Halvasta pontikasta kalliiksi brändiksi

"Vodka on alkoholia ja vettä."

Lausahdus ei imartele vodkaa, ja silti sen sanoja, edesmennyt amerikkalainen Sidney Frank, onnistui luomaan omasta vodkastaan menestystarinan vailla vertaa.

Frank räätälöi 1990-luvun lopussa Yhdysvaltain markkinoille Ranskassa tislatun Grey Goose -vodkan. Se ei ollut puolet muita vodkia parempaa, mutta sen hinta oli 50 prosenttia kallimpi kuin esimerkiksi Finlandia-vodkan.

Menestys oli huikea.

Vuonna 2000 sitä myytiin kaksi miljoonaa litraa, neljä vuotta myöhemmin 13 miljoonaa litraa. Tuolloin jättiyhtiö Bacardi-Martini osti brändin kahdella miljardilla dollarilla alkoholiteollisuuden kalleimmassa kaupassa.

Super premium -vodkien, kuten Grey Goosen, menestys ei perustu niinkään makuun kuin markkinamiesten ja -naisten osaamiseen.

Esimerkiksi Finlandian ja Absolut-vodkan menestys on puhtaasti markkinoijien taidonnäyte. Nykyään molemmat ovat monikansallisten rahoitus- ja markkinointiyhtiöiden hallussa.

Vodkan brändilla ei ollut 1980-luvulle asti juuri mitään kansainvälistä merkitystä – ehkä poikkeuksena Smirnoff. Brändien merkitys tuli vasta maailmankaupan vapautumisen myötä.

Oivaltava markkinointi ei tosin ole vain vodkan eirityispiirre. Minkään samppanjankaan hinta ei perustu tuotteen kustannuksiin vaan markkinointiin ja kysyntään.

Ensimmäinen kirjallinen maininta vodkasta on Puolasta vuodelta 1405.

Vodkan historia Puolassa ja Venäjällä on samankaltainen kuin alkoholin muuallakin Euroopassa. Alkoholi maustettiin yrteillä ja sitä käytettiin lääkkeenä ja hajuvetenä.

Aika pian vodkaa alettiin käyttää juopumistarkoituksiin. Suosio kasvoi niin, että Venäjällä Iivana Julma omi itselleen monopolimaisen valmistusoikeuden vodkaan.

Aluksi juotavaksi tarkoitettu vodka oli maustettua. Vasta teollistumisen aika yleisti täysin puhtaan, neutraalin makuisen vodkan.

Teollinen pohja vodkalle luotiin 1800-luvun alussa. Aiemmin suuri osa vodkasta oli tehty maalaistaloissa. Ruotsin alueella oli parhaimmillaan 180 000 tislauslaitetta. Näistä jäi Suomeenkiin pontikan keiton perinne. Norjassa korkeiden verojen politiikka ylläpitää edelleen pontikkakulttuuria.

Vodkamaailmaa ei jaeta valmistusmaiden vaan raaka-aineen mukaan. Vodkaa voidaan periaatteessa tehdä mistä vain, jopa valkoista rommia saa nimittää vodkaksi. EU kuitenkin kunnioittaa perinteitä niin, että muut kuin perinteiset raaka-aineet eli vilja tai peruna on mainittava etiketissä.

Vodka määritellään maultaan neutraaliksi, mutta mautonta se ei ole. Raaka-aineiden erilaiset sokerit ja öljyt pysyvät tisleessä ja niiden maku tuntuu valmiissa tuotteessa.

Rukiin käyttö mäskin valmistuksessa on yleisintä Puolassa, ja esimerkiksi Wyborowa-vodka on tehty rukiista.

Ruis antaa öljyisen mausteisen maun. Vehnä, jota käytetään Ruotsissa (esimerkiksi Absolut) ja Venäjällä (Stolichnaya), antaa hiukan sitruksen ja aniksen aromia. Ohrasta valmistettu vodka, kuten Finlandia, on kevyt ja puhtaan raikas.

Perunan käyttö vodkan raaka-aineena on yleisintä Puolassa (Chopin-vodka). Perunasta jää vodkaan aromikas, täyteläinen ja kermainen suutuntuma.

Tyrnävällä sijaitseva Shaman Spirits pitää yllä perunavodkan valmistusta Suomessa. Tuote tehdään laadukkaasta ylijäämäperunasta modernissa laitoksessa, jossa on yksi suurehko tislauskolonni.

Valmis tuote on tislattu neljä kertaa, mikä on tyypillistä laatuvodkille ympäri maailmaa. Tällainen hallittu tislaus ei vaadi suodatusta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi