27.10.2008 0:00
Kun menen Solakallion koululle seitsemän aikaan illalla, miehiä kerääntyy jumppasalin ovelle kolmisenkymmentä.
Olen ainoa alle 30-vuotias, ja joku ehtii siitä hyväntahtoisesti huomauttamaankin. Vakinaisten kävijöiden keski-ikä näyttää olevan 50:n tietämillä.
Laurila nousee lavalle näyttämään esimerkkiä:
"Ensin otetaan happea."
Teemme kaksi laajaa kierrosta käsillä ja hengitämme sisään.
"Ja sitten lämmitellään lihakset."
Kierrämme ylävartaloa ja vaihdamme painoa jalalta toiselle.
"Ja polven veto: yks, kaks, kolme, neljä, ja toinen jalka: yks, kaks, kolme, neljä."
Teemme vuorotellen askelkyykkyjä ja nostelemme polvea ylös, sitten juoksemme, kyykimme ja hypimme.
Musiikki on sovitettu harjoituksen rytmiin. Ensin soi Nylon Beat ja kohta Tiktakin Hei me heilutaan taas. Varttitunnin alkulämmittelyn jälkeen mukaan tulee lihastreeniä.
Aerobisen hyppelyn välissä me nyt punnerramme, kohottelemme kylkeä matosta ja teemme vatsalihasliikkeitä.
Staattiset vatsat ovat kamalia. Niitä on kestänyt puoli minuuttia, kun vatsalihakseni alkavat täristä.
"Onkse toimittaja jossain vai vetääkse hatusta kaiken", joku kysyy.
Taustalla soi Paradise City, sitten YMCA. Tulee mieleen Hepskukkuu-sarjan sketsi, jossa koripalloasuiset miehet lauloivat kappaletta suomeksi: "Nyt olkoon määränpäänä en-em-koo-yy, / siel tapaa poikia, on henki oikia."
Lopussa on melkoinen hiki, mutta vielä on jäljellä pitkä venyttely. Ehkä sen vuoksi lihaksiin ei jää väsynyttä oloa niin kuin usein kuntosalin jälkeen.
Seuraavaksi kerraksi Laurila lupaa Rollareita ja uuden ohjelman.
hyvä jumppa, joka ravisteli tasaisesti kaikkia lihaksia reipas ja asiantunteva ohjaaja
hieman ahdas tila 30 heiluvalle äijälle; meitä oli ainakin viisi liikaa musiikki ei ainakaan äijämäistä
TIETOKULMAMuitakin miesten jumppia 27.10.2008
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi