24.11.2008 0:00
Hallipäällikkö Raimo Laasoselta operoitiin polvi vuoden alussa. Kuntoutuksessa hän käyttää myös käsipainoja.
Käsipainoja pidetään yksipuolisina hauisten harjoitusvälineinä. Niitä voi kuitenkin hyödyntää vaikkapa operoitua jalkaa kuntoutettaessa tai mailapelien liikeratoja kehitettäessä.
1. Ota painot rinnalle vierekkäin rystyset eteenpäin. Ojenna toinen käsi suoraksi, jolloin kämmenpuoli kiertyy eteenpäin. Toinen käsi menee alas rystyset taaksepäin osoittaen. Nosta alhaalla oleva paino rinnalle ja ylös ja laske samaan aikaan ylhäällä oleva paino rinnalle ja alas. Painot ovat hetken aikaa rinnakkain rinnalla. Nosta käsiä vuoronperään sopiva määrä. Liike vahvistaa olkapäitä ja aktivoi kylkeä ja vatsaa. Voit huomata, että koordinaatiota on syytä kehittää.
2. Pidä kädet 90 asteen kulmassa ja heilauta käsiä vuoron perään yläviistoon kuin nyrkkeilijä alakoukkuja. Kierrä lantiota kuin golflyönnin loppusaatossa. Svingit kehittävät nilkan ja lantion liikkuvuutta, ja rintarangalle tulee kiertoa. Ojenna jokaisen liikkeen lopuksi lantio eteen.
3. Puntit ovat vyötärön tasalla kämmenet vartaloa kohti. Lähde kiertämään lantiota kuin golflyönnissä. Käsi heilahtaa ylös oieten suoraksi. Tee liikettä vuoron perään oikealla ja vasemmalla kädellä. Liike parantaa lantion ja rintarangan liikkuvuutta.
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi