Tehtävä Suomessa, komisario Borowski

Ilomantsissa on tapahtunut murha.

Taas.

"Ilomantsi on Suomen vaarallisin paikkakunta", tiesi Nelosen uutiset kertoa 12. heinäkuuta. Uutisen mukaan paikkakunnalla on tehty kymmenen viime vuoden aikana kuusi kertaa enemmän henkirikoksia kuin Helsingissä – väkilukuun nähden.

Kymmenessä vuodessa Ilomatsissa on tapettu kahdeksan ihmistä.

Ja taas yksi: nuori tyttö nimeltä Anni murhattiin ja raiskattiin juhannusyönä.

Teosta epäillään saksalaista nuorisorikollista Ralph Böttcheriä, joka on ollut kuntoutumassa yhteiskuntakelpoiseksi metsäleirillä Ilomantsissa. Pääkomisario Klaus Borowski saapui jo Ilomantsiin hakeakseen Böttcherin kotimaahansa, mutta automatkalla epäilty onnistui lyömään Borowskin tajuttomaksi, varasti paikallisen poliisin virka-aseen ja piileskelee tällä hetkellä jossakin Ilomantsin metsissä.

Nyt käynnissä on Saksan ja Suomen poliisien yhteinen etsintäoperaatio.

Leikisti.

Oikeasti käynnissä ovat saksalaisen poliisisarjan kuvaukset.

Jo vuosikymmeniä miljoonayleisöjä kotimaassaan keränneen Tatort-sarjan yksi puolitoistatuntinen jakso kuvataan lähes kokonaan Ilomantsissa. Yksi lyhyt kohtaus sijoittuu Helsinkiin.

Jakso on nimeltään Borowskin tango.

Päällepäin ei kyllä näytä siltä, että Ilomantsissa tehtäisiin saksalaista suurtuotantoa.

Suomen itäisin kunta on puolipilvisenä kesäpäivänä kuin rauhan tyyssija. Eläkeläiset suhaavat rollaattoreillaan pitkin keskustaa ja hiljaisuuden rikkovat vain mopojaan huudattavat nuoret.

Nähdäkseen näyttelijöitä, valoja ja kameroita – ja tuoleja, joissa lukee näyttelijöiden nimiä – pitää hakeutua tyhjillään olevalle autokoululle.

Sen seinään on ruuvattu sininen kyltti, jossa lukee poliisi. Pihassa seisoo kaksi poliisiteippauksilla varustettua, Saab 900 -merkkistä autoa.

Mutta hetkinen.

Toinen autoista on oudon vaaleansininen. Lähempää selviää, että se on kuvausryhmän itse teippaama. Väärällä värisävyllä.

Sisällä vanhassa autokoulussa tunnelma on jotenkin... saksalainen. Paikka on sisustettu suomalaiseksi poliisiasemaksi, mutta seinien siniharmaa väri tuo mieleen enemmän saksalaiset poliisisarjat.

Noh, sellaistahan täällä kuvataankin.

Rekvisiitalla on yritetty luoda maaseudun pieni poliisiasema, jossa ei tapahdu koskaan mitään. Siitä kertovat esimerkiksi hyllyjen mapit:

Varkaudet/murrot 1984

Pahoinpitelyt/toukokuu 1987

Ylinopeudet/talvi 2000

Seinällä on Tarja Halosen kuva, ja sen vieressä roikkuvan avaimen perässä lukee putka. Kahvinkeittimen vieressä olevaan hyllyyn on kasattu paikallislehtiä.

Keskellä huonetta on iso neuvotteluhuoneen pöytä. Sen ääressä seisovat jakson päänäyttelijät.

Komisario Borowskin roolissa on Axel Milberg, jo hieman kaljuuntunut viisikymppinen näyttelijä. Häntä vastapäätä on jakson toinen saksalainen päätähti, Maren Eggert, joka esittää rikospsykologi Frieda Jungia.

Eggertin vasemmalla puolella on ruudullisessa paidassa Aki Kaurismäen Laitakaupungin valot -elokuvasta tuttu Janne Hyytiäinen. Hän esittää sitä paikallista poliisia, jonka ase varastetaan.

Milbergin vieressä seisoo täydessä poliisin asussa Sanna June-Hyde, hänkin paikallispoliisin roolissa.

Kuvauksissa on mukana muitakin suomalaisnäyttelijöitä, muiden muassa Pekka Valkeejärvi (myös yksi poliiseista). Hän valmistautuu parhaillaan roolityöhönsä takahuoneessa.

Pihalla pyörii näyttelijä Antti Reini, jolle on siunaantunut pahiksen rooli. Reiniä ei kuitenkaan tarvita tänään, joten hän sanoo lähtevänsä takaisin nukkumaan.

Kamera pyörii, äänet käyvät – action!

"Sade on tuhonnut jäljet", June-Hyden esittämä naispoliisi sanoo.

"Nichts, wegen des Regens", Hyytiäinen sanoo.

Tai oikeastaan vähän kömpelömmin, suomalaisemmin: "Nihts, veegen des Reegen."

Käännettynä se tarkoittaa suunnilleen "ei mitään, sateen takia".

Jakso on käsikirjoitettu niin, että Hyytiäisen esittämä poliisi tulkkaa saksalaisille kollegoilleen suomalaisten repliikit. Näin vältytään suurimmaksi osin dubbaamiselta.

"Radio", Eggert toteaa.

"Was? Radio?" Milberg kysyy.

"Mikko gibt ein Interview im Radio", Eggert vastaa.

Ja poikki.

Lyhyen keskustelunpätkän kuvaaminen vie yli tunnin. Valoja asetellaan, kohtausta harjoitellaan, kuvakulmaa vaihdetaan ja ottoja tarvitaan useita.

Suomalaisnäyttelijät vihjaavat tauon aikana, että saksalaiset ovat "ehkä vähän perfektionisteja".

Perfektionismi on kyllä paikallaan, sillä Tatort ei ole mikä tahansa tusinasarja.

Siinä missä saksalaisiin poliisisarjoihin suhtaudutaan Suomessa ajoittain pienellä huvittuneisuudella, Saksassa Tatort on instituutio. Sitä on tehty vuodesta 1970 asti, ja jaksojen määrä ylittää pian seitsemänsadan.

Sarjaa tehdään noin 30 osaa vuodessa ja sitä esitetään ARD-kanavalla joka sunnuntai klo 20.15. Jaksojen katselijamäärät vaihtelevat seitsemästä yhdeksään miljoonaan.

Sarjassa ei ole yhtä päähenkilöä, vaan kymmeniä eri poliiseja, jotka toimivat jokainen omassa kotikaupungissaan. Komisario Borowskin asemapaikka on esimerkiksi Kiel. Saksan lisäksi poliiseja nähdään myös Itävallasta. Jotkut Tatortin hahmoista, kuten Horst Schimanski ja Lea Sommer, ovat nousseet muita suositummiksi ja saaneet jopa kokonaan oman sarjansa.

Suomessa Tatortia on esitetty nimellä Rikospaikalla viimeksi vuonna 2001.

Vaikka voisi luulla, että Tatortin maailmassa kaikki mahdollinen on jo nähty, nyt tehdään historiaa. Koko sen 40-vuotisen olemassolon aikana yhtään kokonaista jaksoa ei ole kuvattu Saksan ja Itävallan ulkopuolella.

Tatortin Suomeen tulosta on vastuussa jakson ohjaaja Hannu Salonen. Hän on suomalaissyntyinen, mutta on asunut Saksassa jo 16 vuotta.

"En päässyt Taideteolliseen korkeakouluun, joten sanoin 'haistakaa paska' ja hain elokuvakouluun Berliiniin", Salonen kuvailee Saksaan muuttoaan.

Sille tielle hän jäi. Salonen on urallaan ohjannut muun muassa kahdeksan Tatort-jaksoa.

"Halusin yhdistää näin isänmaani ja nykyisen kotimaani", ohjaaja perustelee Suomeen tuloa.

Kun tuotantoyhtiöllä ja pääosaa esittävällä Milbergilläkään ei ollut mitään asiaa vastaan, Salonen matkusti käsikirjoittaja Clemens Murathin kanssa Heinävedelle, jossa he kirjoittivat jaksoa kahden viikon ajan. Alun perin Borowskin tangon piti sijoittua Heinävedelle.

"Mutta Ilomantsi on enemmän syrjässä, ja tästä alkaa heti erämaa. Se on todella tärkeä osa tarinaa ja hahmoja."

Poliisisarjan Ilomantsi on "hillbillymäisempi" versio paikkakunnasta. Salosen mukaan Ilomantsista tehdään jaksossa todellisuutta pienempi: on tyhjiä hiekkateitä ja hahmoja kuten Antti Reinin esittämä Vallu, joka asuu Mad Max -tyylisessä paikassa autonromujen ympäröimänä.

Perisuomalaisiakin elementtejä on. Komisario Borowski vierailee tangolavalla ja kärsii unettomuudesta yöttömän yön vuoksi.

Sarjan tähti Milberg arvelee, että jakso voi tehdä hyvää Ilomantsin matkailulle.

"Luulen, että Ilomantsissa nähdään enemmän turisteja ensi vuonna. Jakso esitetään Saksassa keväällä 2010, ja sitä katsoo seitsemästä kahdeksaan miljoonaan ihmistä."

Saksalaisnäyttelijän mielestä Suomi ja Ilomantsi sopivat matkakohteeksi "yksilöllistä kokemusta ja seikkailua hakeville ihmisille".

Saksalainen tuotantoyhtiö on lennättänyt historiallisiin kuvauksiin myös lehdistöä Saksasta. Tänään paikalla on vapaa toimittaja Jan Freitag Hampurista.

Hän tietää kertoa, että Milberg on yksi Saksan television kuuluisimmista kasvoista.

"Veikkaisin, että hän esiintyy yhden viikon aikana 10 kertaa televisiossa, jos sarjojen uusinnat lasketaan mukaan."

Milberg itse on hieman vaatimattomampi kuuluisuudestaan kysyttäessä.

"Viimeisintä Borowskia katsoi kahdeksan miljoonaa ihmistä. Kyllähän ihmiset tuntevat minut ja hahmoni."

Tatortit pyörivät monta kertaa uusintoina, ja toimittaja Freitag arvioi, että Ilomantsissa kuvattu jakso näytetään Saksassa seuraavien kymmenen vuoden aikana kymmeniä kertoja.

Freitagin äänessä ei ole minkäänlaista ironiaa, kun hän ylistää Tatortia.

"Jaksojen käsikirjoitukset ovat parhaita, mitä löytyy. Rooli Tatortissa on paras työpaikka televisioalalla. Jokainen näyttelijä haluaa näytellä Tatortissa. Jos onnistut saamaan komisarion roolin sarjassa, se on käytännössä eläkevirka. Sen ansiosta pääset varmasti myös tv-museoon."

Tatort on Freitagin mukaan sekä Saksan suosituin poliisisarja että mahdollisesti suosituin tv-sarja ylipäätään.

Ja kallein tehdä.

Nyt kuvattavan jakson budjetti on 1 392 000 euroa – saman verran kuin monen suomalaisen koko illan elokuvan.

Freitag kertoo, että Tatortin pohjalta tehtyjen pitkien elokuvien budjetit ovat olleet noin 10 miljoonaa euroa.

Vertailun vuoksi: Renny Harlinin Mannerheim-elokuvan on laskettu maksavan saman verran.

Freitagin oma suosikki Tatort-komisarioista on Schimanski.

"Hän toi esimerkiksi sanan scheisse [paska] saksan televisioon. Sitä ennen sen sanominen oli hyvän maun vastaista, mutta Schimanskin ansiosta kielenkäyttö televisiossa muuttui realistisemmaksi."

Ohjaaja Salonenkin ylistää Tatortia.

"Saksalaiset ovat kasvaneet tämän sarjan kanssa. Ei Suomessa ole mitään sellaista. Ohjaajalle tämä on kunniatehtävä. Tuli jaksosta hyvä tai huono, se saa paljon katsojia."

Ilmeisesti Tatortit ovat hyvä bisnes myös rahallisesti.

"Kyllä ohjaajat hyvin palkitaan", Salonen myöntää.

Hänelle maksetaan ensin pienempi korvaus ja sitten lisää jokaisesta uusinnasta.

Eivätkä näyttelijätkään ilman jää. Salonen kertoo, että Saksassa tuotantobudjeteista menee suuri osa näyttelijöiden palkkioihin. Hän arvioi, että saksalaisen tv-tähden palkassa on yksi nolla enemmän kuin Suomessa.

"Yeah, it's good money", jakson naistähti Eggert tyytyy kommentoimaan palkka-asiaa.

Seuraavaksi kuvataan jo hieman dynaamisempi kohtaus. Nyt Milberg ja Eggert kävelevät aseman ovesta sisään. Kuvausvalojen ja muun rekvisiitan asettelu alkaa.

Valmistelun aikana Salonen ja Hyytiäinen pitävät pihalla olevassa telttakatoksessa saksankurssia.

"Älä painota sitä ihrem-sanaa", Salonen opastaa. "Sano pitkänä se i-kirjan. Telefoniiiren."

Hyytiäisen käsi on mustanaan tekstiä. Hän on kirjoittanut saksankieliset repliikit käteensä.

Ja sitten kuvataan. Saksalaisten näyttelijöiden sisäänmarssikin otetaan muutamaan kertaan.

Valomiehet ja muut tekniikan ihmiset istuvat tylsistyneen oloisina ulkotiloissa.

"Pitkä päivähän tästä taas tulee", yksi tuotantoryhmän jäsenistä sanoo toiselle.

"Mulla on jo kaksi 12-tuntista takana", toinen toteaa.

Ja samaa tahtia saksalaisten perfektionistien tahdissa pitäisi jaksaa vielä viikon ajan.

Ehkä vanha saksalainen sananlasku lohduttaa: Alles hat ein Ende, nur die Wurst hat zwei.

Kaikella on loppunsa, paitsi makkaralla on kaksi.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi