15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Helsingin leikkipuistopalosta jopa parin miljoonan vahingot
STTOulunkylässä tapahtuneen leikkipuistopalon vahingot ovat osoittautumassa luultua mittavammiksi. Helsingin poliisin rikosylikomisario Ritva Elomaa kertoo, että kaupunki on alustavasti arvioinut vahingot parin miljoonan euron suuruisiksi.
Leikkipuisto Mäkitorpan puinen rakennus paloi purkukuntoon maanantain vastaisena yönä. Pelastuslaitoksen ensimmäiset yksiköt saapuivat paikalle vähän neljän jälkeen. Palo oli silloin jo leviämässä koko rakennukseen.
Poliisi epäilee, että palon syttymiseen liittyy rikos. Juttua tutkitaan törkeänä vahingontekona.
Helsingin poliisi kaipaa yleisön havaintoja palon aikana tai ennen sitä leikkipuistossa ja sen lähistöllä liikkuneista ihmisistä. Poliisille voi soittaa virka-aikana numeroihin 071 877 5329, 071 877 5308. Virka-ajan jälkeen tietonsa voi kertoa ilmoittaa numeroon 071 877 4080.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Talous
Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Helsingin Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja – myrkkyvuotoa tutkitaan
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Länsi-Suomessa autoillaan ahkerimmin Video
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Veolian lakkoileville bussikuskeille tuli tukea
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Helsingin Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja – myrkkyvuotoa tutkitaan
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Veolian lakkoileville bussikuskeille tuli tukea
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Poliisi: Punavuoren palo sai alkunsa kourulämmittimestä
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Kuka: Ville Remes
- Tausta: Potilas voi kohta toivoa tiettyä sairaalaa
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Keskuspuistoon viriteltiin ansateippejä
- Rattijuopot välttelivät poliisia siirtymällä takapenkille ja peruuttamalla
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä
- Espoo sai potilasjonot kuriin





