Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Helsingin uusille pyöräteille aikalisä
Pyörätieverkon laajentaminen etenee takkuillen Helsingissä.
Ajankohtaiset Runeberginkadun ja Helsinginkadun liikennesuunnitelmat saivat tiistaina kyytiä kaupunkisuunnittelulautakunnassa, kun päättäjien enemmistö palautti ne valmisteluun.
Päättäjät eivät halua, että kohteiden kanssa käy samalla tavalla kuin Mechelininkadulla, jonka pyöräkaistojen rakentamiseen tähtäävä katusuunnitelma on nostattanut raivon Töölössä.
Palautusten puolesta äänestivät kokoomuksen, demarien ja perussuomalaisten jäsenet.
Mannerheimintien pyörätiejärjestelyt sen sijaan etenivät.
Runeberginkadun ja Helsinginkadun palautuksia esittäneet Matti Niiranen (kok) ja Jape Lovén (sd) haluavat, että lähialueen asukkaiden, kaupunginosayhdistysten ja taloyhtiöitten mielipiteitä kuullaan ennen uusien liikennehankkeiden hyväksymistä.
Sen lisäksi poistuville autopaikoille olisi osoitettava korvaavat paikat, ja Helsingin seudun liikenteestä (HSL) olisi kysyttävä lausunto hankkeiden vaikutuksesta joukkoliikenteelle.
"Esityksen mukaan Hesarilla olisi Kurvin ratikkapysäkin jälkeen seuraava pysäkki Brahen kentällä. Pyöräkaistojen sijoittelu on järjetöntä. Poistuvien pysäköintipaikkojen tilalle esitetään korvaavia paikkoja jopa Satamaradankadulta, joka on kilometrin päässä", Lovén listaa.
Hänen mielestään pyöräkaistoja voisi sovitella nykyiselle jalkakäytävälle.
Tämän ratkaisun Elina Moisio (vihr) tuomitsee.
"On tutkimuksia ja kokemusperäistä tietoa siitä, ettei jalkakäytävien ja pyöräkaistojen yhdistäminen onnistu. Me olisimme voineet hyväksyä, että liikennesuunnitelmat palautetaan valmisteluun asukaskuulemisen takia, mutta tällaisia perusteluja emme hyväksy", sanoo Moisio.
HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Lauri Räty muistuttaa, että Kurvin jälkeen seuraava ratikkapysäkki olisi Fleminginkatu, ei Brahen kenttä.
Poistettavaksi on esitetty Kustaankadun pysäkki ja yhdistettäviksi Kaarlenkadun ja Urheilutalon pysäkit.
"Ratikka 8:n kehittämissuunnitelmassa on laskettu matka-aikaa säästyvän 4–5 minuuttia, jos kaikki järjestelyt toteutuvat. Se on paljon", Räty arvioi.
Helsingin liikennesuunnittelupäällikkö Ville Lehmuskoski myöntää, että asukkaita on kuultu liikennehankkeiden yhteydessä epäsäännöllisesti. Siihen on luvassa parannusta.
Lautakunta päätti, että viraston pitää vastedes kuulla nykyistä johdonmukaisemmin asianosaisia merkittävissä liikennesuunnitelmissa.
Vaikka yksittäiset hankkeet ovat olleet vaikeuksissa, lautakunta hyväksyi soveltuvin osin pyöräilyn kehittämisohjelman sekä uuden Baana-verkon.
Ohjelman tarkoituksena on edistää pyöräilyn houkuttelevuutta.
Baana-verkolla puolestaan tarkoitetaan pyöräilyn runkoväyliä läpi kaupungin. Ne koostuisivat sekä uusista osuuksista että parannettavista nykyisistä pyöräteistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Mätäjokeen voinee istuttaa kalaa vielä tänä kesänä
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Mehiläiset muuttivat Lasipalatsin katolle Helsinkiin
- Saunassa asuu nyt puolimatkan miehiä
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Ai Weiwei rockvideo pidätysajasta Video
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Rekkapalon aiheuttama liikenneruuhka on ohi Espoossa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Avaruuteen lähetettyjä jyrsijöitä palasi maan kamaralle Video
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- Mätäjokeen voinee istuttaa kalaa vielä tänä kesänä
- Mehiläiset muuttivat Lasipalatsin katolle Helsinkiin
- Rekkapalon aiheuttama liikenneruuhka on ohi Espoossa
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Mätäjoesta otetaan lisää näytteitä
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Veolian lakkoileville bussikuskeille tuli tukea
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Poliisi: Punavuoren palo sai alkunsa kourulämmittimestä





