Julkaistu 6.4.2009
Reino Nevalainen, 71, käy kahdesti viikossa eläkeläisten päivätansseissa. "En ole yöihmisiä. Kapakoissa käymisen lopetin yli 20 vuotta sitten", Nevalainen perustelee.
Julkaistu 9.3.2009
"Tämä on jatkuvaa keräilyä ja koukkimista", Nelli Salmensuu sanoo ja koukkii lelun lattialta. Toisessa kädessä hänellä on moppi. Siivous käy kotiäidille päivän kuntotuokiosta.
Julkaistu 2.3.2009
Diplomi-insinööri Marko Jalosen, 41, työpäivä kuluu usein näyttöpäätteen ääressä. Hän nousee silloin tällöin jaloittelemaan ihan tahallaan ja aivan pienenkin asian vuoksi.
Julkaistu 26.1.2009
Kristina Hänninen, 54, levittää joogamattonsa olohuoneen lattialle. Pienet venytysliikkeet ennen töihin lähtöä ovat oiva tapa käynnistää päivä. Säännöllinen jooga notkistaa ja voimistaa niveliä ja parantaa liikkuvuutta.
Julkaistu 24.11.2008
Käsipainoja pidetään yksipuolisina hauisten harjoitusvälineinä. Niitä voi kuitenkin hyödyntää vaikkapa operoitua jalkaa kuntoutettaessa tai mailapelien liikeratoja kehitettäessä.
VideoKäsipainoilla saa varmuutta vaikka golflyöntiin
Julkaistu 10.11.2008
Kun hölkkääjän takareittä kiristää eikä askel rullaa, paikkoja saa auki ja askeleen rennoksi tekemällä juoksun lomassa venytyksiä. Ota pitkä askel, jolloin jäät matalaan kyykkyasentoon.
VideoVenyttely palauttaa juoksuaskeleen rullaavaksi
Julkaistu 27.10.2008
Eeva Laurila sanoo vetävänsä Pakilan Voimistelijoiden äijätreenin joka maanantai ja salin olevan aina täysi. Sen täytyy siis olla kokeilemisen arvoista.
TIETOKULMAMuitakin miesten jumppia 27.10.2008
VideoÄijätreeneissä hiki puskee pintaan
Julkaistu 13.10.2008
Haravoinnin lomassa on hyvä availla jäykkää kroppaa, kuten Helsingin Käpylässä asuva Hannele Hari näyttää. 1. Nosta harava poikittain olkapäille niskan taakse.
VideoVenyttele haravan kanssa
Julkaistu 6.10.2008
Tietokoneen, kirjoituspöydän ja pulpetin ääressä nyhjöttäessä hengitys käy helposti pinnalliseksi. Kumara ryhti vetää keuhkot kasaan, eikä hengitys kulje.
Julkaistu 15.9.2008
"Hups hei, taas mennään", Marianne Valta sanoo ja nostaa Aliisan syöttötuoliin. Nostelua riittää Fortumin viestintäpäälliköllä äitiysloman aikana.
VideoÄitiyslomalainen kaipaa harjoitusta nostoihin
Julkaistu 8.9.2008
Vauvahieronnassa tärkeintä on vuorovaikutus. Siinä ei hierota lihaksia, vaan aktivoidaan sivelyllä ihon hermopäätteitä. Ihokosketus ja vuorovaikutus myös opettavat vauvaa.
NÄIN HIEROTKasvoista jalkoihin 8.9.2008
HIERONTALORUKasvon muodon, kulmakarvan . . . 8.9.2008
VideoVauvahieronta on lempeää sivelyä ja vuorovaikutusta
Julkaistu 1.9.2008
Tuire Laakkonen ottaa pitkän askelen, nostaa kädet koukussa sivulle ja tekee kiertoliikkeen. Ylävartalo on kuin flamencotanssijalla. Laakkonen on töissä Nordean Meilahden konttorissa.
VideoKävelyyn tulee tehoa, kun välillä taivuttelee
Julkaistu 25.8.2008
Biologian ja maantiedon lehtori Helena Rimali pyörittelee hartioitaan Mankkaan koulun auditoriossa. "Kipulääkettä olen joutunut ottamaan hartiasärkyihin", hän toteaa.
VideoHartiat kiertyvät, vatsa pysyy tiukkana
Julkaistu 18.8.2008
Kävelemään oppinut 1–2-vuotias taapero on innokas kokeilemaan kaikkea uutta. Lapsi toistaa uusia liikkeitä sinnikkäästi. Taidot kehittyvät yrityksen ja erehdyksen kautta.
TIESITKÖ?Taapero oppii monta taitoa 18.8.2008
VideoTasapainoliikkeitä taaperolle