11.2.2011 4:51
Ulkoministeri Erkki Tuomioja, pääministeri Matti Vanhanen ja presidentti Tarja Halonen vuonna 2004
Oslo. Wikileaksile vuodetuista amerikkalaisten diplomaattien raporteista löytyy paljon kuvauksia Suomen keskeisistä poliitikoista. Presidentti Tarja Halonen on maaliskuussa 2007 Washingtoniin lähetetyn raportin mukaan "ajoittainen syöksähtelijä", jonka pitäisi pysytellä puoluepolitiikan yläpuolella, mutta ei aina malta. Esimerkkinä syöksähtelystä mainitaan Halosen vaatimus ydinvoiman rajoittamisesta.
Lokakuussa 2005 lähetetyn raportin mukaan Halosen kansansuosio johtuu siitä, että hän käyttää johdonmukaisesti puhekieltä kirjakielen sijaan.
Sauli Niinistö (kok) on amerikkalaisten mielestä "karismaattinen ja syvällinen". "Hän myös todennäköisesti tukisi Yhdysvaltojen politiikkaa enemmän kuin presidentti Halonen", helmikuussa 2005 arvioidaan.
Paavo Lipponen (sd) on "todistanut olevansa pragmaattinen, eteenpäin katsova eurooppalainen valtiomies; silti hänellä on puoluepoliitikon vaistot kotimaassaan, eikä hän ole pienen politikoinnin yläpuolella", pohditaan raportissa tammikuun lopulla 2006.
Vuosien 2000–2007 ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) saa kovaa kritiikkiä lukuisissa raporteissa. Marraskuussa 2004 Tuomioja kirjoitti blogiinsa kirjoituksen, jossa hän arvostelee Helsingin Sanomia oikeistolaisen politiikan tukemisesta. "Tuomioja tunnetaan siitä, että hän ampuu lonkalta, joskin tämä kirjoitus oli kimakka jopa hänen standardeillaan", amerikkalaiset arvioivat
Tuomiojaa seurannut ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) saa kehuja. "Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen Suomella on ulkoministeri, joka on erittäin kiinnostunut Yhdysvaltain näkemyksistä ja etsii aktiivisesti alueita, joilla Yhdysvallat ja Suomi voisivat tehdä yhteistyötä tehokkaammin", todetaan raportissa 1. kesäkuuta 2007.
Nykyistä ulkoministeriä Alexander Stubbia (kok) pidetään Yhdysvalloissa pätevänä poliitikkona, joka suhtautuu EU:hun vakavasti, mutta on kuitenkin avoin yhteistyölle Yhdysvaltojen kanssa. "Mukaansatempaava ja fiksu Stubb tietää, mistä hakea ääniä (Suomen turvaneuvostojäsenyydelle YK:ssa)", kirjoitetaan huhtikuussa 2009. "Stubb ja monet muut Suomen johtajat ottavat EU-jäsenyytensä hyvin tosissaan", todetaan puolestaan helmikuussa 2010.
Aiheesta lisää perjantain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi