Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Orkidea-sairaala oli mahdoton
Espoon kaupunki suunnitteli uutta sairaalaa ja seniorikeskusta ensin Puolarmetsään.
Tarkoituksena oli luoda uudentyyppinen vanhusten sairaala, jossa potilaat eivät laitostuisi. Potilaiden toivottiin pääsevän huoneistaan suoraan pihalle.
Vuonna 2008 kaupunki järjesti arkkitehtikilpailun, jonka voittajaksi valittiin orkidean muotoinen rakennus. Espoo ryhtyi hiomaan urakkakilpailua sairaalan rakentamisesta. Hinnaksi arvioitiin yli 200 miljoonaa euroa. Se olisi siis ollut kalliimpi kuin Helsingin Musiikkitalo, joka maksoi noin 160 miljoonaa euroa. Espoo halusi, että urakan voittanut rakennusliike olisi vastuussa tilojen kunnossapidosta 25 vuotta. Rakennusliikkeet pitivät urakkaa liian suurena ja riskejä arvaamattomina. Ne luopuivat kilvasta toinen toisensa jälkeen.
Suunnittelukustannuksiin upposi 7–8 miljoonaa euroa.
Espoon oli pakko karsia jättiurakkaa kovalla kädellä vuonna 2011. Rakennukseen suunnitellut neliöt putosivat puoleen.
Lopulta kaupunki päätti sijoittaa sairaalan Jorvin kylkeen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Kolumni: Haluan Google-lasit, vaikka ne hävettävätkin
- 4 vaihtoehtoa koota oma kuvagalleria nettiin
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Fakta: Itella toimittaa ruoat syksyyn 2016 asti
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Ketjukolari Kehä kolmosella ruuhkautti liikennettä
- Rottalaumat muuttivat pientalojen pihoille Espoossa
- Mätäjoen myrkyt alkavat haihtua
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Roihupellon graffiti-iskun tekijä tuomittiin vahingonkorvauksiin
- Kauniainen myy sisäilmaongelmien riivaamaa huvilaa asunnoksi
- Matinkylässä mokannut räjäytysfirma sai kovat syytteet
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Helsingin kouluja vaivaa hoitajapula
- Fakta: Terveystarkastus on pakollinen ammattikouluissa
- Tausta: Osasto 7 on pelinappula isolla laudalla
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta






