25.8.2008 0:00
Biologian ja maantiedon lehtori Helena Rimali pyörittelee hartioitaan Mankkaan koulun auditoriossa.
"Kipulääkettä olen joutunut ottamaan hartiasärkyihin", hän toteaa. "Tosin meillä kaikilla opettajilla on hartiasärkyjä."
Jännityksiä voi laukaista lääkkeiden sijaan myös liikkeillä. Apuvälineeksi käy karttakeppi, ohjaaja Reetta Kaunisvaara sanoo.
Hän näyttää kiertoliikkeen, jossa työ tehdään keskivartalolla, vaikka hartiat liikkuvat. Työtä tekevät pääasiassa vinot vatsalihakset, mutta myös muut keskivartalon lihakset.
Hartiat pysyvät rentoina ja asento ryhdikkäänä.
"Ei tämä helppoa ole, kun pitää muistaa niin monta asiaa: pää, kädet, vatsa ja jalat. Kyllä opettaminen on helpompaa", Rimali sanoo. Muutaman toiston jälkeen oikea ryhti ja liike alkavat löytyä.
Keskivartalon lihasten vahvistaminen on Kaunisvaaran mukaan hyvä lähtökohta kaikkeen kehon hallintaan. Liikettä on hyvä jatkaa esimerkiksi pystysoudulla, jossa hartioihin saadaan lisää lämpöä. Kun veri kiertää, niskan pingotus hellittää, ja puhuminenkin sujuu taas paremmin.
Hartioiden kierto
1. Ota kepistä leveähkö ote, nosta keppi pään taakse harteille kevyessä haara-asennossa. Pää on pystyssä, katse eteenpäin eikä leuka saa valahtaa.
2. Jännitä keskivartalo tiukaksi ja vedä napaa sisään. Hartiat pysyvät rentoina.
3. Ala tehdä kiertoliikettä. Vatsa pysyy tiukkana, ja lantio on koko ajan suoraan eteen päin. Kiertoliike on ylempänä, navan yläpuolella.
4. Liikerataa voi vähitellen laajentaa, rintarangan liikkuvuus paranee, ja jännitykset lihaksissa hellittävät.
Pystysoutu
1. Nostat keppiä kapealla otteella haara-asennossa kyynärpäät edellä niin korkealle kuin se luonnollisesti nousee. Liike tuntuu epäkäslihaksessa, joka yltää niskasta lapaluun yli ja on usein päänsäryn taustalla.
2. Leveämmällä otteella voi vaikuttaa enemmän hartialihaksiin.
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi