Suomalaisella käsikirjoittajalla Mikko Alanteella on vireillä useita elokuvia, joista kaksi Angelina Jolien kanssa. Alanne puhuu hankkeista varoen, sillä elokuvat eivät ole vielä virallisesti tekeillä.
Pääkaupunkiseudulla vuosituhannen ensimmäinen maanjäristys
Maa on järissyt pääkaupunkiseudulla ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella.
Järistyksiä tuli kaksi: ensimmäisen kerran maa vavahteli Espoossa sunnuntai-iltapäivänä ennen kello neljää. Toinen järistys sattui Espoossa varhain maanantaiaamuna kello kolmen jälkeen.
Helsingin yliopiston seismologian instituutti mittasi ensimmäisen järistyksen voimakkuudeksi 1.7 magnitudiasteikolla, jälkimmäisen 1.0.
Voimakkaamman järistyksen keskus eli episentri oli Laajalahdessa, heikomman jossain lähistöllä.
Instituutti sai ensimmäisestä järistyksestä parikymmentä ilmoitusta, jotka tulivat muun muassa Otaniemestä, Tapiolasta, Etelä-Haagasta ja Pitäjänmäeltä.
"Moni on kuullut matalaa jyrinää", sanoo seismologi Marja Uski.
"Siellä räjäytellään metrotyömailla, mutta moni on kuvaillut järistyksen ääntä matalammaksi kuin räjäytykset."
Erään ilmoittajan mukaan järistys tuntui siltä kuin naapurissa olisi kaatunut painava kirjahylly tai piano.
Uskin mukaan järistykset ovat olleet noin kilometrin syvyydessä. Järistysten syy voi löytyä läheltä tai kaukaa: joko alueen louhintatyömaista tai Atlantin keskiselänteen leviämisestä.
"Mannerlaattojen liikkeet aiheuttavat jännitystä maan kuoreen, ja me olemme aika kaukana laattojen rajoista. On katsottu, että jännitys Suomen kallioperässä aiheutuu Atlantin keskiselänteestä, jossa maan kuori leviää ja repeytyy", Uski sanoo.
"Louhintatyömaiden räjäytyksetkin ovat voineet vaikuttaa jännityskenttään. Sitä ei voi sulkea pois."
Espoon järistykset olivat Uskin mukaan hyvin vaimeita.
"Jos jonkun koti olisi suoraan tapahtumapaikalla, kirjahyllyt ja lasit olisivat helisseet, mutta tuskin mitään vaurioita olisi syntynyt", seismologi sanoo.
Japanin tsunamiin johtanut maanjäristys vuonna 2011 oli voimakkuudeltaan 9.0.
Edellisen kerran pääkaupunkiseudulla järisi mahdollisesti 24. helmikuuta vuonna 1923.
Silloin ruotsinkielinen insinööri G. E. Sandström teki ilmoituksen, jonka mukaan yhtäkkiset järistykset tärisyttivät hänen sänkyään Helsingin Kulosaaressa. Ilmoitus on varustettu kysymysmerkillä, sillä kyseessä saattoi olla myös esimerkiksi pakkasen aiheuttama tärinä, Uski sanoo.
Jos kyseessä oli maanjäristys, Uski arvelee sen olleen suurin piirtein yhtä raju kuin Espoon voimakkaampi järistys.
Marja Uskin mukaan edellinen Espooseen päivätty maanjäristysmerkintä on 1800-luvulta. Suomen julkisia sanomia -lehden mukaan 29. lokakuuta 1861 "kuuluu Tuusulan, Nurmijärven ja Espoon tienoilla ollut sangen ankara maanjäristys".
Vaikka edellisestä maanjäristyksestä on aikaa, Mäntsälässä 19. maaliskuuta vuonna 2011 sattunut järistys tuntui pääkaupunkiseudulla asti. Sen voimakkuus oli 2.6.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
Politiikka
Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
Ulkomaat
Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Urheilu
Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
- Stubb patistaa käyttämään ulkomaisia verkkokauppoja
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- Mätäjoesta otetaan lisää näytteitä
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Tuhansia kuolleita kaloja kelluu saastuneessa Mätäjoessa Video
- Mitä kesätyötä et unohda?
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mätäjoesta otetaan lisää näytteitä
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Veolian lakkoileville bussikuskeille tuli tukea
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Poliisi: Punavuoren palo sai alkunsa kourulämmittimestä
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Kuka: Ville Remes
- Tausta: Potilas voi kohta toivoa tiettyä sairaalaa
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Kommentti: Huonoa tiedottamista





