tiistai 21.5.2013 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla
WIKILEAKS-VUOTO

Yhdysvallat listaa Koiviston öljysataman "elintärkeäksi kohteeksi"

6.12.2010 9:20 | Päivitetty: 6.12.2010 11:20

Juha Metso

Koiviston öljysatama sijaitsee Suomenlahden pohjukassa.

Koiviston öljysatama sijaitsee Suomenlahden pohjukassa.

Washington. Yhdysvaltain ulkoasiainhallinto on listannut Suomea lähinnä olevan Venäjän öljysataman Yhdysvaltain turvallisuuden kannalta "elintärkeiden" kohteiden joukkoon, ilmenee Wikileaksin asiakirjapaljastuksesta. Koiviston öljysatama sijaitsee Suomenlahden pohjukassa.

Viime vuonna laadittuun maailmanlaajuiseen luetteloon on kirjattu kohteita, joihin kohdistuvasta terrori-iskusta voisi diplomaattien mielestä koitua vakavaa haittaa Yhdysvalloille.

Yhdysvaltain ulkoministeriö oli pyytänyt suurlähetystöjään listaaman kohteet, joihin osuva isku aiheuttaisi haittaa esimerkiksi Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle, talouselämälle tai terveydenhuollolle.

Pohjoismaista listalla on muun muassa insuliinia Tanskassa valmistavia lääketehtaita ja ruotsalainen lääketehdas, joka valmistaa kilpirauhasta radioaktiivisuudelta suojaavaa lääkettä. Mukana on myös norjalainen kaivos, joka tuottaa kobolttia ja nikkeliä.

Wikileaksin tuore paljastus on herättänyt heti arvostelua. Britannian hallitus on kiirehtinyt tuomitsemaan sen uhkaksi kansalliselle turvallisuudelle sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa.

Myös brittiviestimet ovat arvostelleet paljastusta. Arvovaltainen Times-lehti kysyy, saattaako elintärkeiksi arvioitujen kohteiden julkistamisesta verkossa olla hyötyä terroristeille. .

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>