26.5.2011 12:48
Polyamoriaa Puistolassa: rakastavaiset Joonas ja Taija jakavat kerrostalokolmionsa Taijan aviomiehen Matin kanssa.
Onpa lutuista.
Taija Chanth, 30, ja Joonas Mäkinen, 22, peuhaavat koiriensa kanssa kerrostalokolmiossaan Helsingin Puistolassa. Sekarotuisista piskeistä suurempi on nimeltään Topi.
Lapinkoirasta polveutuva Topi on jo vanha, mutta jaksaa silti pitää seuraa nuoremmalle Vala Mal Doranille. (Luontokappale on saanut nimensä Tähtiportti-sarjan viettelevältä varkaalta.)
Vain yksi komponentti perhe idyllistä puuttuu, nimittäin Matti, Taijan aviomies. Taija, Matti ja Joonas ovat polyamorikkoja eli kansankielellä monisuhteisia. Heillä on yhden mielitietyn sijaan useampi rinnakkain.
Tai Matilla ei ole, eikä enää Joonaksellakaan: hänen tyttöystävänsä lähti lätkimään viikko takaperin.
Mehiläiskuningatar Taijalla säpinää sen sijaan riittää. Hänellä kun on Matin ja Joonaksen lisäksi vielä eteläafrikkalainen tyttöystävä nimeltä Marinda.
Vaikuttavaa.
Taija on siviiliammatiltaan puutarhuri ja muutenkin aikamoinen luonnonlapsi. Puuvillahameessaan ja sinertävässä raitapaidassaan nainen kävisi hippifarmin emännästä. Puheen nuotti on seesteinen ja tyyli erittelevä, silmissä asuu vahva katse.
Miten Keuruun tyttö alun perin havahtui monisuhteisuuteensa?
”Ensimmäinen askel oli se, kun rakastuin Marindaan netissä neljä vuotta sitten”, Taija aloittaa.
”Silloinen poikaystäväni oli irtoilua vastaan. Lopulta sekin alkoi ihastua sinne tänne, muttei kestänyt sitä, vaan alkoi pitää itseään pahana ihmisenä.”
Kuuden vuoden suhde ”kaatui lopulta omaan mahdottomuuteensa”.
Taija jatkoi nettisuhdetta Marindaan ja alkoi haeskella rinnalle myös muuta.
”Löysin romanialaisen pojan itselleni netin kautta, niin kuin meillä nörteillä tapana on. Raoul kävi täällä ja mä Romaniassa, mutta hänen päähänsä ei mahtunut, että ihminen voi romanttisesti rakastaa kahta tai useampaakin ihmistä. Kun hän oli vielä kristitty, niin se meni vatvomiseksi, ja panin senkin suhteen poikki.”
Marindaa Taija ei ole vielä kohdannut silmätysten, mutta uskoo asiantilan piakkoin muuttuvan.
”Tarkoitus on, että nyt kun on rahaa, niin näkisimme”, Taija sanoo.
”Suhteemme ei silti ole platoninen, vaan olemme me kaikkea kivaa tehneet netin välityksellä.”
Taijan aviomiestä ajatus tyttöystävästä ei ole haitannut, päinvastoin.
”Siinä vaiheessa kun tapasin Matin, tein hyvin selväksi, että mulla on oikeesti tyttöystävä. Se oli vaan, että ’hyvä’ ”, Taija kihertää.
Pari on ollut nyt yhdessä kolme vuotta ja naimisissa vuoden. Matti ei halunnut osallistua artikkelin tekoon, koska ei välitä julkisuudesta.
Joonas liittyi Taijan ja Matin hullunkuriseen perheeseen viime syksynä. Kouvolalainen nuorimies oli kirjoittanut kolmetoista ainetta ylioppilaskirjoituksissa, pakannut laukkunsa ja muuttanut Helsinkiin matematiikkaa opiskelemaan.
Siinä sivussa hän oli lähtenyt mukaan Piraattipuolueen nuorisojärjestön toimintaan ja törmännyt Taijaan.
”Olin elokuussa järjestämässä Assembly-tietokonetapahtuman ryhmätilausta, ja Taija tarjoutui irkissä tekemään teekorin ryhmälle. Kävin hakemassa teekoria, ja Taija iski silmänsä muhun.”
Kaksikko päästää raikuvan naurun. Ilahtuiko Matti tälläkin kertaa?
”Niin, onhan se ihan eri asia, että mulla on tyttöystävä jossain tuolla kaukana, kuin se, että kuvioihin tulee fyysisesti mies”, Taija toteaa.
”Vähän Matin ehdoilla siinä mentiin, että miten sen pää kestää ja rupeeko tulemaan paha olo.”
Joonas nyökyttelee vieressä.
”Mä tein myös selväksi, että mä en lähde mukaan mihinkään, mikä saattaa satuttaa jotain.”
Matti oli kuitenkin asian kanssa sujut, ja Joonaksen vieraspatja vaihtui lopulta omaksi huoneeksi. Joonaksen polku polyilyn maastossa ei ole ollut varsinaisesti mutkaton.
”Seurustelin neljä vuotta tanskalaisen tytön Linen kanssa, ja olimme toistemme ensimmäiset. Hän alkoi aprikoida, millaista olisi suudella toisen miehen kanssa, ja minä kannustin häntä siihen”, Joonas selittää partajouhiaan hipelöiden.
Kannustus ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, ja suhde päättyi.
”Kolme viikkoa eromme jälkeen hän muutti asumaan toisen miehen kanssa, ja välillä tuli tiedostettuja mustasukkaisuuskohtauksia.”
Polytkin siis saattavat sortua kuolevaisten tunteisiin?
”Ei mua häirinnyt se, että hänellä oli joku muu. Ei se ollut multa pois”, Joonas sanoo.
”Hirveää oli se, että menetin poikaystävästatuksen ja jäin pois ajanvietosta ja seksuaalisesta menosta. Ei mua olis haitannut, vaikka sillä olis ollut mies joka satamassa.”
Ruusuisemmin ei käynyt Joonaksen viimeisimmän naisystävän Essinkään kanssa.
”Essi jätti minut viikko sitten, koska ei ollut innostunut tästä poly-jutusta, ja siitä tuli kynnyskysymys. Me molemmat vihasimme mustasukkaisuutta, ja silti kävi näin.”
Essiä yritettiin saada haastateltavaksi artikkelia varten, mutta hän ilmoitti tekstiviestitse, ettei ”halua haaskata aikaansa moisesta hörhöilystä puhumiseen”.
Rakastavaiset kuhertelevat sohvatuolissa toisiinsa kietoutuneina. Taijan seesteisestä olemuksesta olisi vaikea arvata naisen pyörittävän moista suhdekvartettia.
Kuinka montaa ihmistä hän voisi kuvitella aktiivisesti rakastavansa?
”Mulla taitaa olla aika lähellä kolmea se määrä, jota mä pystyn henkisesti rakastamaan. Salaisuus on siinä, että omat ongelmat täytyy ensin ratkaista. Ja ainoastaan yhdellä saa kuulemma olla kriisi päällä kerrallaan. Jos useammalla on kriisi päällä, niin keskitytään ensin siihen, kenellä on pahin, ja hoidetaan se alta pois.”
Huh, kuulostaapa työläältä. Miten Taija pitää huolta siitä, ettei kukaan jää ilman ja kaikki tuntevat itsensä tasavertaisesti rakastetuiksi?
”Mä pyrin katsomaan, ettei kumpikaan joudu tyhjiöön ja kärsimään ikävästä. Se on välillä rankkaa, mutta nyt se on helpompaa, kun molemmat asuvat saman katon alla. Kun Joonas asui muualla, niin mulla oli koko ajan ikävä.”
Entä sitten yhdyntäasiat? Onko huushollissa käytössä jonkinlainen vuoronumerosysteemi?
”Kyllä se semmosta vuoroöisin toisessa sängyssä -meininkiä on”, Joonas hihittää.
Taija kiirehtii oikaisemaan.
”Mutta ei se kiveen kirjotettu juttu oo. Jos Joonas kaipaa tukea, niin kyllä mä poukkaan tuolta toisesta sängystä halimaan. Enemmän me suunnitellaan talousasioita, kuten keittiönsiivousta.”
Kohta kolmikon infrastruktuuri tulee jälleen mahdollisesti mullistumaan. Taija ja Matti yrittävät lasta, ja Joonas on pantu epäselvyyksien välttämiseksi käyttämään varmuusvälineitä.
Kaiken kaikkiaan elämänmeno puistolalaiskolmiossa vaikuttaa hyvinkin tavanomaiselta: käydään töissä, keskustellaan, juodaan kaakaota.
Joonaksen mukaan ihmisillä on kuitenkin monisuhteisista hyvin paljon vinoutuneita käsityksiä.
”Olin Essin ja Taijan kanssa käymässä äitini luona ja kerroin tilanteesta, niin tuohtunut ensireaktio oli, että ”minkälaiset ryhmäorgiat siellä on ollu?”
Tosiasiassa suhteet ovat useimmiten kahden ihmisen välisiä. Se on normaalia, koska on epätodennäköisempää, että olisit kiinnostunut samasta ihmisestä kuin kumppanisikin. Jos olisimme Matin kanssa enemmän homoseksuaalisia, niin se saattaisi toimia, mutta anteeksi vaan, se nyt ei vaan ole niin.”
Taijaa naurattaa taas.
Joonaksella ja Matilla on nykyään kämppikselliset välit, mutta läheisiä ystäviä he eivät vielä ole.
Avonaisesta parvekkeenovesta kantautuu sisään autotien vaimeaa kohinaa ja linnunlaulua.
Auringonpaulat tanssahtelevat sekaisen asunnon pinnoilla.
Jäljellä on vielä tärkein kysymys. Miksei yksi riitä?
Vikkeläliikkeinen Joonas seisahtuu aloilleen.
”Se on selvää, että ihmisellä on tarpeita, joita ei voi tyydyttää vain yhden ihmisen kanssa. Sekä fyysisiä että henkisiä. Me vaan ollaan avoimia tän asian kanssa. Katsokaa, tällaisiakin ihmisiä on.”
Matin ja Essin nimet on muutettu.
Kun yksi ei riitä 26.5.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.
THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.
YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.