lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Nallea ei käy kateeksi

21.11.2009 13:24

Joka syksy Suomessa jaetaan erilaisia kirjallisuuspalkintoja, joista tunnetuimmat kulkevat Finlandian nimellä. Kaunokirjallisuuden palkinto jaetaan 2. joulukuuta ja ensi viikon torstaina on vuorossa tietokirjojen Tieto-Finlandia, josta päättää Sampo Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Björn "Nalle" Wahlroos.

On varmaankin monta asiaa, joista Nallea voisi kadehtia, mutta Tieto-Finlandian jakaminen tänä vuonna ei niihin kuulu. Kuluva kirjasyksy on hieno, mutta jostakin kummallisesta syystä Tieto-Finlandian loppusuoralle eivät päätyneet syksyn menestyskirjat. Yhtä lailla viime vuonna ei kelpuutettu Panu Rajalan hienoa Mika Waltari -teosta Unio Mystica.

Nalle saa valita palkinnon voittajan seuraavasta kokoelmasta: Juuret Karjalassa (Roope Hollmén), Valo merellä. Suomen majakat 1753-1906 (Seppo Laurell), Kirves (Juha Maasola), Metsävaltio. Metsähallitus ja Suomi 1859-1906 (Antti Parpola, Veuijo Åberg), Porvoo 1809. Juhlamenoja ja tanssiaisia (Henrika Tandefelt), Unileipää, kuolonvettä, spiidiä. Huumeet Suomessa 1800-1950 (Mikko Ylikangas).

Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus ilmaisi tuoreeltaan tyytymättömyytensä julkaisemalla näyttävästi varjolistan toimituksen omista ehdokkaista. Kulttuuritoimitus on oikealla asialla, sillä se kummasteli, miksei listalla ollut seuraavia kirjoja: Timo Harakan lamakirja Luoton loppu, Jaakko Heinimäen ja Juha Metson Miina - Äkkijyrkkä, Anna-Lena Laurénin Vuorilla ei ole herroja, Henrik Meinanderin Suomi 1944, Matti Simolan toimittama Supo-kirja Ratakatu 12 ja John Simonin Pekka Herlinin elämä.

Ei tietenkään pitäisi lausua kirjoista mitään, varsinkaan jos ei ole niitä lukenut. Olo on hieman kuin valtiosihteeri Risto Volasella, joka tuomitsi Kansallisen Tuntemattoman sotilaan näkemättä vain julkaistujen kommenttien perusteella. Mutta uskallan kuitenkin olla HS:n kulttuuritoimituksen kanssa samaa mieltä, sillä varjolistalta olen sentään lukenut puolet ja pitänyt lukemastani. Jotakin on siis mennyt pieleen.

Tieto-Finlandian loppukilpaan päätyneet valinnat ovat vähintäänkin erikoisia, mutta ne ovat varmasti lajissaan hyviä kirjoja.

Yksi asia on kuitenkin ihan varma. Henrik Meinanderin kertomus Suomesta vuonna 1944 on yksi parhaista tietokirjoista, joita Suomessa tänä syksynä on ilmestynyt. Meinanderin kirja on kirkas ja kuulas kuin alkusyksyn päivä. Se on täynnä yksityiskohtia ja arvioita tapahtumien kulusta. Meinanderin arvioiden kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta raikasta niitä on lukea. Kaiken kaikkiaan oivaltavaa historiaa.

Toivottavasti Nallella on aikaa lukea myös varjolista, kun hän on lukumiehiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.