Vieläkö on kiljua?

Puntala-rock on Suomen vanhin punkfestari. Meno on yhä sitä itseään, vaikka Rotan tonkassa onkin vain Waldemaria ja Sorbusta.

Miltä haisee punkfestareilla?

Tutulta. Tuoksu syntyy, kun peruna ja rasva kohtaavat kuuman metallipannun. Festariruokaa.

Päälavan edessä on tilaa puolikkaan jalkapallokentän verran. Joukko punkkareita pogoaa, kun No Shame avaa Puntala-rockin.

Irokeesipäinen nuori mies ottaa huikan oluttölkistä, sylkee sen aitaan nojaavan ystävänsä naamalle ja nauraa.

Ulkonäöllisesti osa porukasta voisi olla 80-luvulta. Mustat nahkatakit on koristeltu niiteillä ja samoilla bändien nimillä kuin tuolloinkin: Appendix, Terveet kädet, Lama, Riistetyt, The Exploited . . .

Keesejä näkyy, ja korkeammat viritelmät taipuvat järveltä puhaltavassa tuulessa. Hilpein näky on hyvin tukeva punkkarimies, jolla on päällään vain kengät, musta nahkatakki ja tiukat tangat.

Toista ääripäätä edustavat varsin tavallisesti pukeutuneet nuoret farkuissaan ja T-paidoissaan.

Pienellä mökkilavalla soittaa Kansanviholliset. Lavalle kipuaa neljä nuorta poikaa. "Seuraavalla biisillä ei ole vielä nimeä, mutta soitetaan se silti", laulaja spiikkaa.

Hiottu soittotaito ja viimeistellyt biisit eivät ole edelleenkään punkin tärkein juttu.

 

Puntala-Rock järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1982 ja sen jälkeen satunnaisesti pitkin 80-lukua. Koko 90-luvun festivaali oli telakalla.

Vuonna 2000 Puntala herätettiin taas henkiin, ja nyt siitä on tullut suomen punk-skenen jokavuotinen päätapahtuma.

Tapahtumassa koskaan käymättä ajattelin, että keesipäiset punkkarit örveltäisivät siellä mudassa, kiljupöntöt kädessä. Bändit soittaisivat huonosti kasatun pressuviritelmän alla, ja äänentoisto olisi surkea.

Puntala vuosimallia 2010 on kuitenkin ammattimaisesti järjestetty festivaali. Aikataulut pitävät, lehdistölle on tehty laminoidut pressipassit, on ruokakojut, kalja-alue, myyntitiskejä, turvamiehet, ensi-aputeltta ja riittävä määrä bajamajoja.

Ei anarkiaa, ei kaaosta.

Jossakin poltetaan hajun perusteella pilveä. Jotkut ovat jo sammuneet ja toiset päässeet erittäin reippaaseen humalaan.

Päälavalla vetää ruotsalainen Aggrena-tion, joka soittaa nopeaa metallista 1980-luvun alun tyylistä hardcore-punkkia. Solistin ulosanti kuulostaa litteroituna jotakuinkin tältä: "Äöör! Aoor-aa! Ärää! Äör-ää!"

Lavan vasemmalla puolella on katoksen alla myyntipisteitä. Sieltä voisi ostaa esimerkiksi Ydinmätä- ja Paskahalvaus-bändien yhteisen Paska Mikkeli -levyn.

DIY-, eli do it yourself -asenne elää. Myynnissä on itse julkaistuja levyjä sekä kopiokonelehtiä, eli zinejä.

Myös poliittisuus on läsnä. Vieressä on jaossa ilmaisia pamfletteja, kuten Esipuhe jälkivasemmistolaiseen anarkiaan.

 

Päälavan edusta täyttyy. Siellä aloittaa Pertti Kurikan nimipäivät, kovassa nosteessa oleva kehitysvammaisten punk-bändi.

"Onko hyvä meininki? Eka keikka täällä. Kiroillaan helvetisti!" kitaristi Kurikka puhuu mikrofoniin.

Yleisö riemastuu, kun se saa kuulla Pyhäpäivä-kappaleen. Sanat menevät kokonaisuudessaan näin: On sunnuntai / Kävin kirkossa / Sain kahvia / Kävin paskalla.

"Onks teillä kivaa? Niin meilläkin, helvetisti. Vittu."

On aika syödä. Kaikki kojut myyvät vegaaniruokaa, mutta keskimmäisestä saa myös makkaroita. Ja kebabia!

Miten ne uskaltavat?

Tarinan mukaan joku oli joskus mennyt Puntalan grillipaikalle lihamakkaroiden kanssa ja hänet oli tönäisty nuotioon.

Ovatko nuo ihan oikeita makkaroita?

"Ihan oikeita", tiskin takaa kerrotaan.

Mutta mitenkäs se nuotiojuttu?

"Joo, se tapahtui viisi vuotta sitten. Eräs Paukku oli mennyt grillaamaan makkaraa, ja se oli tönäisty nuotioon. Mutta sitten sellainen isokokoisempi roudari otti ne makkarat ja meni paistamaan niitä grillipaikalle. Se loppui siihen se kiusaaminen", Marko Sällinen kertoo tiskin takaa.

 

Alkaa olla selvää, että yleisimmät punk-kliseet ovat yhä voimassa.

Käytös on provosoivaa ja holtitonta. Musiikki on kovaäänistä. Ja punkkarit juovat yhä viinaa.

Mutta: juovatko punkkarit vielä kiljua? Tuota kotitekoista, muovisessa astiassa valmistettavaa alkoholijuomaa, joka maistuu pahalta ja jonka hiiva saa vatsan sekaisin.

Yleensä kilju säilötään juomista varten klassisiin Mehukatti-tölkkeihin. Festivaaleilla on näkynyt muutamia sellaisia.

"Mulla on täällä Waldemaria ja Sorbusta", kertoo Rotaksi esittäytyvä mies ja heiluttelee Mehukatti-tonkkaa.

"Ollaan me juotu täällä kiljua. Joillakin sitä oli", Tume Pasanen paljastaa.

Kysymme, mistä kiljua kannattaisi etsiä. "Vaikka mistä", Pasanen neuvoo.

 

Kaksi hyvin nuorta tyttöä siemailee pönikästä grillauspaikan vieressä.

"Viinaa ja mehua", he kertovat sisällöstä. Miksei kiljua?

"Ei nyt kiljua voi juoda. Se on pahaa."

Päälavan nurmikolla nukahtamispisteessä oleva mieshenkilö kertoo nimekseen Mini-Joni. Ennen silmien ummistamista hän ehtii kertoa oman astiansa sisällöstä.

"Täällä on Sorbusta. Tämä on viimeinen Puntala, jonne tätä voi tuoda. Sorbuksen tuotanto lopetetaan tämän kesän jälkeen."

Sekalainen porukka istuu ojan reunalla. Yksi heistä esittäytyy Mauri-Anteroksi. Hän uskoo, että todelliset "kiljunaamat" saapuvat paikalle vasta huomenna.

"Ne on niin kännissä, että ei ne ehdi tänään tulla."

Seurueella on oma tonkka, mutta se sisältää varsinaisen cocktailin.

"Leijonaviinaa, helmeilevää viiniä, kotiviiniä, kivennäisvettä, kaikkea mitä autosta löytyi", Mauri-Anteron kaveri Miika kertoo.

Ilta pimenee. Päälavalla aloittaa vuonna 1990 ensimmäisen levynsä julkaissut ramopunk-bändi Pojat.

Alkaa sataa. Sitkeimmät punkkarit jäävät lavan eteen, jotkut hakeutuvat kalja-alueen katokseen, joka tunnettiin ennen nimellä Harmaa kuolema. Nyt paikka on täysin nimetön. Täältäkään ei saa kiljua.

Viereen istuu Sisli Piisinen, joka kauppaa tekemänsä Caca-zinen toista numeroa. Se valmistui Puntalaa varten. Piisinen on käynyt täällä kymmenen vuotta.

Hänen täytyy tietää, mitä kiljunjuonnille on tapahtunut.

"Ei kukaan jaksa enää juoda kiljua. Alkoholista on tullut niin halpaa. Me järjestettiin kolme vuotta sitten kiljubileet. Kukaan ei juonut sitä, joten me vietiin kiljut kaverille, joka asui siinä lähellä. Se joi sitten kaksi viikkoa, niitä kun ei kehdannut heittää pois."

Vettä sataa yhä rankasti, ja sammuneet heräilevät nurmikoilta. Nuori mies nousee pöydän toiselta puolelta ja ilmoittaa: "Kylmä sota alkaa viiden minuutin päästä."

Sade taukoaa maagisesti juuri kun päälavalle nousee hardcore-punkkia soittava Kylmä sota. Keikka on hieno. Musiikki on nopeaa, pelkistettyä, mutta hyvin soitettua.

Sitten alkaa taas sataa. Punk riittää tältä päivältä. Autoilemme pois alueelta. Tien varteen kaadettu bajamaja haisee.

 

Puntalan lauantaipäivä alkaa rauhallisesti. Telttakylä on yhä pystyssä ja ihmiset heräilevät.

Ensiavussa on käynyt lähinnä liian humalaisia ja paikattavia. Järkkärit kehuvat Puntalaa rauhallisimmaksi festivaaliksi.

"Mitä nyt joskus on ollut kunnon nuotio. Mitäs ne heitti sinne viime vuonna? Teltan tai jotain, mikä roihahti kunnolla?"

Jotakin erityistä Puntalassa on. Vaikka musiikki on aggressiivisinta mahdollista, se on hyvän mielen festivaali. Tappeluita tai känniuhoamista ei näy.

Yksi järjestysmiehistä veikkaa syyksi vapaata ilmapiiriä. Omia juomia saa tuoda ja juoda, eikä ihmisten käyttäytymistä juuri rajoiteta, kunhan kenenkään henki ei ole vaarassa. Pienimuotoisuudella lienee myös tekemistä asian kanssa. Kävijöitä on yleensä ollut alle 1 500.

Teltta-alueella käytävän keskustelun perusteella viime yönä ei ole vain nukuttu.

"Se ei suostu kertomaan! Niko, ketä sä oot tuupannut?" nuori tyttö huutaa.

"Joulupukkia!" kuuluu väsynyt vastaus.

Kaksi nuorta miestä haluaa, että heidän teltastaan otetaan kuva. Sen kyljessä kun on Kiljukuolema-yhtyeen logo.

Bändin nimi on tosin jo vaihtunut.

"Laita sinne, että nimi on Mäski, koska se kuvaa tätä maailmaa paremmin, kun tää on niin paska paikka", Mäski-Mattilaksi itsensä esittelevä herra kertoo.

Näinköhän ex-Kiljukuoleman jäseniltä löytyisi kiljua? Ei, vaikka sitä on kuulemma jo maistettu.

"Tänään otin huikat, ja laatat lensi saman tien. Viinin puolella on menty."

Mäski-Mattila ei kuitenkaan pysty kertomaan, mistä kiljua löytyy, eikä usko, että näköiseni kaveri sitä haluaisi edes juoda.

 

Tekniikka alkaa mättää. Sähköt ovat katki pieneltä lavalta, eikä päivän ensimmäinen esiintyjä Molemminpuolinen varma tuho pääse aloittamaan. Vettäkään ei tule. Järjestäjän edustaja käy lavalla ja kehottaa juomaan kaljaa.

Nuori punkkaripoika kaatuu telttansa päälle. Sitten hän virittää aluetta rajaavasta muovinauhasta lingon ja yrittää ampua kavereitaan tyhjillä oluttölkeillä.

Puheensorinan perusteella moni on muualta kuin Suomesta. Yksi heistä haluaa esitellä meille autonsa takaluukun alla sijaitsevaa kätköä, jossa on rivi lasipulloja.

"Näin tuodaan viinaa Suomeen", Pogo-Pauliksi itseään kutsuva, hieman vanhempi mies sanoo.

Saksalainen Paul esittelee kännykkäkameran kuvaa lihavasta punkkarista, siitä, jolla oli tangat ja nahkatakki. Tangat on riisuttu sivummalle. "Hän sanoi, että hänellä on Suomen isoin muna."

Paul veikkaa, että saksalaisilla festareilla mies olisi saanut jo turpaansa.

 

Viideltä vesiongelma on ratkennut, mutta moni juo mieluummin alkoholijuomia.

Päälavalle nousee Yleislakko, joka ammentaa aiheensa politiikasta. "Haistakaa vittu, perussuomalaiset!"

Tuuli heittelee tyhjää Alkon kassia. Hetki sitten teltan rikkonut touhukas punkkari on jo sammahtanut nurmikolle.

Luonteri Surfin keikka päättyy, ja edessä on monien odottama ohjelmanumero: Helsinki–Tampere-köydenveto.

Uho on kova, ja punkkarit heittelevät toisiaan tyhjillä oluttölkeillä. Tamperelaisia on silmämääräisesti lähes kaksi kertaa enemmän, eikä kestä kuin hetki, kun helsinkiläiset punkkarit raahautuvat kyljellään hiekkakentällä.

Teltta-alueen viimeisetkin heräilevät. Joku kurkistaa oviaukosta, työntää sormet kurkkuunsa, oksentaa ja sulkee oven.

Fiilis alkaa löytyä. Keesipäinen punkkari pissaa ja juo samaan aikaan lonkeroa. Pullot kiertävät. Mutta eivät kiljupullot.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi