lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VIINAKOULU Osa 11: Vaalea rommi

Nopeus on romminteossa valttia

12.11.2009 4:03

Mojitoon tulee vaaleaa rommia.

Mojitoon tulee vaaleaa rommia.

Rommin historia liittyy läheisesti sokerintuotannon kasvuun Karibialla. Sokeriteollisuuden sivutuotteet, molassit hyödynnettiin jo 1600-luvulla tehtaiden sivuun nousseilla tislaamoilla.

Varsinaista teollisuutta siitä tuli 1800-luvun puolivälissä Kuubassa, kun Bacardi aloitti kevyen rommin tuotannon. Bacardista tuli vähitellen niin suuri brändi, että se oli yhtä kuin vaalea rommi – muilla valmistajilla ei juurikaan ollut markkinaosuutta.

Rommia on kolmea eri tyyliä: valkoinen, kultainen ja tumma. Lisäksi nykyään on myös maustettuja rommeja, jotka perustuvat kohtalaisesti tammessa ikäännytettyihin kultaisiin rommeihin.

Tummat rommit ovat pitkään tammessa kypsyneitä, mutta myös valkoisissa rommeissa osa sekoituksesta on saanut jonkin aikaa kypsyä tammessa – väri on suodatettu pois.

Korjatun sokeriruo'on sokeripitoisuus laskee pian, joten nopeus on romminteossa valttia. Kun puhdistettu sokeri on saatu talteen, alkaa rommin valmistus käyttämällä molassit (tai joskus myös sokerimehu) alkoholiksi.

Alun perin kaikki rommit tehtiin pannutislauksessa, mutta nykyään valkoiset rommit tehdään joko yhden kolonnin tai tavallisen kolonnitislauksen kautta – menetelmiä on yhtä monta kuin valmistajia.

Yksi yleisimmistä ja tehokkaimmista on usean toiseensa liitetyn kolonnin tislaamo. Samaa tapaa käytetään votkan valmistuksessa.

Monet tislaamot tekevät hiukan erilaisia tisleitä maun monipuolistamiseksi. Usein raskaamman makuinen ja miedompi tisle saa kypsyä ja rauhoittua tammessa pitempään (muutamia kuukausia) kuin neutraalin makuinen ja kevyt, puhdas 96-prosenttinen alkoholi. Maun ja värin epäpuhtaudet poistetaan vielä suodattamalla, ja juoma pullotetaan.

Suurin rommintuottaja kansainvälisillä markkinoilla on Bacardi. Sitä seuraavat Captain Morgan ja Havana Club. Valkoista rommia juodaan harvoin sellaisenaan. Suosituin juoma lienee cuba libre eli rommikola. Rommipohjaisia klassikkococktaileja ovat daiquiri, mojito ja piña colada.

Rommiakin suositumpi juoma maailmanlaajuisesti on kuitenkin brasilialainen sokeriruokoviina cachaça, jonka kulutus kotimaassaan vastaa suomalaisten votkankulutusta. Brasilialaisia on kuitenkin lähes 200 miljonaa.

Usein cachaçan valmistuksessa käytetään myös maissia, jonka takia se ei virallisesti ole rommi. Se on maalaismaisempi kuin valkoinen rommi; aromit ovat selkeästi kasvimaisempia.

Useimmissa cachaçoissa on hiukan sokeria pehmentämässä nopean tislauksen raakaa terävyyttä. Trendikäs cocktail caipirinha tehdään aitona versiona cachaçasta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.