23.7.2009 3:48
Espanjassa brandya tuotaan muun muassa La Manchan viinialueella.
Konjakki ja armanjakki kuuluvat suureen brandy-perheeseen eli väkeviin juomiin, jotka on tehty viiniä tislaamalla. Kaikki viiniä tuottavat maat tekevät myös brandya.
Ranskan ulkopuolella suurin brandya tuottava maa on Espanja, muita tunnettuja tuottajamaita ovat esimerkiksi Italia, Saksa, Etelä-Afrikka, Meksiko, Yhdysvallat ja Chile.
Ranskassakin tehdään paljon brandya, joka ei ole konjakkia. Siitä suuri osa on ylijäämäviiniä, jolle haetaan uusiokäyttöä halvassa muodossa.
Etiketeissä näkee usein samoja tunnuksia kuin konjakissa, esimerkiksi VSOP, Napoleon tai XO. Niillä ei kuitenkaan näissä juomissa ole mitään taetta kypsytyksen pituudesta tai juoman laadusta.
Laadukkaammat ranskalaiset brandyt tunnetaan nimellä Fine, esimerkiksi Fine del Marne, joka tehdään Champagnessa. Maullaan ne eivät kuitenkaan pärjää konjakille.
Suurin osa maailman brandy-tuotannosta tehdään teollisesti kolonnitislauksena. Saksassa ja Kreikassa brandyyn lisätään usein sokeria pehmentämään lyhyen, noin vuoden mittaisen tammikypsytyksen jättämää terävää makua. Niihin voidaan lisätä myös pähkinää tai luumua antamaan lisäaromeja.
Espanjalainen brandy poikkeaa konjakista. Laadukas Brandy de Jerez tehdään Etelä-Espanjan Andalusiassa sherryalueella. Airén ja Palomino -nimiset rypäleet kasvatetaan Keski-Espanjassa, lähinnä La Manchan viinialueella. Laadukkaimmalla merkinnällä varustettu Solera Gran Reserva on aina pannutislattu, muihin voi käyttää myös kolonnitislausta.
Jerezin alueen brandyn kypsytys on muista poikkeava. Kun muualla brandy kypsyy koko elämänsä ajan vain yhdessä tynnyrissä, Jerezin brandyn kypsytyksessä on käytetty sherryn tuotannosta tuttua solera-kypsytystä, jossa nuorta brandya siirretään vaiheittain kypsempien sekaan eri tynnyreihin. Juoma kypsyy vanhoissa sherrytynnyreissä. Tarkka maistaja voi hyvinkin erottaa sherryn aromeja. Solerassa brandy hieman hapettuu, mikä myös on sherrymäinen ominaisuus.
Barcelonan ympäristössä tehdään Penedèksen brandya, johon käytetään paikallisia rypälelajikkeita. Yksi suurimmista tuottajista on viineistään tunnettu Torres, jonka brandyt kypsyvät solerassa.
Muut tuottajat käyttävät konjakin tapaista staattista kypsytystä. Tynnyrit ovat ranskalaista tammea. Maussa on usein hiukan makeutta, mikä tekee juomista pehmeitä ja notkeita.
Etelä-Amerikan brandy kulkee nimellä Pisco. Toisin kun usein luullaan, pisco on aito brandy eikä grapan tapaan kuorimassasta tehty viina. Chilessä tynnyrit on tehty Rauli-nimisestä puusta, joka antaa paljon kukkaisaromeja. Samoja makuja tuottavat myös juomaan käytetyt aromaattiset lajikkeet, kuten Muscat.
Gran Pisco on pisimpään kypsytetty ja arvostetuin chileläinen pisco. Perussa pisco luokitellaan käytetyn rypälelajikkeen mukaan, Pisco Aromaticossa on Muscatia.
Maistetut 23.7.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi