28.2.2009 10:45
Maailmanlaajuinen talouskriisi horjuttaa lentoyhtiöitä eri puolilla maailmaa.
Kriisillä on syvälle ulottuvia vaikutuksia lentoyhtiöiden mahdollisuuksiin jatkaa itsenäisinä yhtiöinä, kun kysyntä jatkuvasti laskee.
Mutta sillä ei näytä olevan minkäänlaista vaikutusta Finnairin lentäjiin, jotka neuvottelevat itselleen uutta työehtosopimusta.
Jos työtaistelu jostakin syystä todella alkaisi, kyseessä olisi harvinainen todellisen eliitin taistelu sellaisten etujen puolesta, jotka ovat tämän päivän näkökulmasta katsottuna kohtuuttomia.
Finnairin lentäjät ovat nimittäin yhtiön parhaiten palkattuja työntekijöitä. He myös pääsevät muita aikaisemmin eläkkeelle.
Sadan yhtiön palkkajohtajan kärkeen mahtuu vain muutama johtokunnan jäsen. Loput ovat lentäjiä, joiden todellinen työaika on selvästi lyhyempi kuin esimerkiksi yhtiön johtokunnan jäsenen työaika.
Lentäjät ovat turvautuneet poikkeuksellisiin otteisiin, joita työmarkkinoilla ei juuri ole tätä ennen nähty. Lentäjät ovat tehneet ison numeron kiistaa sovitelleen valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen lomamatkasta Thaimaahan.
Finnair korotti lonkkavaivaisen Saloniuksen business-luokkaan ja tästä lentäjät tekivät tutkintapyynnön poliisille. Salonius puolestaan siirsi sovittelun apulaiselleen Esa Longalle, joka yrittää ensi viikolla viedä työehtokiistan ratkaisuun.
Kiistan ytimessä on Finnairin lentäjien eläkeikä, jonka yhtiö haluaa nostaa 60 vuoteen. Nykyisin saattaa päästä eläkkeelle jo 52-vuotiaana.
Toinen ja Finnairin tulevaisuuden kannalta isompi ongelma on kysymys todellisista mahdollisuuksista löytää ulkoistamiseen keinoja, mutta nekin ovat kiinni lentäjien suostumuksesta.
Itse asiassa Finnair on vanhan sopimuspolitiikan muotoilemassa loukussa. Yhtiö on vuosikymmenten ajan aina lopulta antanut periksi ja näin lentäjät ovat saaneet kohtuuttoman otteen työnantajastaan. Yhtiön sisäistä ilmapiiriä kuvaa ehkä parhaiten se, että yhtiön muut henkilöstöjärjestöt ovat paheksuneet lentäjien operaatioita.
Lentäjien taktiikasta on myös vaikea päästä perille, sillä hylätessään Saloniuksen antaman sovintoesityksen he samalla peruuttivat työtaistelunsa.
Finnairin lentäjien työtaistelu-uhka alkaakin muistuttaa Kansallisoopperan tapahtumia pahimmillaan. Kyse on kuitenkin erittäin vakavasta asiasta eli siitä, annetaanko Finnairin johdolle työkaluja pitää yhtiö itsenäisenä suomalaisena lentoyhtiönä myös vastaisuudessa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi