Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Vantaa ei lakkautakaan Mikkolan kirjastoa

 |   |   | 
 

Vantaan opetuslautakunta perui maanantaisessa kokouksessaan Mikkolan kirjaston sulkemisen sekä peruskoulujen johtokuntien lakkauttamisen.

Opetuslautakunnan puheenjohtajan Janne Leppäsen (kok) mukaan lautakunta halusi säästää kirjaston, sillä se sijaitsee Mikkolan suuren koulun yhteydessä.

"Alue on lisäksi sosioekonomisesti haastava. Korson Lumo-kirjasto on toki lähellä, mutta kulkuyhteydet sinne olisivat huonot", hän sanoo.

Peruskoulujen johtokunnat haluttiin säästää, koska ne käsittelevät Vantaalla muun muassa oppilaiden koulusta erottamiset. Tämä tehtävä haluttiin säilyttää niillä.

Muista osin lautakunta hyväksyi Vantaan talous- ja velkaohjelman sellaisenaan. Sen tavoitteena on leikata sivistystoimesta 9,6 miljoonaa euroa vuosina 2012–2016.

"Sivistystoimen on pohdittava, mistä säästöt otetaan. Tämä on nollasummapeliä", Leppänen sanoo.

Läpi menivät muun muassa kotihoidon tuen Vantaa-lisän poistaminen yli puolitoistavuotiailta lapsilta ja keinot kannustaa perheitä kunnallisen sijasta yksityiseen päivähoitoon. Myös kunnallisten koulukyytien kilometrirajaa nostettiin kolmesta viiteen.

Kokous venyi myöhään, sillä opetuslautakunta keskusteli säästökohteista kiivaasti. Äänestykset menivät tiukoille monien kohteiden osalta.

Esimerkiksi paljon arvostelua herättäneen kouluavustajien määrän vähentämisen ratkaisi puheenjohtajan ääni.

"Kun sivistystoimesta säästetään, ei voi säästää muusta kuin henkilökunnasta. Tärkein tavoitteemme on pitää luokkakoot kohtuullisina", Leppänen sanoo.

Lopullisen päätöksen Vantaan säästöistä tekee valtuusto, joka pui asiaa marraskuussa.

Juttuun tarkennettu,että Vantaa-lisä poistetaan yli puolitoistavuotiailta lapsilta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

25.5.2013