Tästä on kyse
Peltomäki-tutkinta valmistunee keväällä
Vantaan entiseen kaupunginjohtajaan Jukka Peltomäkeen (sd) ja arkkitehtitoimisto Forma-Futuraan liittyvän rikostutkinnan on määrä valmistua keväällä.
Tutkinta alkoi kesällä 2011, kun HS oli kertonut Peltomäen asuneen vuodesta 1994 edullisesti vuokralla Forma-Futuran omistajan Leila Tuomisen asunnossa.
Krp:n tutkinta on laajentunut, epäiltyjä on useita.
Vantaan suurimman vuokra-asuntorakennuttajan johtajan kerrotaan järjestäneen Forma-Futuralle asunnon, jossa asuu Jukka Peltomäen poika.
Vantaan suurimman vuokra-asuntorakennuttajan VVO:n johtajalla on liki koko 2000-luvun ollut kaksoisrooli Vantaalla.
Johtaja Tapio Päivinen (sd) on ohjannut tiiviisti VVO:n täydennysrakennushankkeita ja istunut samaan aikaan tärkeissä poliittisissa lautakunnissa.
Länsi-Vantaan Sdp:n luottomiehellä Päivisellä on tiiviit suhteet myös virkarikoksista epäiltyyn Vantaan entiseen kaupunginjohtajaan Jukka Peltomäkeen (sd) sekä arkkitehtitoimisto Forma-Futuraan (F-F).
VVO:lla on poikkeusasema Vantaalla. Kymmenenä viime vuonna sille on luovutettu seitsemän kertaa enemmän tontteja kuin seuraavaksi suurimmalle yhtiölle.
Päivisen väitetään HS:n tietojen mukaan vaikuttaneen Peltomäen lähipiiriä koskeviin asuntokauppoihin. F-F:n omistaja Leila Tuominen osti 2010 VVO:lta Kilterinmäestä asunnon, johon muutti Peltomäen poika. HS uutisoi asian kesällä 2011.
"Se on Päivisen hommaama. VVO:lla oli ylijäämäkämppiä. Hän sopi Leilan kanssa, että osta sinä tuo pois", sanoo Peltomäen lähipiiriin kuuluva.
Päivinen kiistää osallisuutensa kauppaan: "En tiedä asiasta."
Hän myöntää olevansa Peltomäen lähipiiriä: "Peltomäen vaimo on lapsuudenystävä, samoja kouluja on käyty. Olen tuntenut Peltomäen yli 50 vuotta."
Kilterinmäen asunto on kerrostalossa, joka valmistui 2008. Sen kylkeen kohosi kaksi sisartaloa, jotka suunnitteli F-F.
Myös Peltomäen toinen poika asuu Tuomisen asunnossa Helsingin Etu-Töölössä. Tieto ei ole aiemmin ollut julkisuudessa.
Peltomäen ja F-F:n kytkyjä tutkii keskusrikospoliisi. Tutkinnanjohtaja Veli Matti Räsänen ei ota kantaa Päivisen kaksoisrooliin: "Olemme tietoisia poikien asumisjärjestelyistä."
Suurimpia VVO:n täydennysrakennuskohteita vuosina 2007–2011 olivat Kilterinmäki ja Malminniitty. Silloin Peltomäki oli ensin maankäyttö- ja myöhemmin kaupunginjohtaja.
Useat Vantaan kaupungin kaavoitusvirkamiehet kertovat, että Päivinen osallistui aktiivisesti VVO:n ja kaupungin yhteisiin suunnittelukokouksiin.
"Kun kaavamuutosta alettiin valmistella, mukaan tuli Päivinen. Hänellä koettiin olevan arvovaltaa", sanoo virkamies.
Päivinen ei näe eturistiriitaa. Hän kiistää olleensa usein läsnä työpalavereissa.
"Tein työtäni VVO:ssa, ja luottamustehtävät olivat omia juttujaan. En tiedä, miten luottamustehtäviä ja työtä pitäisi erotella."
Kaavoista päätettäessä hän ilmoitti esteellisyydestään, mikä näkyy päätöspöytäkirjoista.
Päivisen esimies, VVO:sta eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Urpo Piilo arvioi Päivisen roolin työkokouksissa toisin.
Piilo muistaa Malminniityn ja Kilterinmäen projektit.
"Kun kaavoitusta vietiin eteenpäin, hän oli keskeinen vaikuttaja siinä, että VVO:n näkökohtia tuli huomioitua."
Samoin muistelee Päivisen viimeinen esimies vuodelta 2009:
"Tiesimme, että hän on politiikassa, mutta hän hoiti rooteliaan, eikä siinä nähty kummaa", kuvailee VVO:n kiinteistöjohtaja Eero Saastamoinen.
Kokenut kuntapoliitikko kertoo havainneensa kaksoisroolin.
"Päivisellä on merkittävä asema Sdp:ssä ja lautakunnassa."
VVO:lla Päivinen työskenteli noin 30 vuotta. Lautakunnissa hän on ollut 40 vuotta.
Alkaneella valtuustokaudella Päivisen oli jättäydyttävä kaupunkisuunnittelulautakunnasta, koska Sdp sallii enintään kolme kautta yhdessä lautakunnassa.
Päivinen siirtyi tekniseen lautakuntaan. Hän ei ollut ehdolla syksyn kuntavaaleissa.
Kuntapoliitikko kertoo havainneensa, että VVO on saanut paljon kaupungin tontteja verrattuna muihin rakennuttajiin.
Vantaa on 2003–2012 luovuttanut VVO:lle 7 vuokra-asunto- ja 23 omistusasuntotonttia. Toiseksi suurin rakennuttaja Sato on saanut neljä tonttia, kolmanneksi suurin TA-Yhtymä yhden ja neljäs Asuntosäätiö kaksi.
VVO on suurin valtakunnallinen vuokra-asuntojen omistaja. Sen pääomistajat ovat SAK:n ammattiliitot. Peltomäki ja Tuominen kieltäytyivät haastattelusta.