23.5.2009 10:00
Suomi on muiden pohjoismaiden tavoin sijoittunut hyvin korkealle, kun maita asetetaan paremmuusjärjestykseen sananvapauden mittareilla.
Muut pohjoismaat saattavat tilastoon kärkeen kuuluakin, mutta tuskin kuitenkaan Suomi. Tällaiseen tulokseen tulee, kun lukee virkamiesryhmän keskiviikkona julkistamaa mietintöä mm. esitutkintalain ja poliisin valtuuksien uudistamiseksi.
Yllättäen virkamiehet olivat sujauttaneet lähes 1000-sivuiseen mietintöön toimittajien lähdesuojan rajun heikentämisen. Esitys on karkeassa ristiriidassa voimassa olevan sananvapauslainsäädännön kanssa.
Lainsäädäntö tuli voimaan 1.1.2004 ja perustuu Euroopan unionin ja YK:n ihmisoikeuksia ja sananvapautta on koskeviin periaatteisiin . Niiden mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin "on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa".
Esitutkintalain valmistelu kertoo uskosta virkamiesvaltaiseen, tsaristiseen yhteiskuntaan. Lainsäädännön uudistajat eivät nähtävästi ole perehtyneet lainkaan eurooppalaiseen sananvapauteen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiin, joissa sananvapaus korostuu aivan toisella tavalla kuin Suomessa. Meillä sen sijaan halutaan purkaa lähdesuoja, jotta saadaan selville, kuka tietoja viestimille kertoo.
Jotain hyvääkin on Suomessa viime vuosina tapahtunut. Tuomioistuimet ovat kuluneella vuosikymmenellä alkaneet ottaa huomioon myös EIT:n ratkaisuja.
Ratkaisuissa viitataan usein EIT:n päätöksiin juuri niin kuin pitääkin. EIT puolestaan on antanut Suomelle langettavia päätöksiä, kun sananvapauden merkitystä ei aina ole ymmärretty.
Eurooppa on antanut suomalaisille viestimille uudenlaista turvaa. Tuomioistuin on myös korostanut päätöksissään tiedotusvälineiden vahtikoiran roolia.
Esitutkintalain uudistus siirtyy seuraavaksi poliittiseen valmisteluun. On mielenkiintoista nähdä, ymmärtääkö hallitus sitä yksinkertaista asiaa, että sananvapaudella on ratkaiseva rooli kansanvaltaisessa yhteiskunnassa.
Ei ole demokratiaa ilman vapaita viestimiä eikä vapaita viestimiä ilman demokratiaa. Tiedotusvälineiden toiminnasta ei tarvitse pitää, mutta niiden toimintavapaudelle pitää antaa sille kuuluva arvo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi