30.11.2010 11:38
Wikileaksin perustaja Julian Assange haluaa paljastaa seuraavaksi yritystoimintaan liittyviä epäeettisyyksiä.
Tietovuotoihin erikoistunut Wikileaks-sivusto aikoo paljastaa seuraavaksi suuren amerikkalaispankin asiakirjoja. Wikileaksin perustaja Julian Assange sanoo Forbes-lehden haastattelussa, että paljastus tulee saattamaan pankin toiminnan täydelliseen läpivalaisuun.
Forbesin Lontoossa haastattelema Assange ei kerro, mikä pankki vuodon kohteeksi joutuu. Hän ei liioin paljasta vuodon ajankohtaa.
Tulevan tietovuodon merkitys tulee Assangen mukaan olemaan samaa luokkaa kuin taannoisessa Enron-skandaalissa. Vuonna 2001 konkurssiin mennyt Enron tuli tunnetuksi muun muassa kirjanpitokikkailusta, velkojensa piilottelusta ja työntekijöiden nöyryyttävästä kohtelusta.
"Voidaan puhua lahjonnan ekosysteemistä", Assange sanoo tulevaan vuotoon viitaten.
"Mutta samalla paljastuu, kuinka normaali päätöksenteko on sokeaa tai tukee epäeettistä toimintaa. Kuinka valvontaa ei ole. Millaisia johdon prioriteetit ovat ja miten he ajattelevat etunsa puolesta."
Haastattelussa Assange antaa ymmärtää, että Yhdysvaltain armeijaan ja diplomaattikuntaan kohdistuneet vuodot ovat vasta alkusoitto uudelle "megavuotojen" aikakaudelle. Viranomaistoiminnan lisäksi Wikileaks aikoo jatkossa keskittyä myös liike-elämään.
Assange vihjaa, että Wikileaksilla on hallussaan monille yhtiöille vahingollista tietoa. Pankkialan ohella arkaluontoisia paljastuksia voidaan siten odottaa muun muassa rahoitus-, lääke- ja energiayhtiöistä.
Assangen puheita on mahdotonta varmistaa. Ainoa tae on Wikileaksin toiminta: Tähän asti Assange on toteuttanut jokaisen aikomuksensa.
Ota yhteyttäLöysitkö mielenkiintoisen Wikileaks-aiheen? Kerro vihje HS:n toimitukselle.
Wikileaks-vuotoJuttusarja kokoaa yhteen uutiset Wikileaksista
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi