Konjakinjuojien kärjessä: Suomi ja Norja

 Ketkään eivät juo maailmassa konjakkia niin kuin suomalaiset ja norjalaiset.

Norjalaisten konjakinkulutuksen syitä en tiedä, mutta Suomen kärkisijoitus liittyy kahvin juomiseen. Suomi on maailmassa johtava kahvinjuoja, ja kahvi ja konjakki ovat kulkeneet täällä käsi kädessä sukupolvien ajan.

Juuri nyt Norja johtaa konjakkikisaa. Suomessa konjakinkulutus on laskenut viidenneksen huippuvuodesta 2006. Norjalaiset juovat myös kalliimpia konjakkeja kuin suomalaiset.

Konjakki on viinitisle eli brandy. Sitä tehdään rajatulla ja nimisuojatulla alueella Ranskan länsirannikolla, Bordeaux'n viinialueen pohjoispuolella Cognacin kaupungin ympäristössä.

Konjakki alkoi kasvaa merkittäväksi tuotteeksi 1700-luvulla aluksi hollantilaisten, myöhemmin irlantilaisten ja brittiläisten kauppiaiden vaikutuksesta.

Konjakkiin käytetyistä rypäleistä yli 95 prosenttia on Ugni Blanc -nimistä lajiketta. Siitä saatava viini on hapokasta, ja sen alkoholipitoisuus on vain 8–10 prosenttia. Itse viini on surkeaa, mutta siitä saa erinomaista tislettä.

Konjakin valmistus on tarkkaan säännösteltyä. Konjakki on tislattava kahteen kertaan enintään 2 500 litran pannussa.

Pannu on kuparia, ja sen erikoisuus on viinin esilämmittäjä, jossa jäähdytysenergia lämmittää seuraavaksi tislattavan viinierän. Yhden erän tislaus kestää noin vuorokauden.

Valmis tisle on 72-prosenttista ja väritöntä. Se on puhtaan makuista, sillä niin sanotut päät ja hännät poistetaan tarkasti. Tisleessä on säilynyt viinin hapokkuus ja mieto viinin aromi. Nämä ovat tärkeitä tekijöitä konjakin maussa.

Parhaissa konjakeissa maistuu rypäleen alkuperä. Mikäli etiketissä lukee Fine Champagne, on tuote kahden arvostetuimman alueen, Grande Champagnen ja Petit Champagnen, sekoitus.

Muita rypäleiden viljelyalueita ovat Bordieres, Fin Bois ja Bon Bois, mutta ne harvoin näkyvät etiketissä.

Eri alueiden "raaoissa" tisleissä on hämmästyttävän paljon eroja. Viinitarhat on luokiteltu, ja parhaat saavat merkinnän Grand Cru tai Premier Cru.

Eniten konjakin laatuun vaikuttaa kuitenkin kypsytys tynnyreissä. Tynnyrit ovat joko runsaasti tanniinia luovuttavaa Limousinin tammea tai Troncaisin tammea, joka antaa pehmeämmän maun. Kooltaan ne ovat korkeintaan 450 litraa.

Aluksi tisle laitetaan lyhyeksi ajaksi uusiin tynnyreihin, minkä jälkeen se siirrettään vanhempiin tynnyreihin.

Kypsytyksen aikana tisleestä haihtuu keskimäärin kaksi prosenttia. Haihtuva määrä vastaa konjakintuotannossa yli 20:ta miljoonaa pulloa vuosittain.

Kypsytyksen tarkoitus on pehmentää konjakin makua, joka muuttuu pitkän kypsytyksen aikana. Samalla konjakki saa väriä.

Nuoressa konjakissa on vielä vaaleanrusehtava väri sekä terävä ja viinillinen aromi. Pitkään kypsynyt konjakki on tummanruskeaa, pehmeän makuista ja siinä on seetripuisia, kukkaisia, pähkinäisiä ja mausteisia aromeita.

Yli 40 vuoden tynnyrikypsytys ei anna enää mitään. Sitä vanhemmat konjakit säilötään isoissa lasipulloissa.

Suurin osa Suomessa juotavasta konjakista on peruslaatua, jossa on ikämerkintä VS (Very Special) tai kolme tähteä. Tällaiset konjakit ovat vähintään kaksivuotiaita, siis melko nuoria.

VSOP (Very Special Old Pale) -konjakki on vähintään nelivuotias. XO (Extra Old) -, Napoleon- ja Extra-merkinnät kertovat, että juoma on vähintään 6-vuotias, vuodesta 2016 lähtien vähintään 10-vuotias.

Tunnetuimmat konjakkitalot ylittävät nuo minimit reilusti. Esimerkiksi VSOP voi olla keskimäärin 10-vuotias ja XO yli 20-vuotias.

Niin sanotut super premium tuotteet voivat olla todella luksusta. Niihin sekoitetaan todella vanhoja konjakkeja, ja ne voivat maksaa tuhansia euroja.

Sekoituksen yhteydessä konjakin makua saa pehmentää sokerilla. Sitä voidaan värjätä ja lisätä tammen aromia. Arvostetut tuottajat eivät käytä näitä nautiskelijan mielestä kyseenalaisia menetelmiä.

Ensi kerralla armanjakki.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi