä ja sanoituksista. Moni näki eron kuoliniskuna Kaija Koon uralle. Pari teki kuitenkin yhdessä vielä vuoden 2007 levyn, H-Hetken.

Samaan aikaan kun Kaija Koon uusien levyjen myynti hiipui, Suomen peruskouluissa kasvoi uusia kuuntelijoita. Nyt he ovat täysi-ikäisiä ja ovat alkaneet näkyä artistin keikoilla.

Uudet fanit ovat 1980- ja 1990-luvuilla syntyneitä nuoria, joille Kaija Koo kuuluu lapsuuden automatkoihin. Heille Kaija Koo on osa sukupolvikokemusta.

Minä olen yksi heistä.

Keikalla huomaan, että Kaija Koo on lavalla toisenlainen kuin monet muut ikäisensä naisartistit. Hän ei ole perinteinen diiva. Kaija Koo käyttäytyy kyllä kuin rock-kukko, mutta vailla päälle liimattua maskuliinisuutta tai rokkaavia releitä. Hän on pukeutunut mustiin capreihin, mustaan toppiin, valkoiseen röyhelöhelmaiseen neuleeseen, sandaletteihin ja perhoskaulakoruun.

Kaija Koon ei tarvitse pukeutua karismaattisesti. Hän on sitä itse. Yleisö on kanssani samaa mieltä.

"Kaija, sä oot ihana!", lähellä oleva pitkä mies huutaa.

"Kaija, sulla on hyvä perse", kaveri komppaa.

Keikka on lopussa ja bändi poistuu lavalta. Takanani oleva pariskunta arvuuttelee encorea.

"Tuulikello", ehdottaa nainen.

"Se tuli jo", mies huomauttaa.

"Kuka keksi rakkauden?"

"Ja ranteet auki."

Kaija Koon lyriikat on tehnyt pääosin Markku Impiö, Kaijan suuhun ja elämään sopiviksi. Esimerkiksi Viimeinen lento kertoo laulajan lento-onnettomuudessa kuolleesta isästä.

Kokkola oli isänsä kuollessa 24-vuotias muusikonalku, joka oli ehtinyt julkaista Suomi-diskoa Steel Cityn kanssa. Kun isä kuoli vuonna 1986, Kaija oli tekemässä ensimmäistä albumiaan Kun savukkeet on loppuneet yhteistyössä siihen aikaan tuntemattoman Risto Asikaisen kanssa.

Isän kuolema ja erilaiset sosiaa-liset pelot saivat nuoren naisen vetäytymään musiikkibisneksestä täysin. Hän alkoi opiskella ihmisääntä ja kommunikaatiota tutkivaa logopediaa Helsingin yliopistossa ja sai pojan vuonna 1991.

Aviopari Kokkola–Impiö alkoi työstää yhdessä musiikkia vasta vuonna 1992.

Nyt Kaija Koo saapuu bändeineen takaisin forssalaiselle lavalle.

"Nostakaa käsi, kuka teistä uskoo rakkauteen", hän kysyy.

Nostan käteni. Samoin tekee puolet yleisöstä.

"Maailma on parempi paikka, jos kaikki teistä nostavat kädet pystyyn."

Melkein kaikkien kädet nousevat.

"No niin, asiat ovat hyvin, jos noin moni uskoo rakkauteen", sanoo Kaija Koo.

Sitten hän laulaa hittinsä Kuka keksi rakkauden. Yleisö on pähkinöinä. Minäkin.

Törmään keikan jälkeen poikiin, jotka kaivelivat sytkäriä Minun tuulessani soi -kappaleelle. He ovat forssalaiset Timo Haapaniemi, 18, ja Saku Nuutinen, 20.

"Oltiin isän Hiacessa joskus 1997. Meillä oli c-kasetilla Kaija Koon parhaat biisit. Ne jäivät sitten muistiin sieltä päälle kymmenen vuoden takaa. Olin alle kymmenen, ihan ala-asteikäinen. Siitä asti ne ovat olleet lähellä sydäntä", Nuutinen muistaa.

"Kun Kaija lähtee vetämään jotain biisiä, olen takaisin siinä tunnelmassa, mikä kymmenen vuotta sitten oli. Se on kuin aikamatka."

Haapaniemi löysi Kaija Koon surullisissa tunnelmissa.

"Mun isä kuoli kymmenen vuotta sitten ja sisko viisi vuotta sitten. Kaija Koolla on kappale Viimeinen lento. Kuulin sen kolme vuotta sitten. Siitä lähtien olen alkanut kuunnella hänen biisejään, se on ollut ihan uskomatonta."

Timon ja Sakun mielestä Kaija Koon biisien sanat ovat kaikkein tärkeimmät. He arvostavat myös itse artistia.

"Kaija on niin vahva persoona. Hän ottaa kaikki mukaan", Haapaniemi sanoo.

"Se lähtee niistä sanoista. Kaikki sanat jotka hänellä ovat, tulevat sydämestä. Ymmärrän, että kaikkiin ne eivät uppoa. Mutta niihin, joilla on ollut samoja tuntemuksia, heihin se uppoaa."

Miesten mielestä kuka tahansa voi löytää Kaija Koon sanoista jotain, johon samaistua.

"Kaikille iskee se, että tämä on aitoa. Joillakin kuulijoilla se voi olla joku pienempi juttu, johon samaistuu, se voi liittyä vaikka tyttöystävään. Toisilla se voi olla jotain paljon syvempää", Haapaniemi sanoo.

Seuraavana iltana seuraan Kaija Koota Saloon.

Drunk n' Monkey -baari alkaa täyttyä faneista jo alkuillasta. Paikalla ovat Nina Takatalo, 26, Hanna-Mari Koivunen, 23, Henna Lehtilä, 22, ja Jonna Viljanen, 20.

"Kun ensimmäinen Kaija Koon kasetti tuli, olin seitsemän. Mun koira söi sen", Hanna-Mari Koivunen muistaa.

Tyttöporukka on kuunnellut Kaijaa jo vuosia.

"Kaija Koon sanoissa on joku tarkoitus, se ei ole vain turhanpäiväistä pälätystä. Kappaleiden tunne on hyvin voimakas. Se ei ole liukuhihnapoppia", naiset analysoivat.

Myös Hanna-Mari Koivunen mainitsee erikseen Viimeinen lento -kappaleen.

"Tämä samainen Rölli-koira, joka siis söi sen kasetin, jouduttiin lopettamaan jo vuoden ikäisenä. Silloin lauloin saunassa Röllistä sen kappaleen. Sovelsin Röllille ne sanat."

Niin, ne sanat. Kaija Koon lyriikoissa on satumaista symboliikkaa ja runotyttömäisiä kielikuvia.

Sanoissa on selkeää henkilökohtaisuutta, mutta ne on kirjoitettu niin, että kuka tahansa voi nähdä niissä itsensä. Vähän kuin naistenlehtien horoskoopit.

Nerokasta.

Kaikissa teksteissä ei ole juuri tolkkua. Operaatio jalokivimeri -levyn kappale Päivät lentää jää paikoin kryptiseksi:

"Missä on pesukoneen liitin / leivänpaahdin paahda ei / teeveessä nään woodoo-riitin / ilman sua se multa voimia vei."

Entä mikä ylipäätään on "operaatio jalokivimeri"?

Toisaalta voisi myös kysyä, mitä väliä sillä on. Tuskin kovin moni suomalainen tietää sitäkään, mitä Noel Gallagher tarkoitti Wonderwallilla. Vain harva koko maailmassa voi ymmärtää John Lennonin ajatuksenkulkua kappaleessa I Am the Walrus.

Luulen, että Forssan poika oli oikeassa. Kaija Koon kohdalla on paljon kiinni siitä, minkä tunnetilan artisti on onnistunut kappaleeseensa vangitsemaan. Siihen kuulija voi samaistua, vaikkei tuulikelloista tai -myllyistä niin välittäisikään.

Puolen yön aikaan Kaija Koo aloittaa. Yhtäkkiä yleisöstä yli puolet on miehiä.

Nuoret miehet ovat tulleet paikalle isoissa kaveriporukoissa ja pogoavat lattialla. Tanssilattian reunoilla on varttuneempia, tynnyrimahaisia miehiä.

Lähellä baaritiskiä keikkaa seuraa iso nahkaliivimies. Välillä hän kannustaa Kaijaa nostamalla nyrkkinsä ilmaan. Nyrkki on lapsen pään kokoinen.

S e, että nahkaliivimies on saapunut kuuntelemaan Kaija Koota, ei oikeastaan ole ihme. Esiintymisessä on selkeästi piirteitä 1980-luvun hard rockista. Kaija tamppaa näyttävästi jalallaan tahtia ja osoittaa sormella kattoon.

Perinteisiä iskelmäkuuntelijoita eivät ole myöskään Katja Kaskia, 22, ja Roni Peltonen, 26. Kaskia pitää ruotsalaisesta dancesta, Peltonen Manowarista ja Sentencedistä.

Ei minullakaan ole koskaan tullut mieleen kuunnella Saija Varjusta tai Paula Koivuniemeä. Kaija Koo -faniudessa ei ole kyse viehtymyksestä iskelmään.

"Se on Kaija itsessään, ja hänen musiikkinsa. Ei siihen muuta tarvita", tiivistää Harri Hooksi esittäytyvä 47-vuotias ihailija. Hän mainitsee kuuntelevansa Kaijan lisäksi lähinnä ZZ Topia.

Isolla kaveriporukalla keikalla joranneet 19-vuotiaaat Lassi Kalin, Lauri Isotalo, Joonas Aaltonen, Mikko Kaase ja Ville Oksanen ovat prototyyppejä uuden sukupolven Kaija Koo -faneista. He ovat kuunnelleet Kaijaa bileittensä tunnelmankohottajana parin vuoden ajan.

Heiltä ei ole mennyt ohi tieto siitä, että artisti on sainattu uudelle levy-yhtiölle, Toni Wirtasen, Sipe Santapukin ja Katja Ståhlin Päijät-Hämeen Sorrolle ja Riistolle.

"Voi olla, että Kaija saa vielä meitäkin nuorempia faneja", Kalin spekuloi.

"Kaija on kansallisaarre, joka siirtyy sukupolvelta toiselle", Joonas Aaltonen sanoo.

Heillä kappaleisiin ei liity herkkiä hetkiä, vaan musiikki tuo mieleen oman kaveriporukan.

"Me ollaan niin nuoria, etteivät meillä vielä mitkään muijat tule biiseistä mieleen. Me vasta etsimme heitä", kertoo Lassi Kalin. 

Mitä tästä kaikesta ajattelee artisti itse?

"Onhan se hassua, että nuoret miehet haluavat minulta rintaansa nimmarin", Kaija Koo sanoo.

"Rintaan en kyllä kirjoita."

Hän on iloinen, että laulujen sanat koskettavat nuoria poikia.

"Se on hienoa, että nuoret miehet ovat avoimia tunteissaan. Onneksi se on poistumassa, että miehet eivät muka saisi itkeä."

Laulaja kertoo suosivansa nykyisissä lyriikoissaan suoraviivaisuutta. Unihiekkamyrskylyhtypylväs-tyyppisten sanoitusratkaisujen aika on ohi.

"Meillä oli Markun kanssa tällaisia sanaleikkejä, joilla haastoimme toisiamme. Se oli silloin hauskaa, eikä siinä mietitty, että nyt tätä tehdään muille."

Kokkola kertoo pitävänsä vilpittömästi yleisöstään ja saavansa siksi itse samanlaisen vastaanoton.

"Siinä ollaan ihmisinä vastakkain. Kenenkään ei tarvitse esittää mitään."

Sen huomaa. Juuri yleisön vilpittömyys ja kaikki tunteet salliva välitön fiilis hätkähdyttävät minua.

Harvoin näkee kaksikymppisiä poikia ja vanhoja nahkaliivimiehiä hurraamassa yhdessä kultaisista kuunsilloista laulavalle artistille tosissaan, vailla pienintäkään ironian häivää.

Kaija Koossa on aseistariisuvaa myötätuntoa, sallivuutta ja hyväksyntää.

Kanssani on samaa mieltä Salon-keikan nähnyt 51-vuotias Pekka Räine.

Hän kuunteli vastailmestynyttä Tuulten viemää -kasettia 1990-luvulla Mersussaan kotiuduttuaan YK:n rauhanturvajoukoista Kyprokselta. Hän on sitä porukkaa, joka käy Kaija Koon keikoilla nyt jo kolmatta vuosikymmentä. Räine uskoo tietävänsä salaisuuden Kaija Koon uuteen suosioon.

"Tällainen viisikymppinen, eronnut mies katsoo asioita eri tavalla kuin lippalakkipojat. Maail-mankuva on syvällinen, ja sitä etsii myös musiikista. Kaija Koon musiikissa juttu on rakkaus."

Kaija Koo Wanhalla Villatehtaalla (Kankurinkatu 4-6, Hyvinkää) la 31. 7. Liput 13/15 e.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi